Aina oppii uutta. "Ei mansikoita juhannuksen jälkeen kannata kastella. Eivät ne sen jälkeen kuivasta kärsi, liiasta kastelusta sen sijaan homehtuvat herkästi." Vai niin. Ei sitten kukaan tätä minulle aiemmin kertonut. En sitten ottanut tätä mistään selville.
Onneksi hometta ei näy. Mustikat maistuvat metsässä parhailta, myös mansikat ovat omassa luokassa suoraan puskasta noukittuna. Olen niin iloinen, että onnistuimme saamaan edes jokusen asian säilymään hengissä tänäkin kesänä. Suuri tunne antaa kuopuksen poimia marjoja suuhunsa. Näitä me on hoidettu, kitketty, kuokittu, peitelty ja kasteltu. Tai no erityisesti ainakin katseltu ja ihasteltu.
Ihana apulaiseni. Ällistyttävän ihanaa katsella, kuinka tänäänkin hän puuhaili omiaan toista tuntia. Tuli välillä halaamaan, istumaan syliin, tehtiin jotakin yhdessä. Sitten hän taas lauleli ja puuhasi itsekseen jotakin. Kultakimpaleeni. Ikävä esikoista, olisi hauskaa, että hänkin viihtyisi kanssamme pellolla. Toisaalta mukava tietää, että hän on mielellään välillä kaksin mieheni, isänsä kanssa, seikkailuissaan mukana. Ja minulla on kuopuksen kanssa omat jutut, ja pääsemme kätevästi sinne tänne fillarilla.
Mansikka-aika. Tästä ei ole kuin kivenheitto syksyyn. Glumps. En ajattele aihetta tuota nielaisua enempää. Joka päivä ollaan taas lähempänä uutta kevättä.
3 kommenttia:
Tulee ihan huono omatunto vai mikälie kun katselen näitä palstakuviasi. Olet saanut niin paljon aikaiseksi.
Onko tuo palsta kuinka kaukana kotoanne? Jos kauempana kuin 50 m päässä, omatuntoni kauhistuu vielä lisää. Minulla sentään olisi tässä omaa pihaa heti kun ulos astuu, enkä saa siellä mitään kasvamaan. Yrittänyt kyllä olen, vähän, mutta ihan onnetonta touhua, josta satoa ei ainakaan tule.
Nostan hattua sinulle todellakin!
Ihanaa, te saitte kuin saittekin oman maan mansikoita, ne maistuvat varmasti sekä kesältä että "voitolta"! =)
Heippa Liivia. Äh, ei mitään omantunnonjuttuja näistä. Vaikkakin kiitos, onhan se kiva ajatella, että jonkun mielestä olen saanut aikaiseksi. Ympärillä kyllä siellä lukuisia sellaisia viljelypalstoja, joista ennemminkin näkyy vaivannäkö. Ajattelen aina, että monet varmaan päivittelevät pientä papumaan plänttiämme, että eikö se parempaan tänäkään vuonna pysty. Toisaalta, tämä on kyllä tällaista perisuomalaista, että mitä muutkin minusta ajattelevat. Itse asiassa ei siellä ole yhtään sellainen kyttäyksen ilmapiiri. Ja moni rouva on ilahtunut aina lapsia nähdessään ja juttelevat ja tuovat maistiaisia lapsille omasta sadostaan.
Ja minä en ole tehnyt kaikkea. Edellinen viljelijä on istuttanut mansikat. Tai kenties häntä edeltänyt. Minä olen (veljen tyttöystävä auttoi tänä keväänä puolet) kitkenyt ne keväällä rikkaruohoista puhtaaksi ja kastellut. Pitkin kevättä ja kesää lirautellut hiukan vettä ja nokkosta ja peitellyt varsien alustoja raparperinlehdillä ja muilla kokeiluilla.
Edellisen viljelijän jäljiltä on myös 8 viinimarjapuskaa. ja ja ja
Nyt tämä menee niin pitkäksi, että voisi olla oma viesti.
Palstalle on kotoa pari kilsaa. Olen raportoinut jokaisesta käynnistä tänä vuonna muistaakseni täällä blogissa, joten sen enempää tai vähempää en ole siellä tehnyt tai aikaa viettänyt. Nautiskellut.
Elisa, oman maan mansikoissa maistuu ennenkaikkea kunnioitus. On mahtava ihme, että jokin oikeaksi herkuksi ruuaksi maistuva on kasvanut omasta osaamattomuudesta huolimatta. Ihanaa niitä on popsia.
Lähetä kommentti