maanantai 28. toukokuuta 2012

Uutispimento

Minä olin autuaan tietämätön tietämättäni, taas uusista ammuskeluista Suomessa. Monta vuorokautta, vahingossa. Luulen, että tapahtumat tulvivat tietoisuuteeni jokatapauksessa, vaikkei meille tule Hesaria enkä säännöllisesti katsele tai kuuntele uutisia. Mutta voi sattua, että jää huomaamatta. Mutta sattuu kyllä sitten, kun saa kuulla tai lukea.

Miksi taas ja koska seuraava. Miksi jokin jo tapahtunut kauhea ei vain vain voisi jäädä viimeiseksi. Emmekö vain voisi ottaa opiksi. Tajuta, ettei meitä ole tehty toinen toisillemme hirviöiksi.

Mikä on minun osani. Kuinka voin olla avuksi.

Katson ilta-aurinkoisia verhoja ja mietin, että joskus pitäisi kirjoittaa varmuuden vuoksi. Mitä haluaisin saada sanotuksi, jos minut poistetaan äkisti. Ainakin, että pojat, äiti rakastaa teitä pohjattomasti, rajattomasti, ikuisesti. On rakastanut aina, siitä hetkestä saakka, kun teitä odotti. Ja rakkaus kasvaa joka päivä suuremmaksi, vaikka luulisin sen jo täydeksi.
Ja Kulta, sinun vierelläsi on hyvä olla. Tuntea rakkaus ja vastarakkaus, turva.
Ja että minulla on ihana perhe. Ihanat vanhemmat, sisko ja veli. Ihanat kummilapset ja lasten serkut. Sukulaiset, ystävät, läheiset.

Olen saavuttanut elämässäni jo enemmän kuin koskaan olen osannut toivoa. Paitsi sen, että saisin elää tolkuissani vanhaksi ja katsoa, kuinka minulle tärkeät vanhenevat kanssa. Vastoinkäymisiä tulee aina, mutta toistaiseksi suurimpia olen vain katsonut sivusta, koettanut osata elää osaani kanssakulkijana. Silti haluan uskoa, että vaikeudet on tehty voitettaviksi. Ne joita minä kohtaan, tai joita ihmiset ympärilläni.

Kohtuuttomia välillä laitetaan, mutta toivoisin, ettei tappio oikeuttaisi ketään ryhtymään toisille viholliseksi. Naivistisesti haluan piipittää, että entä jos hyvä kuitenkin lopulta voittaisi. Miltä se tuntuisi.

Rauhaa, rakkautta ja valoa. Hyvää uutta alkavaa viikkoa.

torstai 24. toukokuuta 2012

Mieli

Mieli kuu - toukokuu
Mieli puu - koivu, tammi, mänty ja moni muu
Lempi lintu - varis tai suuri rastas, joka nurmella vieressä istuu
Lokin ääni, joka keväisin taas kuuluu

Mieli paikka - koti, ranta, laituri ja valoisa varjo
Mieli sää - mikä vain, kunhan välillä paistaa aurinko

Mieli musiikki - tosi moni levy tai kasetti
Mieli kulkuväline - pyörä, soutuvene - ei ainakaan raketti
Mieli kieli - suomi, ruotsi, englanti, saksa ja japani
Yhtääkään niistä en osaa täydellisesti
Mieli pieli - oven, tietenki


***
Kahteen vuorokauteen on mahtunut mahdottomasti. Tieto kuopuksen syksyn päivähoitopaikasta, ei toiveeksi kirjaamistamme päiväkodeista, mutta päätimme sopeutua. Työhaastattelu minulla. Ja tieto valituksi tulemisesta. Esikoisen kouluun tutustuminen ja eskarin kevätjuhla peräkkäisinä iltoina. Kuopuksen viimeinen kerhopäivä ja kevätjuhlansa huomenna. Sinne en pääse, koska vedän tällä erää viimeiset uimakouluni kaupungin toisella laidalla. Todistuksien kirjoittamista tuntikausia, mies tiskasi, ihana. Euroviisut eivät ole niin keskeisessä osassa, kuin aiempina vuosina. Mutta kyllä me niitä katsoimme ja siirsimme myöhäisen nukkumaanmenon vuoksi aamutoimia.

