lauantai 27. heinäkuuta 2013

Hostellielämää


Valitsin hostellia fiiliksellä. Toki edullinen piti olla ja käytännöllinen sijainti. Ystävämme, joiden takia juuri Kööpenhamina, asuvat keskustassa. Ei hirvitty heidän nurkkiinsa tunkeutua koko reissuksi, mutta onneksi päästiin useaksi yöksi. Matkan alkuun hostellikoti, josta mies ja pojat starttasivat vielä (junalla tietysti) Berliiniin kahdeksi vuorokaudeksi. Minä vietin nuo päivät ja yöt jo ystävälläni.

Tiesin, että Copenhagen Downtownin alakerta on iltaisin baari. Ajattelin, että se toisi vain hyvää irtioton tunnelmaa lomaamme. Tuulahduksen ajalta, jolloin eräskin allekirjoittanut oli ihan nuori. Saavuimme hostellille ensimmäistä kertaa myöhään illalla ja vastassa oli livebändi. Ja kymmeniä juhlivia reissaajia, laulamassa, juhlimassa. Minua hymyilytti. Tämähän toimi ihan niin kuin piti. Respalle sai puhua vähän lujemmalti, että kuuli. Avaimet, portaat, aamupalakuitti. Omassa huoneessa oli ihan hiljaista, ei kantautunut meteli.

Mutta kuopus ehkä vähän säikähti. Ja varsinkin, kun minä ensi töikseni aloin lukea huoneen seinästä sääntöjä ja ohjeita, poistumisteitä ja palosammuttimien sijainteja. Viisivuotiaamme alkoi pelätä tulipaloa. Entä jos jollain siellä alhaalla oli myös tupakka.

Hän pelkäsi oikeasti. Käytännössä koko ajan, kun oltiin hostellilla. Onneksi välillä unohti, rentoutui. Ja sai nukutuksi, äidin tai veljen vierellä.

Hostellilta oli lyhyt matka kaikkialle minne kuljimme. Ihania vanhoja katuja, putiikkeja, aukioita, Tivoli, juna-asema, värikkäiden talojen ranta... Ovesta heti oikealla lankakauppa, ja ekologinen kahvila. Ekana aamuna söimme hostellin aamiaissetin, kahtena seuraavana kaupasta itse ostettuja juttuja, pitkälti huviksi. Minusta on ihana elää ulkomailla, kuin eläisi melkein oikeasti.

Matkan jälkeen saimme palautekyselyn sähköisesti. Suosittelisinko paikkaa kenellekään, kuinka todennäköisesti. Totta kai voisin vinkata, että meillä ainakin oli siellä hyvä olla. Paitsi yksi pelkäsi tulipaloa. Ja vessassa ja suihkuissa ei ollut valoa! Paitsi ihan satunnaisesti. Meille sekin oli vitsi. Rakastan reissuseuraani. Joltain olisi pärähtänyt pinna totisesti, mutta pojatkaan eivät narisseet tästäkään, jätettiin ovi hiukan raolleen ja sinne vain hämärään.

Minulle jää erityisenä muistona mieleeni minun ja esikoisen "yöbileet" keittiössä. Hän ei saanut unta ja sanoin, että mennään keittiölle ja paahdetaan voileipä. Mietti, voiko baariin mennä yökkärillä. Sanoin, että minäkin voin, ja tämä on nyt meidänkin koti. Soi poppi ja tuikkuja paloi pöydillä. Hän tahtoi syödä keittiön lattialla kuitenkin ja toki se sopi minullekin. Amerikkalainen nuorukainen oli ensimmäistä kertaa ulkomailla ja hänestä minulla oli hauska kuvakulma. Muistelin hänelle ja pojalleni, kuinka minäkin joskus reissasin ensimmäisiä kertoja. Kuinka ihania matkoja.

Mutta kuinka parasta nyt, reissata perheenäitinä, omien rakkaimpien kanssa. Mihinkään en vaihtaisi näitä seikkailuja. Kunnes taas on jonkun muun aika. Rakastan kerrostumia, sitä että ajan myötä asioista tulee uudenlaisia. Ja silti, siellä pohjalla voi olla se sama vire. Se sama fiilis, vapauden huuma ja virne. Ja sama minä, kiitollisena niin paljosta.



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Talven varalle




















Vastakohta synkälle, pimeällä, kylmälle ja apealle talvipäivälle. Aurinkoinen hellepäivä kesällä mökillä. Hypin laiturilta järveen monta riemukasta loikkaa. Silkasta ilosta ja nautinnosta. Yön olin saanut nukkua teltassa. Pojat olivat ihania, ja muu seura. Ruoka helppoa ja huoletonta. Astiat kauniita ja saunan löylyt pehmoisia. Paitsi, kun esikoinen tahtoi kokeilla enkkoja, ja mätti kiukaalle vettä monta kuupallista. Kikatin ja kiljuin yhtä aikaa, tulipa todella kuuma.

