perjantai 26. joulukuuta 2014

tiistai 23. joulukuuta 2014

Tuoksuu jo

Ensimmäiset lahjat jo avattu. Ystävä toi riisiä ja äidillään tarpeettomana olevan keittimen. Piirsi tussilla tatuoinnin. Imuroi. Syödessäni hyvässä seurassa purkkipapuja riisin ja valmistomaattikastikkeen kaverina, joululaulujen soidessa, mietin, että ehkä ei ole hätää.

Haluaisin uskoa moneen hyvään tiedättekö.
Olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että: tasapaino.
Seison yhdellä jalalla ja yritän ymmärtää, että välillä keikkuu, mutta joku pointti on siinä tasapainon hakemisessa.

Ihan hirveästi olen kelannut kaikenlaista.
Se on varmaan se, kun työt toviksi lakkaa ja vapautuu aikaa ajatella.
Ja jo tunnissa ehtii pyörittää monta mietettä, kokeilkoon ken uskaltaa vaikka.
Mutta mitä tehdä kaikilla niillä ajatuksilla, varsinkaan, jos yksinään pyöritellen ne eivät mihinkään johda.
Eikä tarvitsekaan aina!

Joululukemista? Nostin pahvilaatikollisen päiväkirjoja. Hei, minulla on sellaisia, en tarvitse nyt edes kirjastoa. Kävin jo eilisiltana vuoden 1993 joulussa ja talvessa Japanissa. Oli ihanaa, voin kertoa.
Olen miettinyt, miksi kirjoitan, miksi kirjoitin. Kun joskus kuolen, onko pointtia jonkun muun lukea niitä vaikka. Tuskinpa.
Siksi minun täytyy niitä nyt lukea, olen itselleni kirjottanut niitä aina. Vain minä osaan niitä tulkita ja eritoten olla tulkitsematta. Ne on vain murusia. Niin kuin nämäkin kaikki, pieniä tallennettuja palasia.

(Merkintä miehelle ja pojille ja muille läheisille. Kun minua ei enää ole, lukekaa, jos tahdotte. Mutta en pistä pahaksi, vaikka käyttäisitte sytykkeiksi. Tai lahjoittaisitte marssilaisille, tai kansalliskirjastolle. Mutta pahaa niillä ei saa tehdä. Kääntää mitään tai ketään muita vastaan.
Kun minua joskus ei ole, en ole enää puolustelemassa sitä, mitä eniten maailmassa haluaisin viestiä. Että haluan hyvää. En tarkoittanut pahaa. En osannut, en kyennyt, en nähnyt, en ymmärtänyt aina. Olen rakastanut tosi paljon ja tuntenut negatiivista melko vähän. Se vähäkin negatiivinen on pitkälti itseen kohdistuvaa. Olen ollut väsynyt saamattomuuteen tai laiskuuteen tai vetäytyneisyyteen tai - no se näkyy niistä vanhoista päiväkirjoista, että olen huvittavaakin kyllä, pohjimmiltani murehtinut samoja asioita aina.)

Tainnun kohta tuosta kuusentuoksusta. On lähdettävä liikkeelle ja maltettava jättää spotifyn ihanat joulusoittolistat. Mies töissä, pojat mummolassa.
Tämähän kuulostaa ihan huipulta. Aattokin vasta huomenna. Vähän sellaista seikkailun tuntua, että jotain hyvääkin voi vielä kenties tapahtua. Tänä vuonna, ensi vuonna tai sitten joskus kauempana.
Kiitos, että saan tässä juuri näin ja nyt olla.

P.S. Ylemmän letin teki lettitaiteilija ja alemman minä, joka yritän opetella:).

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulusotku

Joululoma tulee niiiiiiiin tarpeeseen.
Minulla se alkoi tänään. Kuopuksellakin tavallaan, sillä hän on kuumeessa.
Esikoisella huomenna. Mies paiskii tänä vuonna töitä, mutta on hänelläkin luvassa pari päivää vapaata.

Olen väsynyt ja se näkyy minusta ja kodista.
Mutta en nyt valita. Se tuntuisi pahalta, kun kuitenkin on hyvin, moni asia.

Lepoa kohti. Kaksi ja puoli viikkoa silkkaa aikatauluttomuutta.
Syksystä selvitty. Aika huokasta kiitollisuudesta.
Hyvää joulua.