Huomenna en katso lauleloiden semifinaalia, sillä saan olla elämäni ensimmäistä kertaa luokkaretkivalvojana. Mutta pojat saavat kisastudionsa ja perjantaiksi vapaata.
***
Toukokuu ei ehkä koskaan ole tuntunut näin virkistävältä ja ihanalta tai sitten se on tuntunut tältä ihan aina.
En lakkaa huokailemasta ulkona kaikkea keväistä ja kesäistä. Kuin kokisin kaiken ensi kertaa. Tai vuosikausien tauon jälkeen uudestaan.

Poikiani katsellessani mietin, etten voisi rakastaa heitä enempää. Minun kaksi hömppää. Täysillä kiinni tässä kaikessa, mitä nyt tapahtuu ympärillä ja missä olemme mukana kaikki yksin ja yhdessä.
Näin on hyvä. Vedän syvään henkeä. Ennen unta on paljon mistä kiitellä.


lauantai 19. toukokuuta 2012

Tapahtuu

Viikko on ollut täyteinen. Ihana, kun sunnuntaikin oli keskellä viikkoa ja uudestaan taas ylihuomenna. Kävimme kolmesti kylässä samassa paikassa ja meillä kävi vieraita.

Sain matkaliput hankittua ja nyt en väliin tiedä itkeäkö onnesta vai pelosta.

Työpaikanhaku on käynnissä. Olen muotoillut itselleni tärkeitä, muistan ne yhdeksästä ällästä. (Lapsuus, luovuus, luonto, leikki, liikunta, luottamus, läsnäolo, leppoisuus ja läpinäkyvyys.)

Tänään kävin kaksin esikoisen kanssa asioilla, kun kuopuksella oli kevään tokavika kerhonsa. Patongilla ollessa katselin pöydän yli kultaista poikaani. Kuinka uskomatonta, että hän on kasvanut kuin huomaamatta jo niin isoksi. Taaempana äiti suukotti vastasyntyyneenoloistansa liinassa. Ajattelin, että juuri niin minäkin aloittelin omani kanssa ja nyt aarteeni on juuri jo koulussa.

Kuopuksella on lauhkeampi vaihe, joka tuntuu rauhoittavalta myrskyisän kevään jälkeen. Suvanto tai tyven ennen uutta riepotusta, mutta kuka käskisi murehtia tulevia, kun voin nauttia käsilläolevasta. Antaa suukkoja ja kuunnella puolin ja toisin, kuinka tykkäämme toisistamme todella.

Ihan hirmuisen hyvällä tolalla moni asia. Ei talous ehkä tai ympäristönsuojelu, mutta koti on kylpyhuonetta lukuunottamatta kertaalleen siivottu. Ja on puhuttu paljon pitkästä aikaa ja etsitty ensimmäistä geokätköä sateessa ja nähty hevosia ja ihania lapsia ja naurettu.

Kello on paljon, aamulla tulisi sanoa, että on nukuttu. Vapaapäivä, ei enää uimakoulun vuoksi aikaista nousua. Mehua, teetä, muroja.

Hyvää viikonloppua. Levon ja kiitoksenhuokauksen aika.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kevät


Haluaisin pysähtyä pidemmäksi hetkeksi juuri tähän. Herätä pitkään ja viipyillen ja nautiskellen kevään kanssa. Muttei kevät piittaa hitaudesta. Se kohisee, livertää, puskee, rientää, kiittää, liitää, ohittaa, vauhdittaa, loistaa, kasvaa, sumuttaa, vuodattaa, paistaa, vihertää, kiirehtää, elää, muuttuu, liikkuu, liukuu...

Kävelemme metsäreittiä kotiin eskarilta, ja mietin ääneen ja mielessäni, mitä kaikkea haluaisin kotona ehtiä siivota ja järjestellä. Mutta pojat tahtovat edes hiukan etsiä majalle paikkaa. Esikoinen tahtoo kerätä kukkia. Kuopus kiivetä kallioilla. Tule äiti sinäkin tänne!