Eikä se pilvinenkään päivä ollut huonompi. Olimme laiturilla silti. Makuupusseissa tarkeni. Tänään pilviverho katosi. Samalla, kun äidin kanssa poimimme vadelmia välipalaksi.

Tällaisen mökkiretken jälkeen minun on helpompi hyväksyä, että tulee taas se s:llä alkava vuodenaikakin. Kun on saanut olla kesässäkin.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Aina ei tarvitse lentää














Vaikka Suomi on syrjäkylä pohjolassa, meiltä on myös junayhteys oikeaan Eurooppaan. Melkein koko matkalle. Vaan koitapa mennä kysymään rautatieasemalta, kuinka junailu olisi järkevintä hoitaa. Vinkkaavat hankkiutumaan laivalla tai lentäen Tukholmaan. Mutta meneehän Lappiin junia?

Onneksi on internetin ihmemaa. Hiukan jännitti tilata lippuja netistä, olisivatko yhteydet olemassa oikeasti. Ja millainen joukko olisimme, kun joskus saapuisimme perille asti.

Matkustimme Kööpenhaminaan reittiä Helsinki-Kemi-Tornio-Haparanda-Luleå-Tukholma-Kööpenhamina. Helsingistä Kemiin yöjunan istumapaikoilla, päästiin kympinlipuilla. Kemissä juostiin linja-autoasemalle ehtiäksemme Tornioon vievään bussiin. Tutustuimme chileläiseen tyttöön, joka oli aloittanut vuoden maailmaympärysmatkansa Skandinaviasta. Torniosta kävelimme rajan yli Haaparannan/Haparandan bussiasemalle. Ei mitään rajanylitysseremonioita. Pojat, nyt ollaan Ruotsissa. Käytiin paikallisessa ruokamarketissa todentamassa. Ruotsalaiset eväät bussiin ja jätskit odotellessa.

Haparandasta bussi Luleåån. Kesti se useamman tunnin, mutta kuka noita laskee. Oli evästä ja hyvä seura ja paikat bussin kakkoskerroksessa, kuskin yläpuolella. Nähtiin ikkunasta täydellisiä pikkukaupunkeja/kyliä, joista mieleen jäi esimerkiksi Kalix. Chileläisellä matkatoverillamme oli hostellivaraus tulevalle yölle ja hostellia siivoileva työntekijä toivotti meidät tervetulleeksi päiväksi. Saimme jättää tavarat säilöön, käyttää vessoja, suihkua ja keittiötä.

Kiertelimme Luleåssa päivän ja illalla meitä odotti uusi yö junan istumapaikoilla. Pojat saivat taas unta. Minä ja mieskin torkuimme, minkä maltoimme. Oli ihana olla lomamatkalla ja maisemat kauniita. Rata kulkee pitkin Ruotsin rannikkoa, ja kesäyöt toki yhtä valoisia kuin Suomen puolella.

Tukholmasta lähtee Kööpenhaminaan junia ehkä kerran tunnissa. Osassa vaihto Malmössä, mutta myös ihan suoria yhteyksiä on lukuisia. Ruotsin puolella lippujen hinnat vaihtelevat paitsi tilausajankohdan mukaan, myös sen mukaan mille vuorolle lippua ostetaan. Ja onko lippu vaihdettavissa uuteen alun perin suunnitellun matka-ajankohdan vaihtuessa. Olisimme päässeet heti jatkamaan matkaa, mutta halusin näyttää pojille Junibackenin, kun pelkäsin heidän nytkin jo olevan hiukan liian vanhoja. Ehdittiin jalotella kaupungillakin, käydä Vanhassa kaupungissakin, ja sitten edullisella iltapäivävuorolla  jatkoimme kohti Tanskan pääkaupunkia.

Kukaan ei sanonut, että taasko pitää nousta junaan. Ja pojille ei ollut mukana mitään hirmuista viihdytyskoneistoa - ei myöskään älypuhelimia tai tabletteja! (Olen ehkä vähän ylpeä tästä.) Nokosia, shakkia, Asterixia, kirjanlukua, eväspaketteja, maisemia, piirustusvihkoja, matkapäiväkirja. Kaksi fleecepeittoa ja puhallettavat niskatyynyt, joita pidin ehkä vähän vitsinä, mutta oli niille myös käyttöä.

Kööpenhaminassa perillä illalla. Pari vuorokautta aiemmin lähdimme kotoa, pino uusia kokemuksia jo koossa. Ja reissu vasta alussa! Junalla pääsee suoraan kaupungin ytimeen. Kävelimme omalle hostellille, pojat, tässä on ensimmäinen Köpiksen kotimme.

Suoraan matkan uuvuttamina sänkyyn? Ei suinkaan. Suihkuun ja kaupungille, yökävelylle.

Kyllä, on olemassa varteenotettava vaihtoehto lentämiselle! (Onko junailu lentämistä halvempi tai kätevämpi... riippu paljosta. Mutta takuuvarmasti ympäristöystävällisempi - siksi.)

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Terveisiä Kööpenhaminasta