Olen yhä puutarhainnostuksen valtaama. En ehkä kunnolla muista viimekesäistä heinikkoa. Porkkanamaata, josta tulikin rikkaruohomattoa. Hernepeltoa, joka katosi viikossa.
Pojatkin lähtevät yhä mukaan innolla. Arvostavat, kun saavat myllertää työmaalla. Ja mukavaa on myös pitää taukoja. Tauoissa kiteytyy palstamme filosofia. Tekemisen täytyy olla omaehtoista, raatamiseen ei pakoteta ja luonnosta tulee ennättää nauttia.
Apuakin saatiin, ja näkemyksiä hommista. Olemme kiitollisia, maanmuokkauksesta, kitkennästä, eväistä ja seurasta.
4 kommenttia:
Teillä on hyvä asenne puutarhapuuhiin, tärkeintä on saada hommasta iloa :) Meillä ei ole omaa pihaa tai edes parveketta. Tuommoinen palsta voisikin olla kiva...
Näin juuri! Tärkeintä on tekemisen meininki.
Hyvä filosofia! Minä olin lapsuuden vanhempieni orjatyövoimaa puutarhassa, eikä nuo raatamismuistot haihdu. Siksi varmaankin oma puutarhani on katastrofi, siellä keskitytään enimmäkseen fiilistelyyn.
Paperisydän: Lyhyellä kokemuksellani voin lämpimästi suositella! Juuri viimeksi hehkutin pojille pellolla, että eikö olekin mainiota, että meillä on tällainen oma piha, vaikka asutaan kerrostalossa.
Tällaisia viljelypalstoja on käsittääkseni ympäri Suomea, meillä päin kymmeniä.
e t h: Kivaa, että muitakin sytyttää filosofiamme. Mutta kyllä minua muutkin tyylit kiehtoo. Juuri yksi äiti kertoi, kuinka viime kesänä käänsivät koko palstansa kolmasti ympäri. Maan siis. Ja reunustivat turveharkoilla, istuttivat mehikasveja reunoille. Leikkasivat pensaat ja nyt taimia kasvamassa... Ihastelin. Meillä on öö, ollut majanrakennusta ja heinän leikkuuta...
Liivia: Täällä asuu yksi, jolla on noita samoja traumnja monesta puuhasta, jotka minusta olisivat ihania ja joita minun ei ole koskaan tarvinnut tehdä pakolla. Saanut olen, mökkeillä, retkeillä, poimia marjoja, leikata nurmea... Muttei koskaan ole tarvinnut. Ah. Se on ihanaa. Kunpa lapset kokisivat samoin.
Monessa ulkoilussa ja puhteilussa minusta juuri fiilistely on tärkeintä.
Lähetä kommentti