Kohta täällä hiljenee, ensin Joola arpoilee :)

Viikon päästä alkavat työt. Pääsen luotsaamaan parikymmenpäistä lapsijoukkoa kohti uutta, koulua. Elämään seurassaan isoa osaa arjesta. Vähempikin jännittäisi. Ja vielä kun pitää jättää viiden vuoden aikana tutuksi tullut koti. Mutta mies jää vuorostaan hoitovapaalle, joten lapsia ei tarvitse tähän samaan syssyyn totuttaa täysin uuteen, joskin muutos se on heillekin luvassa.

Nyt vielä voin nähdä kauhu-unia. Ja panikoida. Mutta jahka työpaikan ovet aukenee, pitää rauhoittua. Sillä vapiseva luotsi ei ole kovin vakuuttava. Ja tiedän onneksi aiemmilta työvuosilta, että jännitys kääntyy nopeasti innoksi, ideoiksi, nauruksi, heittäytymiseksi, varmuudeksi. Toivon totisesti, että niin käy tälläkin kerralla. Sillä päiväkodin lapset perheineen ja työyhteisö ansaitsevat toki parasta. On selviö, että lupaan yrittää kaikkeni. Silti nöyrin rantein ja hukkaamatta sitä, mikä on minun valoni.

Mies, poikani, läheiseni.

Blogini hiljenee talveksi ja kevääksi. Luulen, ettei minulla riitä rahkeita, ainakaan näin aluksi. Uusi ja muutokset ottavat niin paljon tilaa, vaativat voimia. Tämä on ollut ihanaa ja olen iloinen jokaisesta palasta, jotka ovat tallessa.

Vaikkakin mietteliääksi se vetää, kun lukee omia vanhoja juttuja. Välillä olen kiukkuinen ja ahdistunut kodin sotkuista ja pyykkipinoista, sitten ytäkkiä annan niiden olla. Toisinaan aikatauluttomuus ja kiireettömyys ovat ah niin ihania ja välistä painelen suoraan surkimuksena peittojen alle. On täällä monta kertaa tullut pyydettyä anteeksi ja puhuteltua miestä ja lapsiani rakkaimmiksi.

Minun tulee varmasti ikävä monia sivustoja, joissa on ollut tapana käydä jollei päivittäin niin viikoittain. Tuleepahan testatuksi kuinka nettiriippuvainen sitä oikein onkaan.

Lopuksi järjestän arpajaiset. Ajattelin surauttaa muutaman kangaspussin ja laittaa sisään jonkin valokuvan ja tekstinpalan. Arvotun kenties. Tuplajännitys. Osallistua voi jättämällä terveisiä. Minulle evästykseksi työhän kuusivuotiaiden kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä itse kukin pitää tärkeänä. Valokuvatilaus ei ehkä ehdi perille saakka, mutta tiistaina 5.1. ajattelin jo arpoa, ennen auringonlaskua. Kivaa jos olette mukana.

Mahdollisesti siihen saakka, heippa. Minä aion nauttia lumesta mahdollisimman monella tavalla. Tai ainakin katsella, kuinka maisema on valkea. Voimia ja valoa.
Niin, meinasi vallan unohtua, Onnellista uutta vuotta!

24

Huoleni joulumielen puuttumisesta ei ollut turha. Mutta nautin monesta kaikesta huolimatta. Tuoreista sämpylöistä aamulla. Pikaisesta ostosreissusta ennen kauppojen sulkeutumista. Suklaakakun leipomisesta ja muista valmisteluista esikoisen kanssa, kun mies ja kuopus kävivät aattomatkalla. Jouluateriasta, jollainen voi meillä näemmä mainiosti koostua edellispäivän sushin tähteistä, luomuomenoista, -päärynöistä, -kurkusta, -porkkanasta ja juhlankunniaksi ostetusta arkijuustosta. (Joka muuten oli niin suurta herkkua, että esikoinen otti sen mukaan molempiin aaton perhekuviin.)

