Perjantailta kaappasin taas muutaman kelluvan hetken. Sellaisen, jolloin mieli täyttyy ilosta. Olo on jopa vähän poissaoleva ja sumuisa, kun hymy lepää poskilla ja on vain hyvä olla. En tiedä, vaikka päässäni olisi kasveja, ja siksi välillä on niin valoista. Toivon kuitenkin, että se on vain normaalia kieppumista. Huomaa aarteensa ja osaa hokea kiitosta.
"Lakkini on sininen", laulaa marakatti satukasetilla. Näyttelijän ääni on niin hassu ja meitä naurattaa ja väännämme ääntämme samalla lailla aina. Se on tämän kesän juttu. Ja hassuttelun hetkellä minun on helppo muistella hetkiä, jolloin poikani irrottelevat vapautuneesti. Antavat mennä. Kieputtavat, eivätkä tunne rajoja. Miksi vielä pitäisi olla niin kovin estoista. Ennättäähän sellaista sitten isompana. Anna luonto lastesi iloita, ja sehän antaa, he vaikuttavat kepeiltä ja huolettomilta.
Miten ihanaa, että on niin. Että vielä ei ole kiusattu, peloteltu, lannistettu, haukuttu. Oi olisivatpa he tarpeeksi vahvoja, kun joskus tulee varjojenkin aika. Jokainen lapsi ansaitsisi vain hyvää kohtelua. Mutta ihmisiä on täynnä maailma ja täällä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Pumpulissakaan ei kasvaisi takuu-onnea. Mutta toki voimaa tarvitsevat ne lapset, jotka ovat onnettomia.
Juostaan sateessa nyt, jos se on ykköstoivomuksena. Kuunnellaan musiikkia, potkitaan palloa. Pidetään namipäivä, syödään viikonloppuna suklaamuroja. Jutellaan, ihan mistä tahansa, aamulla, päivällä, yöllä ja illalla. Piirretään, maalataan, ruoka läikkyy ja pissa menee ohi potasta. Tehdään pieniä typeryyksiä ja jekkuja, halataan paljon ja annetaan loputtomasti suukkoja. Sanotaan anteeksi, sillä se on ihana taikasana.
Pikkulapsiaika on ohi vilauksessa. Otetaan siitä monta hyvää hetkeä irti. Muistetaan isonakin, kuinka oli huoletonta. Maistui niin makealta, että sitä kannattaa aika ajoin tavoitella, myös isona. Ihminen hukkaa tärkeimpänsä, jos mikään ei enää sytytä ja innosta. Katsotaan pieniä lapsia ja otetaan mallia. Väsyy, jos ei välillä irrotella.
Ihanaa, että pojillani näyttäisi olevan huoletonta. Minullakin on, kelluvina hetkinä, ja siksi jaksan ja nautin valtavasti olostani heidän äitinä.
(Pakko lisätä, että onhan toki muurahaisellakin murheensa, kuten isäni sanoisi. Mutta perusmeininki... Luulen, että lapsillani on kuitenkin vielä luottavainen mieli.)
5 kommenttia:
Voi, kauniita ja viistaita sanoja. Oma poikani on 7 kk, kuvaamasilaista lapsuutta toivon hänellekin; huoletonta ja iloista, mutta että olisi sitten vahvuutta kohdata ne vaikeat ja raskaatkin asiat.
Ja kumpa sitä muistaisi vähän useammin itsekin vaan antaa mennä!
Kosketti kovasti tuo sinun kirjoituksesti. Omia murrosikäisiä katsellessa, toivoo että vielä uskaltaisivat heittäytyä kieppumaan. Joskus uskalletaan, mökillä, kun ei ole ketään näkemässä. Mutta useammin, enemmän. Toivon että vielä itsekkin voisi, tai miksi en voi. Mitä siitä jos ihmiset katsoo kummeksuen, varmasti jossain syvällä toivovat että voi kun minäkin uskaltaisin. Kieputusta ja sateessa hyppelyä toivon kaikille iästä riippumatta. Tänään jokainen. Tehdään yksi "hullu" teko. Kertokaa kuka mitäkin tai olkaa kertomatta. Mutta eiköhän panna haisemaan :)
Kiitos ihanasta tekstistäsi.
Kiitos Sanna! Laitetaan! Ei kerrota murrosikäisillesi, mutta laitan täältä salaa heillekin irrotteluenergiaa ja rohkeutta heittäytyä. Niillä energioilla ei sitten mennä ryyppäämään junanraiteille tai mitään muuta vaarallista armaat nuoret. Mutta jotain, kyllä te keksitte. Sitä kutsutaan myös luovuudeksi...
Kiitos irrotteluenergia pläjäyksestä. Tänään meinaan tehdä jotain tosi "luovaa". Heh, katsotaan siirtyykö Mies tien toiselle puolelle kävelemään.
Olen miettinyt paljon lasten pahoinvointia viime aikoina. Miettinyt ja toivonut että omilla lapsilla on niitä ilon hetkiä, joille rakentaa terve nuoruus ja aikuisuus, vaikka elämä ei aina niin täydellistä olekaan. Kun kuitenkin on näitä kuvaamiasi hetkiä, jolloin kaikki on NIIN ihanaa! (ja ne on hyvä tallentaa, katseltiin kuvia yksi päivä ja lapsillakin on niitä NIIN tärkeitä muistoja!)
Lähetä kommentti