perjantai 10. huhtikuuta 2015

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Toivot

Lapseni alkavat olla sen ikäisiä, että vanhemmuudesta on vaikea kirjoittaa julkisesti. Saati kuvittaa arkeamme. Blogin pitäminen on ollut aina tasapainoilua ja mieheni on muistutellut säännöllisesti, että pojilla on oikeus olla tulematta tunnistetuiksi. Ammattinikin on sellainen, etten halua kirjoittaa turhan avoimesti.

Tähänkö tämä kaikki loppuu. Pahvisiin pääsiäismuniin ja salaattiin? Ehkä ei, ei minusta ainakaan ole mihinkään hyvästimisiin. Näkemisiin, on paljon parempi niin.

Pääsiäisvapaat saivat uudet raamit, kun yksi perheenjäsenistämme oksensi. Olemme selvinneet kuitenkin tähän saakka hyvin ja helpolla,  pesuvaditkin joutavat olemaan ihan vain rumpuina. Kävin ostamassa oikein soitinliikkeestä  rumpukapuloita. Jotain oikeata, kun kelpaavat pahvilaatikot, vadit ja jakkarat molemmille vielä rumpusetiksi. Hairahdin ostamaan myöskin kauniin nokkahuilun kangaspussukassa, enkä perunut kauppoja, vaikka kassalla selvisi, että se olikin paljon kalliimpi, kuin olin tulkinnut hyllyn reunasta. On opeteltava soittamaan, "os ta kaa, mak ka raa", edes. Vaikken olekaan lihanmyynnin edistämisen kannalla.

Odotan ennakkoäänestyspäivien alkua. Tällä kertaa tiedän jo varmasti, kenelle haluan antaa ääneni. Paitsi että naista kai pitäisi. Mutta jos nyt kuitenkin joskus tasa-arvon nimissä miestäkin voisi.

Olemme olleet huolissamme erään syömättömyydestä. Mitä jos elämästään tulee tosi vaikeaa. Mitä jos syy on minun ja huonon kasvatuksen. Miten paljon parempi haluaisin olla. Miten paljon paremmin haluaisin osata valmistaa lapsiani tulevaan. Miten paljolta suojella.
Ja kuitenkin. Olen vain pieni vajaavainen taitamaton tavallinen äiti.
Mutta kuten kaikki äidit, rakastan suuresti. Toivon valtavasti. Hyvinä päivinä uskon ja luotankin.
Huonoina toivon, että paha olo menee pois. Ja taas paistaisi.

Sitten käy vaikka niin, että käymme ystävän uudessa vuokra-asunnossa, jossa on ihan pikkuruinen sauna. Kuopus viipyy vessassa hiukan pidempään kuin tarvis ja kertoo, että teki siellä suunnitelmia. Että sellainen sauna sopisi Kivinokan mökkiinsä, jollaisen hän haluaisi isona. Sitten kun on niin iso, että uskaltaa ja voi olla sielä yötä yksinkin vaikka. Viljelee kuulemma vähän perunaa siinä mökin pihassa. Ja käy kalastamassa. Ja sitten syö kalastamaansa kalaa viljelemänsä perunan kanssa.

Että mikä minä olen masentumaan ja huolestumaan liikaa heidän tulevaisuudestansa. Voisinko usein ja enemmän muistaa nauttia. Että he ovat ihania ja minä rakastan heitä, vaikkeivät he ole lainkaan täydellisiä. Enkä minäkään ole, ja silti minäkin olen saanut elämässäni kokea valtavasti rakkautta, hyvää ja kaunista. Jos mustaa ja harmaatakin, mutta kaikkeahan elämään nyt kuuluukin.

Ja ihan valtavasti on kesken. Ja todella monessa asiassa voin toivoa käyvän paremmin. Heistä voi kasvaa paljon minua viisaampiakin. Tietenkin. Enkä ihmettelisi lainkaan, jos kävisi niin. Vielä kun säilyisi heille tämä pallokin. Juuri sitä minä eniten mietin, kun menen sinne äänestyspaikallekin. Sillä niin vähän voi kukaan tehdä isoille tärkeille asioille ihan yksin.

Ja nyt kun talo on hiljainen ja mieli rauhallinen ajattelen.
Että minulle lapseni ovat täydelliset kaikkinensa. Niin täydelliset epätäydellisyyksineen, kuin kukaan todella rakas vain voi olla. Olen onnellinen perheestäni ja sen ajatuksen kanssa on hyvä olla. Viipyillä. Jäädä.

Sanoa tältä päivältä hyvää yötä.