Saunomisesta ja siihen liittyvistä säädöistä jopa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että minä ja pojat menemme naisten saunavuorolle ja mies hoitaa joulupukin työt sillä aikaa. Mutta esikoinen tahtoi isin kanssa miesten saunavuorolle. Juoksivat siis kellarikäytävässä sen aikaa, kun minä pussitin ja säkitin paketteja. Ja esikoinen kävi ensin saunassa isinsä kanssa ja hyppäsi sitten meidän mukaan naisten puolelle. Yksiin löylyihin ja limsalle. Ja tonttu oli tuonut - ne viime hetkellä kaupasta ostetut - juhlapaidat löylyjen aikana pukuhuoneen penkille. Ja mies ripustanut tällä välin säkin ja lahjapussit kotiovelle... Joulupoikani jakoivat ja availivat sitten lahjoja. Joita oli sopivasti ja kaikki ihania ja mieluisia. Leikkivät mukavasti ja syötiin suklaakakkua.

Saatiin mukavia iltavieraita. Ja pääsin vielä kotoa totuttuun tapaan käymään yöllä hautausmaalla. Yhdellä, sillä toiselle en enää raaskinut, kun pojat eivät olleet saaneet kotona unta. Pysyvät virkkuna koko vuoden, sillä valvoivat ainakin puoleen yöhön saakka.

Näiden kanssa minun on hyvä olla. Todistetusti, arkena, juhlana, ja jouluna.

23

Aatonaattona pakkasin muutaman lahjan ja teimme sushia illan kyläreissulle. Kattilassa keitetty luomutäysjyväpuuroriisi on erialaista, kuin keittimessä keitetty japanilainen oikea. Pahaa ei kyllä ole tullut vielä koskaan, vaikkei nytkään ihan parasta. Joulusta saatiin sittenkin valkea, vaikka vettä satoikin tässä välissä kaatamalla. Illalla pojat näkivät pitkästä aikaa serkkujansa ja esikoinen sai toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa: leikkiä prinsessamekossa. Koolla somat omat.

22

Minulle sopisi oikein hyvin, että heräisin seuraavan kerran vasta lauantaina. Tämä joulunvieton finaali ei nappaa minua nyt laisinkaan. On kivaa puuhata lapsille joulukalenteria tai katsella tämänvuotista sellaista telkkarista. Leipomiset, laulut, kuusi, kynttilät, kortit ja poikien askarteluiden, leikkien ja puuhien katselu on joulua josta pidän. Mutta aatonvietto...

Alkukuusta saimme pitkästä aikaa käydä ukkini siskolla. Tänään ukilla. Oikeastaan nämä vierailut olivat toivelistallani yksinä tärkeimmistä. Moni asia ei toteudu tai jää tekemättä, mutta ihanaa, että sain kokea nämä.

Leivoimme ukilla torttuja ja juustosarvia. Ajattelin, ettei siellä enää liian usein uunista tulvi tuoksuja. Piparit olisivat olleet loistava juttu, niiden tuoksu kun on niin omaleimainen ja herättäisi varmasti paljon muistoja.

Iloitsen, kun pojatkin lähtevät ukin luo mielellään. Ja heille on muodostunut jo omia kuvioita joita tehdään aina ukin luona. Kylpevät suuressa ammeessa, pyykkipojat ottavat uimakilpailuita. Lauloivat tänäänkin suureen ääneen Maamme-laulua, kun Suomi oli voittajana korokkeella. Riehuvatkin, ja minä koitan koko ajan tasapainoilla, että komentaako, vai onko touhua ukin mielestä vain virkistävä katsella. Testaavat ukin kuntolaitteen ja pyöriviä tuoleja. Soittavat hiukan pianoa. Ruokapöydässä esittävät ukille jekutuksia ja minä laulan yhdessä heidän kanssa. Syövät paljon herkkuja, keksejä tai karkkeja, joita löytävät jostakin ja ukki jakaa, enkä raaski olla ilonpilaaja. Telkkari on paljon päällä ja usein katsotaan yhdessä jokin ohjelma. Onneksi tänään enimmäkseen pikkukakkosta ja pätkä jostakin jäätikkövaelluksesta.