Tulen, istun. Tuoksuu Nuuksiolle. Aurinko paistaa kasvoille. Nään hienon pikkuruisen lammen. Kuulen, kuinka kuopus löytää koppakuoriaisen. Huomaan leppäkertun ja hienon perhosen. Tiedän, että on nyt paljon tärkeämpää istua siinä, kuin olla missään muualla. Vaikka haluankin siivota, ennen vieraita, jotteivät he saa meiltä vahingossakaan mitään tartuntoja. Mutta haluan myös unohtaa ajankulun ja nauttia siitä, että meillä on pieni kaupunkimetsä naapurissa ja että pojat nyt juuri tahtovat siellä olla.

Voisimmehan oleilla metsässä joskus, kun kaikki on siivottu ja vieraita ei ole tulossa.
Mutta kun sitten on ehkä jo jotain muuta. Lasten kanssa ja kevään ja monen muun arvaamattoman - kuten ylipäänsä elämän kanssa - ei kannata ajatella toistavansa jotakin juttua sitten joskus "paremmalla ajalla". Sillä ihan aina ja kaikesta ei tarjoudu uusia tilaisuuksia. Jokaiset päivät kun tuppaavat olemaan ainutlaatuisia.

Mutta aina tulee toki jotakin ja uutta sellaista, jonka pariin kannattaa ehkä jäädä viivähtämään, ettei se katoa kokematta.

Hyvää huomista. Halaan hyvää hetkeä ja kiitän, että saan olla siinä olemassa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

***


Onnea oma äiti. Minulle tämä päivä oli erityisesti sinun ja minun. Olen onnellinen, että olet olemassa. Jaat kanssani juhlaa ja arkea, olet lähelläni silloinkin, kun olet kaukana. Ihan totta.

Katso, kuinka rakastan lapsiani. Kiitos, että saan tuntea, että näin minuakin on rakastettu ja rakastetaan.
Äitienpäivän ei tarvitse olla markkinamiesten hapatusta. Se voi olla sinun ja minun päivä. Jolloin voimme hymyillä, että olemme saaneet tämän osan, kuitenkin ja kaikkinensa.

Vanhemmuus ei ole pala kakkua, sinä tiedät sen paremmin kuin minä, mutta vaikken haluaisi, annetaan minunkin niin jo oppia.

Ja toisaalta se juurikin on suurinta herkkua. Saada olla äiti, on lahja, josta haluan sanoa kiitos vuoden jokaisena aamuna, päivänä ja iltana. Yön pimeinä tunteina.
***
Äitienpäivän iltana, toivotan hyvää uutta viikkoa. Voimia ja valoa. Toukokuu tuntuu yhä ihanalta.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Jätski

Hyvää viikonloppua!

torstai 10. toukokuuta 2012

Joskus mietin, vaikkei pitäisi...

Miltä tuntuisi asua sittenkin pienen japanilaisen saaren rannalla.
Millainen äiti olisin, jos olisin saanut ensimmäisen lapseni nuorempana.
Tai millainen, jos lapsia olisi enemmän, kuin kaksi.
Ajatteleeko vanha luokkakaverini yhä, että isona hän kasvattaa pitkän tukan ja on tovin hulttio, kun silloin kasiluokkalaisena poikana ei voinut, kun äiti kuoli, ja piti isän apuna pitää huolta siskoista.

Ajattelevatko he koskaan minua.
Näkevätkö muutkin unia vanhoista.


Muistaako ala-asteen luokanopettaja koskaan vielä meitä.
Olinko jollekulle ilkeä.
Mitä jos minusta olisikin tullut luokanopettaja. Tai jos en olisi käynyt lainkaan lukiota.

Miksi olen pitänyt itseäni kauniina vain kolmesti.
Olenko kasvattanut poikani huonotapaisiksi.
Hymyilisikö mies enemmän jonkun toisen vaimon kanssa.
Olisiko maaseutu lapsille parempi kuin kaupunki. 

Miksi minulla on tapana unohtua lorvimaan pitkiksi ajoiksi.
Miksi voisin katsella vanhoja kuvia loputtomasti.
Mitä jos jotain olisi mennyt toisenlaisesti.
Kuinka minulla on käynyt niin hyvä tuuri monesti.
Osaanko sanoa kiitoksia kylliksi.

Tänään siivous taas hiukan eteni.
Mietin ihan vain vähän, metroa odottaessa, sen verran, että halusin saada tämän kirjoitetuksi.