torstai 27. kesäkuuta 2013

Rauhallinen pauhu

On olemassa sellainen tunne, että on joku biisi, jonka tarvitsee. Joka nousee, mieleen, jostakin.
Eilen minulle kävi niin. Mies oli valinnut kauniin levyn soimaan. Yhtäkkiä melodiasta tuli minulle jokin ihan toinen laulu mieleen. En saanut sanaakaan päähän. Olin melkein varma sentään, että joku kotimainen. Lopulta minun oli pakko lähteä koneen ääreen selvittämään, mikäköhän sävelmä voisi olla. Hiukan vaikea etsiä, kun mielessä on vain yksi kohta. Yritin hyräillä toisillekin. Kuvailla, että kaunis vahva laulu, sitten varoen pikkuhiljaa kasvava pauhu.

Useita huteja. Mutta lopulta alkoi piano keinuttaa Veden alla.
Tämä on nyt päivän lauluni.
En edes tiedä miksi.
Ei Emmakaan tiennyt sanoittaessaan, mistä kaikesta kirjoitti.

Kaunista kesäiltaa, yötä.
Minä nautin pienestä Japanista, joka käväisi luonani.
Lämmin sadepäivä.
Veljeni kirjoitti "minisadekausi" tekstiviestissä.
Vuosi sitten olin poikien kanssa
Kyotossa.
Tänään aamulla polkiessani töihin oli mieleni ihan toisaalla. Onni asua meren rannassa. Kaikki riittävän kohdallansa.

Toinenkin linkki. On muitakin, joille tulee toisinaan itku kaipuusta.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vielä juhannuskoti








Ja taas maistuu jatkuu arki.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusloma

Juhannuksina haluaisin olla mökillä. Mutten ole tänäkään vuonna. Mutta on töistä vapaata. Perunasalaattia ja kynttilöitä pulloissa. Kirjeenkirjoittelua aikaisin aamulla. Sisko ja veli ja S ja koirat kylässä. Lakanat narulla ulkona kuivumassa ja lippu liehuu koko yön salossa.

Näen, kuinka yläkerran iäkäs rouva lähtee kansallispuvussa juhannusjuhliin, pärekorissa kukkia. Vielä jaksaa,  huolellisesti kieputettu harmaa nuttura. Katson parvekkeelta näkyä pitkään, kuin kaunista elokuvakohtausta. Sitten kuvaan juoksee lenkkeilijä reippaana ja poden huonoa omaatuntoa. Minäkin olin joskus se, joka kävi aina ensin urheilemassa. Juhli vasta sitten. Ruikutan miehelle saamattomuudesta. Ja käyn kävelyllä ja olen toinen ihminen onneksi kun tulen takaisin.

Juhannuspäivän aamuna sataa, tunnelmallista. Lupasin pojille paahtoleipää, ei meillä mitään paahdinta ole, mutta jos nyt pari kertaa vuodessa paahtaa uunissa. Ehkä pystytän parvekkeelle teltan tänään. Ainakin vaihdan puhtaat lakanat kaikille. Ehkä tunnelissa on kaupat auki. Ehkä tehdään uusi kattaus illalle.

Hyvää juhannusta, kaupunkeihin ja maalle.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lammassaaressa


Helsingistä on moneksi, onneksi. Uskon vakaasti, että kaupunkihälyn vastapainoksi ihminen tarvitsee aivan toisenlaisia äänimaisemia. Luontoa. Kunpa tällaiset paikat säilyisivät aina. Olisimmepa sen verran viisaita.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ihailusta









Ihailen miestäni. Monestakin syystä ja onneksi. Ihailu varmasti ylläpitää ja syventää kiintymystä ja rakkauttani. Olen yhä usein ihastuksissani. Saan olla, mieheni on puolisoni.

Ihailen muitakin. Eri tavalla, mutta ihailen kuitenkin. Ei ollut käynyt mielessä, että  ihailu voidaan jossakin tulkita ihastukseksi. Ihailuni voi tehdä jonkun vihastuneeksi.

Pääsisin ehkä helpommin yli, jollei niin kovasti harmittaisi, että tulin väärinymmärretyksi.
Ei ollut tarkoitukseni. Anteeksi.

Joskus ihailu johtaa ihastukseen, jopa parisuhteeseen. Minullekin kävi niin, pääsin mieheni kanssa jopa naimisiin.

Mutta nyt muut ihailuni kohteet voivat olla huoleti. En ole ihastumassa jatkuvasti.
Tässä minun on hyvä, rakastan omaa kultaani.

Ihailu ja ihastus ovat kaksi eri asiaa. Päivänselvää, rasittavaa.

Minun historiaani ei voi kukaan toiseksi kirjoittaa, siihen ei muilla ole lupaa.
Tekemiseni/ sanomiseni/ kirjoittamani voi tulla tulkituiksi monella tapaa, muttei se vielä tee minusta syyllistä ja pahaa. Joku minusta sellaistakin haluaa, kurjaa.