Pojat saavat joka kerran ukkiin eloa. Lämmittää mieltä sellaista katsella. Tänään nostin joulukoristeet yläkaapista ja pojat saivat koristella ukin kuusen. Minä vain seurasin taustalla. Vanhaa ukkia ja pieniä poikiani, jotka olivat täynnä intoa. Koko touhu oli kaunis joulukuvaelma. Tanssivaan joulupukkiin ei löytynyt pattereita, mikä oli harmi, sillä vaikkei ukki muista asuvansa kotona, hän muisti heti, mikä on säilössä sinisessä lamppulaatikossa, kun sellaisen nostin komerosta.

Olimme monta tuntia ja silti aivan liian vähän aikaa. Kun lähdimme kotiin, koko seutu näytti kauniilta. Lumi tekee maisemille hyvää. Muistelin omia lukioaikoja ja äidin ja isin kertomia juttuja heidän lapsuudesta. Ja kuinka vilkutin mummille, tietämättä, että näin hänet viimeisen kerran siinä ikkunassa.

Tänään nukahdan ajatellen, että oli oikein ja hyvä viettää tänään aikaa ukilla. Ja huomenna teen vain sen minkä ehdin - ajatella, ihan kuin voisin suunnitella jotenkin toisin. Lauantai tulee kuitenkin. Ties vaikka nauttisin jokusesta hetkestä vielä sitä ennenkin.

21

Nyt, eikä viidestoista päivä. Kai sen voi tarpeen vaatiessa kääntää näinkin päin. Että jos ei ehdi tai jaksa tai voi aiemmin, niin sitten myöhemmin.

Tänään vedin poikia kelkassa. Ihanaa, teitä oli jo aurailtu, muttei vielä hiekoitettu. Tällaisia päiviä on täällä ehkä juuri vain yksi vuodessa. Kun lähdimme puistolta kotiin, yksi äiti sanoi, että näytämme ihanan talviretkeläisiltä. Ja että ulkoilette varmasti paljon. Näytettiin ehkä, sillä minullakin toppahousut ja huopikkaat ja rinkka, jotta kädet vapaina ja silti kaikki mukana. Mutta ei, ei me ulkoilla mitenkään paljoa. Ennen lapsia ajattelin ulkoilevani paljon enemmänkin heidän kanssaan. Mutta toisin on mennyt. Ja en sure sitä juuri nyt. Mieluummin vähemmän ja hyvällä mielellä kuin enemmän väkisin.

Puistosta muuten. Menkää te muut nautiskelemaan, jos vähänkään kulmille retkeilette. Olen viettänyt siellä monia leppoisia kotiäitipäiviä. Mutta nyt alkavat työt, tulee paikkaakin ikävä.

Joulukortteja saatiin siis postiin tänään. Mutkan kautta. Ne on helpompi pudottaa sinne laatikkoon, jos ovat ylipäänsä mukana.

Ja nyt. Telkkari on auki. Tohelon ja Torvelon joulukalenteri. Olohuoneessa valot kuusessa ja pikkulampussa. Sohvalta kuuluu kuorsausta. Kattona majassa yksi iso patja kaarella. Sisällä nukkuvat veljekset nojaten toisiinsa. Minä istun koneella sillä aikaa, kun munakoisot itkevät leikkuulaudalla. Yöllä voin sitten tehdä jotain ihan muuta, kenties vaikka nukkua.

20

Tällaista meillä juuri nyt, yöllä. Jouduin päivällä järjestelemään hieman, kun meille tuotiin kuusi. Ja illalla järjesteltiin lisää, sillä kellarista piti penkoa esiin sukset, luistimet, pulkat ja stiga. Eikä se onnistunut, ennen kuin edestä nostettiin sänky. Joka ei sitten mennytkään enää takaisin.

