lauantai 9. toukokuuta 2015

Kuljeksin



Aamulla heräillessäni annoin itseni nukahdella uudestaan, sillä ajattelin kellon herättävän pian. Onneksi jossain vaiheessa päätin kurkistaa, kuinka aikaista vielä olisikaan. En sitten ollutkaan yöllä onnistunut mitään herätystä laittamaankaan.

Onneksi ehdin vielä hyvin. Teatterin katsomoon. Napata vessasta käsipapereita, sillä tiesin, että vollottaisin ehkä kuitenkin alusta loppuun saakka. Myöhemmin ehtisin sitten syömään aamiaista.

Näyttämön nuoret olivat ihania. Sitä minä itkin ekana. Ohjaajankin täytyy olla suurisydäminen, koska on saanut ryhmän kasaan ja harjoitettua. Hitsattua. Osalle täytynyt olla uusi kokemus, työstää näytelmä tällaisessa porukassa. Teatteriryhmä Sankareihin kuuluu kehitysvammaisia nuoria ja nyt he näyttelivät yhdessä Narrin kuuden muun nuoren kanssa. Kunpa useammin uskallettaisiin tai luulen, että lisää tällaista tarvittaisiin. Enemmän ehkä ymmärrettäisiin, syvemmälle nähtäisiin.

Palautelapuissa kysyttiin, mistä esitys kertoi? Suomalaisesta yksinäisyydestä sen luvattiin kertovan ja kyllä siitä. Lisäksi minusta erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Yksilön omasta vastuusta, ei niinkään elämänsä kulkuun, mutta omiin asenteisiin. Jaksaako nähdä mitään hyvää missään, uskoakko hyvään, aitoon, mahdollisuuksiin. Ollakko kiitollinen siitä mitä on, miettiäkkö mitä voisi tehdä tällä elämällä, kuinka olla iloksi ja ehkä hyödyksi itselle ja toisille.

Ah. Tärkeää oli, että sain nauraa ja itkeä. Tuore käsikirjoitus, taisin pitää siitä. Ainakin tästä tämän ryhmän toteutuksesta. Pääsin näytelleen kummityttöni ja äitini kanssa kahvilaan esityksen päätteeksi. Se aamupala, jota en kotona ehtinyt. Minne tämä kaikki aika on mennyt. Nuori neiti täyttää pian 18. Ja minä kuulostan vanhalta tädiltä, kirjoittaessani nuori ja neiti. Hymyilyttää moni asia silti ja siksi.

Jatkoin kävellen Katajanokalle. Päivän toiselle teekupilliselle. Kirjoitin postikortteja ystävälle. Tiesin, että kello tulisi pian kuusi ja saisin mieheni ja pojat Turusta takaisin kotiin. Kävely tuntui nopealta ja välimatkat lyhyiltä. Muutama ajatus, ja olin jo keskustan toisella laidalla. Useita kortteleita, taitaa tämä Helsinki olla aika pieni paikka.

Teehuoneella oli tänään hiljaista. Juuri oikeanlaista. Tilasin kannullisen vihreää japanilaista, jota juodaan kuusikymmenasteisena. Juon sitä moneen janoon ja tiskillä huomaavat, että pidän välillä silmiäni kiinni. Välillä kirjoitan, huvikseni, nauttiakseni, tallentaakseni. Muistan joskus ajatelleeni, että tässä teessä voisin vaikka kylpeä. Ylipäänsä haluaisin kylpyyn. Ja löylyyn. Mökille. Kauniiseen hiljaiseen luontomaisemaan.

Pääsen kotiin. Hymyilevien miesteni kanssa. Heillä on ollut ihan hauska matka. Minä sain olla päivän rauhassa ajatusteni kanssa. Kuljeskella. Tarvitsin juurikin jotakin tällaista. Kiitän tästä lauantaista.


perjantai 8. toukokuuta 2015

Keltainen pallo

Menovinkki viikonlopulle: NarriFest Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Happi toimitilassa Sörnäisten rantatiellä.
Jos on aikaa vain yhteen, suosittelen tietenkin Keltaista palloa, heti lauantai aamun ensimmäistä esitystä klo 10. Tosifanit on nähneet esityksen jo kahdesti, ja toivovat pääsevänsä vielä huomennakin toviksi tunnelmaan.

Kummityttöni on mukana. Ryhmä on superia. Sanoma on tärkeä. Ja kulttuurissa on järkeä!

Hyvää viikonloppua. Taas. Ihanaa, että on, viikonloppuja. Ja keltaisia palloja.

Ps. Joku on piirtänyt spreetussilla pulpettiin. Täällä kotona :/ .