Jatkan matkaa. Toivon rauhaa.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Hyväätekevä hevonkuusi


Nuorena sain asua reilun vuoden ihanassa vuokrayksiössä uudehkon kerrostalon alimmassa kerroksessa. Kotiin oli ihana saapua. Muistan helposti, miltä asunto tuoksui. Joka kerran kun astelin eteiseeni, olin onnellinen, että sain pitää paikkaa kotinani. Oma pieni pihakin oli, nurmen jaksoi leikata keittiösaksilla. Sauna, parketti, makuualkovi. Keittokomero asunnon keskellä, hella jääkaappia vastapäätä ja ilmoitustaulu seinällä. Taulussa voimatekstejä ja muutama tärkeä kuva, kuten lampinäkymä teltan ovelta kuvattuna ja lainaus Nuuskamuikkuselta:
-Tiskaaminen, Nuuskamuikkunen ajatteli. - Nuo eivät ymmärrä mitään. Tiskaaminenhan on sitä, että kiepauttaa lautasta purossa, että huuhtaisee tassunsa ja heittää vihreän lehden menemään, eihän se ole yhtään mitään. Mistä nuo oikein puhuvat.
(Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu)

Pikkukotini tuli mieleeni Nuuksiossa, kun retkeilin siellä viikolla poikien kanssa. Unohdan aivan liiaksi, mutta tärkeitä muistan paljon silti. Polulla kuljin poikieni perässä silmissä ilonkyyneleitä. Kuinka ihanaa on, että he ovat nyt kanssani siinä, tässä. Kun ystävän kanssa telttailin samassa maisemassa nuorempana, en voinut olla varma tällaisesta onnesta. Mainitsin pojille monesti ääneen, kuinka kiitollinen olen hyvästä onnestani, että olen saanut lapsikseni juuri heidät kaksi. Ja kuinka ihanaa, että he nauttivat retkeilystä kanssani!

Haukanholman kallioilla muistin, kuinka olin istunut ystävän kanssa samassa paikassa kesällä kerran, ja murehtinut, mahtaako kukaan koskaan haluta minua. Palattuani metsästä kävin treffeillä, tuon miehen kanssa, joka nyt nukkuu yöt minun vierellä. Että kyllä asiat voivat järjestyä.

Olimme retkellä kaksi yötä. Pojat toivoivat jälleen tutulle telttapaikalle. Sopii minulle, jokainen kerta on kuitenkin omanlaisensa. Ja pidän kerrostumista.

Meidän retkillä syödään kattiloista. Haistaan savulle, annetaan vaatteiden likaantua. Käydään uimassa vaikka kuinka monta kertaa, pyyhkeinä poikien vanhoja kangasvaippoja. Iltapalaksi paistetaan tikkupullaa ja tällä reissulla esikoisen partioretkien innoittamana myös vaahtokarkkeja. Pojat leikkivät paljon, tällä kertaa he olivat intiaaneja. Iltaisin ei kiirehditä nukkumaan. Toisena iltana oltiin jo pesty hampaat ja hiillos käynyt hiipumaan, mutta lisättiinkin pari puuta ja päätettiin jäädä vielä istumaan ja nauttimaan. Laitettiin yöpuvut ja makuupussit valmiiksi, ettei tarvitsisi kuin kömpiä telttaan, kun uni joskus tulisi.

Aamulla lauloivat linnut ja oli vaikea uskoa todeksi, että ihan naapurissa on täysi tohina, kaupunki. Nuuksio on ylisanansa ansainnut, ihanaa, että erämaatunnelma on näin saavutettavissa. Helteessä Holma-Saarijärvellä istuskellessa oli epätodellisen hiljaista ja kaunista. Aivan ihana maisema. Tuntea sammal varpaiden alla, pulahtaa uimaan kallioiselta rannalta, laitella ruokaa uikkareilla, lukea ääneen Ronjaa ja tiskata lammenrannassa tietysti ilman mitään saippuoita.

Meillä oli omat vitsimme, ja joka päivälle oma "sanonta". Hevonkuusi, huitsinnevada ja hornantuutti. Nautin nyt, kun pojat vielä tahtovat olla minun seurassa. Kun minun juttuni vielä ovat hauskoja ja kiinnostavia. Kun telttailu äidin kanssa Espoossa on vielä hohdokasta, edes kävely bussilta tai hirveä määrä hyttysiä ei lannista.

Olen onnellinen, että säät suosivat ja pääsimme käymään metsässä. Sillä siellä oli hyvä. Tunsin, kuinka olin läpeensä kesässä. Huomasin hyppeleväni silkasta huolettomuudesta, tiesin keventäneeni mieltäni. Josko tällä latauksella heinäkuulle jaksaisi, sinne asti, jolloin on loput kolme viikkoa kesälomastani.

Kävi metsässä mielessä sellainenkin, josko tyytymättömyys on ihmiselle turvakin. Onnellisuuden tunne kun on melko pelottavakin. Kohtako minulta otetaan jotain pois. Joudun pettymään, kenties suremaan. Oikein iso rakkaus on repivä siksikin, että siihen liittyy huoliakin. Saanko pitää tämän hyvän, saanko olla onnellinen huomennakin.
Ja kuinka suuri on lasteni luottamus minuun. He lähtevät metsään kanssani. Entä jos jotain sattuisi. Voinko todella olla kaiken sen luottamuksen arvoinen, melkein pelotti liiaksi tämäkin. Järjettömän suuri vastuu äitiys ylipäänsäkin.

Päätin uskaltaa kuitenkin. Sanoa kiitos varmuuden vuoksi tiheästikin. Sillä kuitenkin on vain nyt. Ja on parempi olla onnellinen edes toisinaan, kuin  menetyksen pelossa elää tyytymättömänä saati katkerana ainiaan.
 ***
Kotiinkin on ihana tulla. Täällä on oma kulta. Junan lähestyessä Rautatieasemaa, pojat käyvät läpi, kuka saa ensin kertoa ja kumpi mitäkin kuulumisia. Isille, niin tärkeälle. Aika huokaista helpotuksesta. Selvittiin, nautittiin, ollaan turvallisesti takaisin.

Oi minä niin suosittelen. Menkää metsäretkelle tekin.