Iltapäivällä tuli myös ystäviä. Tapasimme pitkästä aikaa. Ja nyt jo uudestaan ikävä.

Minulla on vielä yksi projekti ennen peiton alle kömpimistä ja unia. Keitän kuppiin vaniljateetä ja laitan joulumusiikkia, ihan hiljaiselle vain. Tuon teen tuoksusta lennän miehen ja minun ensimmäiseen yhteiseen syksyyn. Ja aikaan, jolloin olin välillä huolissani, kestääkö elämässäni mikään, sekään, hänkään, kevääseenkään. Mies sanoi, että kun talvi tulee ja tuivertaa, me käperrytään sohvaan yhdessä juomaan vaniljateetä.

Turvaa pitää olla, sillä vahvatkin on joskus heikkoja. Minulle, sinulle, hänelle, meille, teille ja heille toivon hyvää alkavaa viikkoa.

19

Jouluahdistus ja joulukaaos. Mies kävi poikien kanssa kaupassa ja toivat kalaa. Joskus meillä syötiin kalaa kahdesti viikossa, nykyään ehkä kerran kuussa.

Joulu on lasten juhla. Taisin viimeksi nauttia joulusta, kun esikoinen oli alle vuoden. Sitten iski aikuisten paineet, velvollisuudet ja huolet. Odotan loppiaista.

Mietin mitä on joulumieli, mitä se minulle tänä jouluna olisi, mistä se löytyisi.

Hyvää, kaunista ja rauhallista etsin ympäri vuoden. Ja löydän - miehestäni, lapsistani, läheisistäni, kodistani ja ympäristöstäni. Tänäänkin paljon tätä kaikkea ympärilläni. Kiitän, mutten tunnista tätä juuri jouluksi.

Mitä poistuisi, jos ei jouluja enää olisi. Paljon perinteitä, joista osa joutaisikin mennä. Ne mistä en haluaisi luopua... Kunpa osaisin keskittyä tiukemmin niihin, jo tänä vuonna.

18

Ulkona paras mahdollinen talviulkoilusää. Tai ehkä himpun verran liian kylmää, mutta siitähän emme tiedä mitään. Sillä olimme koko päivän sisällä. Pojat eivät olleet yhtään ulkoilutuulella. Heillä ei ihan totta toisinaan yhtään menokenkä purista. Ehkä siksi, että meillä voi myös sisällä liikkua, joskin kerrostalokolmion(alin asuinkerros) sanelemissa rajoissa.

Koti oli masentavan kaaoksen vallassa, ei enää vain hauskoja leikkejä, majoja ja työmaata, vaan ihan oikeasti epäjärjestys vallalla. Aamupäivällä voi vielä ajatella, että ulkoillaan sitten iltapäivällä ja yks kaks voi huomata että ollaan illassa, eikä olla raotettukaan ovea. Tänään kävi niin. Mutta puolustukseksi voin sanoa, että siivoilin koko ajan rennon letkeällä otteella ja pesimme pyykkiä monta koneellista. Eikä kukaan ollut pinnana paitsi äiti tovin, kun kaksikko keksi hieroa tussia käsiin ja siitä lattiaan. Tok tok, mitä mielessä liikkuu, tuli huudettua. Se kuulostaa itsestänikin usein niin hoopolta, kun tulee suusta, mutta minkäs teet. Ja tuon lauseen saan sitten aina jossakin vaiheessa takaisin. Että tok tok vaan ittelles ja tok tokit sulla on pöksyissäs.

Jos ei jollakulla vielä ole lumihiutaleita ikkunassa, niin kannattaa laitella. Niiden leikkely on lapsista ja aikuisista yllättävän houkuttavaa puuhaa ja lopputulosta on mukava katsella. Varsinkin, kun nyt on oikeastikin taustalla lunta. Ah, ihanaa että ulkona on kunnon talvista, niin kuin kuuluu olla tähän aikaan vuodesta tässä maailman kolkassa. Voi sitten hyvillä mielen odotella jo lisääntyvää valoa, kevättä ja kesänurmia...

