Yritin ottaa positiivisen työasenteen heti aamusta. Keitin puuroa ja luimme kirjoja. Kävimme pyöräilemässä ja söimme lounasta. Mietin polkiessa, kuinka ihana "työ" minulla onkaan, ja pohdin pitäisikö elää toisella lailla. Tunnen itseni vapaaksi, mutta ei kai se ole pois lapsiltani?
Kävimme yhteistuumin päiväunille, kun ulkona satoi ja tuuli. Oli ihana jättää ikkuna auki, kaiken sen kuuli, ja silti olimme sisällä turvassa kuivassa lämpimässä yhdessä.
Välipalaa ja ruuanlaittoa. Pojat piirsivät lattialla. Kun soppa valmiina, lähdimme pyöräilemään taas ja kauppaan. Esikoisella oli pino postikortteja laatikkoon tiputettavana. Hän innostui yhtenä iltana.
Mies olikin jo kotona, kun tulimme takaisin. Söin lopulta yksinäni sitä linssipapukeittoani, sitä jäi myös huomiseksi. Lapset maistoi, mies oli suosiolla paistanut munakasta. Eivät ymmärrä omaa parasta.
Esikoinen kertoi ääneen, kuinka näimme fasaani-äidin poikasineen. Katsoimme ihaillen kuutta pikkuista, kunnes minä en uskaltanut enää seurata, kun olivat niin lähellä katua, autoja. Esikoinen katsoi monta kertaa taaksensa ja rauhoitteli minua, että kyllä ne autot äiti varoo ja emo suojelee omiansa.
Lähdimme pihalle ruuan jälkeen. Tuuli, lapset riehui ja iloitsi. Kuopuksen villaliivistä tulee tuulentuoksuinen. Tähän saakka olen kutonut sitä vain ulkona. Leivoimme monta hiekkakakkua ja esikoinen oli innoissaan, kun yläkerran poika oli takaisin maalta.
Illalla yksi herpaannus hyvin alkaneesta työasenteestani. Käväisy koneella, ja jo olin tovin pinnana. Täytyy etsiä jokin viisaampi kolo päivärytmistä, jolloin olen näytöllä. Ja muulloin antaa masiinan olla, keskittyä osaani kotiäitinä. Tässä yösurffailussakin kun on omat ongelmansa, mutta joskus sen aion itselleni sallia.
Ompelusten listalla on monia suunnitelmia, mutta esikoinen toivoo vain matsiasuja aina. Niinpä nyt on yhdet trikoot leikattuna. Kumpaisellekin omansa.
Ennen aamua kauniita unia. Arki on alkanut, rullailla, vaikkei nyt yhden päivän jälkeen pitäisi mitään sanoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti