Minun lapsillani ei ole isoisiä, pappoja tai vaareja. Mutta ukkeja heillä on, minun ja mieheni isien lisäksi oma ukkini ukkien ketjussa mukana. Se on minusta hieno asia. Esikoinen varmaankin muistaa kolmannenkin ukkinsa isona. Kuopuskin, jos vain yhteisiä vuosia ennättää hieman enemmän karttua.
Olen iloinen, että olen saanut esitellä omat poikani ukilleni. Olisin mielelläni tutustuttanut heidät myös toiseen ukkiini ja mummeihini. Mutta kaikkea ei voi saada, kuten minun tapauksessani miestä ja lapsia ajoissa. Muista isoisovanhemmista voin vain kertoa, pitää muistoja elossa.
Kolmannen ukkinsa luona en onnistu kokonaan pitämään kyyneleitä poissa. Suren sitä, että saan aikaiseksi vierailuja niin harvoin. Siellä olisi niin paljon muistoja, ajasta jolloin moni asia oli aivan toisella lailla. Ja ukkini on jo tosi vanha. Ja hän ilahtuu aina käynnistämme. Ja pojat viihtyvät hyvin. Esikoinen puhui keittiössä, että voisi muuttaa ukin kotiin asumaan. Ja molemmat malttoivat kylvyn päälle käydä torkkumaan. Olimme syöneet lohta ja perunaa. Syötyään ukki sanoi, että nyt menen sijaamaan vuoteen, jotta vauvat pääsevät nukkumaan. Olisin iloinen, että nyt sentään olemme yhdessä, nyt juuri on hyvä.
Uskon, että talven keskelle saapuu kesä, ja että koukkuselkä suortuu. Olen nähnyt sen, kun lapsenlapsenlapset viihdyttävät ukkiaan. Yhtä kolmesta. Yhtä, jolla on tärkeä osansa, sukupolvien ketjussa.
1 kommentti:
Mulla ei ikinä ole ollut omia isovanhempia kuin yksi ukki. Omilla lapsillani on oikeastaan yksi mummu ja ukki (toinen mummu, äitini, on niin dementoitunut, ettei osaa olla mummi) ja kaksi isomummua ja yksi isoukki. Nämä vanhemmat ihmiset ovat kovin tärkeitä pienillemme ja jokaisella tulisi joku ukki ja mummu olla!
Lähetä kommentti