17

Joulujuhlapäivä. Kaksi minuuttia ennen lähtöä esikoinen kysyy esitetäänkö siellä jotakin? Hän ei kuulemma halua.

Muistamme hänen toiset joulujuhlansa siis melko samoista tunnelmista, kuin vuoden takaiset ensimmäisensä. Ja niin samankaltaiset tuntemukset itsellä. Toisaalta pettymys, miksi hän nyt ei vain uskalla tai halua. Toisaalta vahva myötätunto. Hän on meidän kirkkain tähtipoika juuri sellaisena kuin on, piti hän esiintymisestä tai ei.

Viime sekunneille saakka hän oli sitä mieltä, ettei lähde muiden mukaan. Mutta sitten tarttuikin tähteen ja minun käteen ja niin sitä mentiin jonossa. Istuin sitten kuvaelmassa mukana. Koitin olla piittaamatta mitä muut ajatteli. Jos siis jotakuta häiritsi, että lavalla oli lasten lisäksi yksi äiti, joka silitti poikansa kättä ja hymyili.

Muihinkaan numeroihin ei tahtonut mukaan, mutta lauloi vierellämme penkeissä ja kertoi, että osaa kyllä, olihan ollut harjoittelemassa.

Esikoinen anna anteeksi, jos puhuin jännityksen hetkellä vääriä sanoja. Jos vielä myöhemminkin päivällä purin sinuun alitajuisia harmistuksia. Tarkoitus oli olla kannustava ei painostava, mutta se raja on välillä vaappuva. Olisin toki mielelläni katsonut sinua esiintymässä, joukon jatkona, kerhokavereittesi porukassa. Mutta oli ihanaa olla sinun joulujuhlissasi näinkin. Ja sinähän menit mukaan tavallasi kuitenkin ja minä sain katsoakin, ihan vierestäkin. Ei haittaa, vaikket tahtonut ennakkosuunnitelman mukaisesti olla Joosefina tai muuten vain parrasvaloissa.

Rakastamme sinua, ihan juuri tuollaisena.

Ps. Kiitokseksi kuluneesta kaudesta ohjaajat saivat esikoisen koristelemissa kasseissa palautetta värityskuvan taakse kirjoitettuna, luomuomenamehua, muutaman luomuhedelmän ja luomukanelia.

16

Ihana joulu nukketeatteri Sampossa. Matka oli ikimuistoinen viimevuotisen tapaan. Tällä kertaa osuimme metroon, joka olikin matkalla varikolle. Valot sammuvat, ovet sulkeutuvat ja sitten lähtee liikkeelle. Kääk, kas! Soitto metron omaan hätäkeskukseen, että täällä äiti kahden pojan kanssa ja ainakin yksi muukin. Meidät vapautettiin parin pysäkin päästä, mutta pilkkopimeässä vaunussa ja tunnelissa oli melko jännittävä matkata. Pelottaa, sanoi pienempikin.

Onneksi ehdimme esitykseen. Ja sen jälkeen söimme ostarin nuudelibaarissa. Ja ulkoilimme viereisessä leikkipuistossa. Ihanassa oikeassa lumisessa pakkastalvessa! Ensimmäiset puoli tuntia minulla oli niin kylmä, mutta sitten innostuin koululaisten ja omieni kanssa haalimaan pulkkamäkeen lunta pitkin puistoa. Parin tunnin touhun jälkeen meille tarjottiin riisipuuroa, mutta minä hölmö kieltäydyin, kun olin juuri katsonut kelloa, ja ajattelin, että meidän pitäisi jo olla kotona, kuopuksen päiväunilla.

