Huomenna on maanantai...

Miehellä alkaa huomenna työt. Sinne meni kesäloma. Ihanaa, että on työ, mihin palata. Toivottavasti sait voimia. Toivottavasti olemme herätyskellonsoiton arvoisia. Töihin metroilun. Huvitti tai ei.

Minusta tämä oli hyvä loma. Rakas. Minulle jää tästä hyviä muistoja, ihania. En ladannut liikaa odotuksia. Annoin tulla hetken kerralla. Olin minä välillä kireä ja nyreä, mutten minä nyt sitä muista. Ja mies välillä vaisu ja apea, tivasin, ongin, miksi ja kuinka, ja sitten jostain tuli taas parempi mieliala.

Muistan lukemattomat pallopelit. Kuinka isi lähti kiltisti poikien kanssa pihalle. Taas ja taas ja taas. Avoimesta ikkunasta kuului kumipallon ääni ja isi isi ja jes(h).

Ja seikkailuille ja kauppamatkoille. Lippikset päähän kaikille. Vilkutukset parvekkeelta tai parvekkeelle.

Kulta teki ruokaa ja pesi pyykkiä. Katsoi koneelta urheilua. Mitä niitä onkaan kaikkia lajeja. Ja viinejäkin on, niin paljon, etten jaksa innostua samalla tavalla, tai hurahdamme kolinalla.

Kahdenkeskisiä hetkiä. Jutteluita ja sopimuksia. Meillä ei olisi tällaista, jos meillä ei olisi lapsia, juuri näitä kahta kultaista. Tekisimme toisenlaisia juttuja, erilaisella tahdilla. Mutta nyt on tätä ja se on parasta mitä osaan kuvitella. Nautitaan, sillä tämä on ohi hujauksessa, usko minua kulta.

Esikoinen intoili kirjaimista ja piirtämisestä. Muistammeko aina, että näin kävi juuri tänä kesänä. Hän piirsi ikeabussit ja lippuja, pelaajien numeroita ja pyöräilijöitä. Kiukkusi silloin tällöin tiukasti ja tahtoi leikkiä talon muiden lapsien kanssa pihassa.

Kuopus oppi uusia sanoja joka päivä. Ja kiipesi liukumäkeä pitkin ylös, ja laski sieltä sitten alas. Hän tahtoi aina mukaan, kun isoveli ja isikin oli lähdössä ovesta. Ja oli riemuissaan, jos pääsi mukaan, oli reipas osa seuruetta. Soitti ilmakitaraa, tanssi ja osoitteli lintuja.

En tahtoisi päästää irti kesämuistoista. Eikä tarvitsekaan, jollen unohda. Olen iloinen, että meillä oli oman perheen omanlainen loma. Toivon, että se riitti kaikille. Sillä talvi on pitkä. Rakastathan minua, tekee mieli kysyä. Niin kuin kysyin silloin kerran, kun olimme rakastuneita ja niin juuri tavanneita. Ja oli niin kesä, mutta syksy silloinkin oli tulossa. Sinä kirjoitit vaniljateestä ja sohvasta, jonne voimme käpertyä yhdessä, kun talvi tuulee ulkona ja mieli ehkä on synkkä. Hassua, että muistan sen nyt. Et ole viime aikoina kirjoitellut minulle sellaisia.

Mutta niin vain päättyy kesälomat. Niin vain heräämme aamulla ja onkin työpäivä. Sinä selviät kyllä. Ja onhan meillä keltaiset päivät ja siniset, niin kuin esikoinen lohdutti. Viikonloput ja illatkin.

Maanantai. Hyvää alkavaa viikkoa, kaikki työtä tekevät ja lomalaiset ja kaikki siltä väliltä. Toivon hyviä hetkiä. Ihan pieniä ja sellaisia, joita ei heti tunnista hetkiksi, viipyvät niin kauan kulmilla.

Ja kulta, minä rakastan sinua ja poikia.

(Kuvat lauantaiselta kaupunkireissulta, Moko Marketista.)