Me kikatimme illalla ihan hassuille jutuille. Ja näen ja tiedän, kuinka hän nauttii siitä, kun minäkin nauran. Kaksin nauraminen, on ihan eri tunne, kuin vain oman naurun kuuleminen. Oi esikoinen, sinä olet minulle kultainen. Ja minä aina vaan niin vajavainen.
Voinko päättää, että tulen paremmalle mielelle. Etten anna periksi väsymykselle ja kiukuille. Kuin ehkä aina hetkeksi, enhän päätä muuttua koneeksi.
Taas totean päivän rullaavan. Ei voi pysähtyä nyrehtimään, kun jo pyydetään lähtemään puistoon, suihkuun, leipomaan, työmaalle, vilkutusasemiin, sohvalle imettämään, kirjaa lukemaan, saippuakuplia puhaltamaan, vaatteita etsimään, xylitolpastilleja penkomaan... Elämään äidin elämää. Lohduttamaan, nauramaan, kantamaan, nostamaan, pelaamaan...
Hän saa pukea puistossa maalivahdin varusteet. Minä pääsen näkemään kirsikankukkia ja japanilaistyylisen puutarhan. Me pääsemme rautakauppaan, hankkimaan myyräverkkoa kasvimaan puulaatikkoon. Pienin on tyytyväinen, kun me olemme. Hän pääsee illalla mukaani ruokakauppaan. Liinassa selässäni.
Ja minä olen niin onnellinen, kun hän matkaa siellä. Taivutan niskaa taaksepäin ja hän painaa pienen päänsä päätäni vasten. Se on huikea tunne.
Huojennun, kun mietin, kuinka monta kertaa tänäänkin olen ollut onnellinen. Ehkä surullinen ja vaisukin, mutta niin ihmisen kai kuuluukin. Niin moni asia on hyvin, kun vielä sen huomaankin.
Rauhallisesti, ei elämän tarvitse muuttua tämän kummemmaksi. Olen kiitollinen tästä kaikesta, mitä saan lahjaksi. Saisinpa paljon, eläisinpä vanhaksi ja viisaaksi.
3 kommenttia:
Kiitokset blogisi osoitteesta! Kyyneleet nousivat silmiin jo tätä viimeisintä tekstiä lukiessa - viime viikot olen tasapainoillut väsymyksen, stressin ja kiukun kanssa, vaikken niin haluaisikaan olevan. Vaan elämään kai kuuluvat erilaiset kaudet tunteiden ja jaksamisenkin kanssa. Kohta lienee jo valoisampi mieli täälläkin.
-Jenni
Ihailen taitoasi elää tässä hetkessä, minulla on siinä kehittämisen varaa. Tutkimusten mukaan vain n 5% ihmisistä elää tässä hetkessä, loput elävät menneessä tai pohtivat tulevaa...
Kiitos Jenni. Kommenttisi (ja tekstiviestisi :)) saivat minut fokusoitumaan taas itselle tärkeisiin asioihin. Niissä meillä riittää tekemistä! Sain paljon ajatuksia!
Elisa, minä kyllä, mieheni mukaan varmaan väsyksiin saakka, elän myös menneessä, sillä rakastan muistelemista! Mutta muistelun puolustukseksi, se ehkä myös osoittaa, että on tullut niitä elettyjä hetkiä. Jos koko ajan eläisi Sitku-elämää, mitä muisteltavaa siitä jää. Erilaisten mukavien ja erilaisten elämänvaiheiden ja tapahtumien sijaan muistelisi, kuinka silloin sitkuili sitä ja tätä...
Lapset. Heillä on todellakin vain nyt. Välillä meidän aikuisten on sitä vaikea kestää. Mutta enimmäkseen se on juuri yksi keskeisin piirre, jota lapsissa ihailemme.
Olen AINA viihtynyt pienten lasten parissa. Olisin myös halunnut paljon omia, mutta olen kiitollinen näistä kahdesta. Iloitsen siitä, että tulevat työvuodet voin myös viettää lasten kanssa. Toivottavasti terveys kestää!!0
Lähetä kommentti