Mitä tästä opimme. Tarkista aina, mihin metroon olet menossa. Ja tartu tilaisuuteen, jos tarjolla on (turvallinen) herkullinen välipala.

15

Mikä joulusiivous? Joulumaja ja -työmaa mieluummin.

14

Joulukuun kymmenes päivä: hämärä ja märkä.
Joulukuun neljästoista: pakkasta ja valoa!

Voi sitä iloa, kun aamulla tajusin auringon tänään näyttäytyvän. Ja vielä luntakin. Tsemppiä aurinko, hihkuimme taas kaikki kolme. Vaikka esikoinen huomauttikin, että pidämme me äiti lumestakin. Oi kyllä, niin pidämmekin. Ja koko koti kylpi loisteessa. Ei haittaa, vaikka paljastui sotkuja. Leivoin sämpylöitä, he hyppivät sängyllä. Jota kutsutaan patjaksi, ja joka on olohuoneessa juuri pomppimistakin varten.

Kävimme kellarissa, muttemme saaneet kelkkaa raivatuksi esiin. Ei syntynyt suurempaa surua, sillä voisimmehan kuitenkin tehdä lumilapiohommia. Illalla kuopuskin sai oman ison lapionsa, sillä huomasimme päivän kuluessa, että omille sellaisille olisi tilausta.

Jotkut itseänikin vanhemmat saati ikäiseni toteavat joskus, että kaikki on yhä mahdollista. Minä tiesin jo hiukan yli kaksikymppisenä, että tuota minun on turha itselleni koskaan uskotella. Sillä nuorta äitiä minusta ei enää ikinä voisi tulla. Vaikka olisin tahtonut, jo aikaisin sen oikean miehen ja paljon lapsia.

Mutta mitä sitten, jos menikin toisin. Kahta suurta lumilapiota hallinnoidessani taas kiitin. Että kuitenkin löysin joskus ja rakastuin. Ja sain esikoisen ja myös kuopuksen. Että meillä on eteisessä haalareita, kenkiä, saappaita, myssyjä, villahousuja, kenkiä, hanskoja ja lapioita - pinoissa ja röykkiöissä, henkareissa ja hyllyjen alla, monikossa. Eikä toki pelkät kapistukset, vaan koko tämä elämä ympärillä, tuo mies ja nuo kaksi äidin kultaista aarretta.

Ja kun kenelläkään ei koskaan ole kuin nyt. Kiitän, että olen saanut elää tämän ikäiseksi äidiksi. Ja toivon hartaasti, että saisin jatkaa onnelliseksi vanhukseksi. Olemme jo suunnitelleet esikoisen kanssa millaiset juhlat pidetään, kun hän ja pikkuveli ovat pappa- tai vaari- tai ukki-ikäisiä, ja minä ja mies vielä paljon heitäkin vanhempia. Syödään mitä vain herkkuja ikinä keksitään ja valvotaan ihan niin pitkään kuin itse halutaan. Ja muutenkin, piut paut välitetään juhlissamme kurjista asioista, jos silloin elämässämme on sellaisia. Sitten juhlitaan sitä, että ollaan jo vanhoja, iloitaan kaikista yhteisistä vuosista. Oi antakaa minun saada nämä juhlat kokea.

Kestejä odotellessa on vielä monta kokemusta tulossa. Täytyy hengitellä ja elää tässä hetkessä. Pieni pala kerrallaan. Koittaa keskittyä olennaiseen ja pitää mieli kasassa.

Myös silloin, kun päivä ei ole ihan näin ihana.

Kuun kolmastoista

Nukuimme pitkään ja aikatauluitta, mikä on ihanaa. Olen myös huomaamatta antanut parina aamuyönä maitoa kuopukselle, ja uni on ollut rauhallista ja jatkunut pidemmälle, päivän valkenemiseen saakka, meillä molemmilla.

