sunnuntai 25. toukokuuta 2014

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Jälkeen

Olin teini, kun muutimme ulkomaille pariksi vuodeksi asumaan. Muistan, kuinka kipeää ystävien luota lähteminen teki. Luulin muistavani tunteen hyvin, mutta näköjään voin muistaa vielä paremmin.
Tavotin tunteen vietettyäni montaa ihanaa hetkeä tärkeiden ystävieni kanssa. Yhtäkkiä kevätyö, sateen ripinä, hieno linnunlaulu, kaljatuoppi, halaus metroportaissa, lasten vilkutukset, vieraspedit, tiskit, jaetut pitsat, kaunis kahvila, kuljeskelu kaupungin kaduilla - ovat täynnä haikeutta. Ymmärsin, että vuosia oli välissä monia, mutta nyt kun "välivuodet" on kurottu kiinni ja mitä enemmän saan taas viettää aikaa ystävieni kanssa, sitä vaikeampaa heistä on erota. Ystävien lähellä on hyvä olla.

Muistan senkin, kuinka ikävä on kääntynyt hyväksi säryksi jo pienenä, kirjeissä. Että sittenkin parempi tuntea ikävää, kuin ettei olisi ketään, jota kovasti kaipaisi. Kiitän ystävistäni. He tekevät ilman muuta elämästäni merkityksellisempää, hohdokkaampaa, tärkeämpää, täydempää.

On hyvä tuntea joskus niin syviä, että itkettää. Mutta nauru ei saa kadota. Kunnon nauru voi ehkä näyttää tosi rumalta ystävän räpsimissä kuvissa, mutta hyvältä se tuntuu ja antaa tolkuttomasti voimia. Kiitän hillittömistä nauruista, joilla porskutan uusiin nauruihin saakka.

Ystäväni lähellä ja kaukana, käyn nukkumaan kiitollisena, että saan olla teille olemassa. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Ja ehkä osin juuri siksikin. Minusta on ihana tuntea olevani tutussa seurassa.

Ystävät, kaipaan, olette ihania.