Minä aistin nopeasti, että esikoinenkin tunsi, kuinka nyt ei ole kiire lähteä mihinkään. Hakivat aamupäivän ratoksi peitot olohuoneeseen ja kävivät köllöttämään ja kuuntelemaan Nokinenää. (Onko kukaan muu koukussa näihin kuunnelmiin?)
Yöllä sain kaavoja valmiiksi poikien oloasuja varten. Ja kaavapaperisilput taipuivat lumihiutaleiksi. Kuopuskin leikkaa saksilla päivittäin jotakin. Hiutaleissa hänellä oli hirvittävän hauskaa, kun yritin neuvoa ja ohjata kädestä pitäen leikkaamaan ihan pienen pieniä koloja.

Rakensivat majaakin.

Ja sitten esikoinen sai kuulla Asterixia. Mieheni on odottanut suunnilleen raskaustestistä saakka, koska on sopiva ikä tutustuttaa lapsi noihin aarteisiin. Ja tänään se kävi puolivahingossa. Minä kuuntelin keittiössä, kuinka toinen eläytyi lukemaansa paremmin kuin yhteenkään satuun aiemmin. Ja sitten hihittelivät molemmat, mistä myös yllätyin. Pian viisivuotiaamme huomasi monta sellaista vitsiä, jotka eivät minulle ole auenneet ikinä. Ehkä seura oli juuri oikea. Minä tallensin mieleeni pysähdyksen, hetken, kun olen keittiössä, ja kuulen, kuinka he lukevat ensimmäistä kertaa yhdessä odotettua Asterixia.

Kello kolmeltatoista paistoin luomumunakasta pojille, jotta jaksaisivat lähteä liikkeelle. Itse söin eilis illalta jääneitä pannukakkuja kauravaniljakastikkeen ja mustikoiden kanssa.

Käytiin kaupoilla, mikä ei sovi minulle ja veronpalautuksille. Mutta jos jotain hyvää, niin syydinpä niitä rahoja sitten sentään Ruohonjuureen, luomu syömisiin. Ja ruskovillan lapasiin, jotka pojat löytävät jouluhiiren taskusta aamulla, kun oikeasti on ulkona kauan odotettua pakkasta!

Loppupäivä kului hassusti. Leikkasin kankaita ja söimme leipiä ja mitä kaikkea. Ja sitten laitoin poikien kanssa ruokaa ja pelkäsin hulluna sipulia leikkaavien apulaisteni sormien puolesta. Kastike siellä porisi ja tulin katsoneeksi kelloa. Yhdeksänkin oli jo takana. Upsista.

Joululomaterälle aletaan hiippailla. Minusta on ihana kömpiä illalla makuuhuoneessamme peittojen alle. Siellä on usein sellainen mökin vintin tunnelma. Juuri oikea, jotta voi päivän lopuksi kokea olevansa turvassa ja rauhassa.

Nyt naksahtelevat jo ikkunanpuitteet. Menen vielä laittamaan eteiseen huomiset ulkoiluvaatteet valmiiksi. Haluan tuntea poskissa talven ja varmistaa kuitenkin, ettei tarvitsisi palella.

Tänä viikonloppuna olen itkenyt, nauranut, pelännyt, ikävöinyt, iloinnut, siivonnut, nauttinut, huojentunut, rentoutunut, yllättynyt, suuttunut, sopinut, miettinyt, hengittänyt, antanut olla ja jatkanut. Paljon pienessä palassa. Yksi elämän tarkoituksista on varmaankin pitää itsensä kasassa.

Hyvää alkavaa viikkoa. Olohuoneen ikkunassamme on jo kolmetoista tarrapalloa.

Ja vielä, tykkään tosi paljon uusista lyhyistä hiuksista. Kannatti inspiroitua Toastin kuvastosta, vaikken toki näytäkään siltä mallilta.

12

Aamulla avataan kalentereita, eikä yksikään päivä lähde huonosti käyntiin. Pojilla. Joskus tonttu ei ole ehtinyt käydä. On tainnut illalla nukahtaa, ennen kuin on käynyt hiippailulla. Mutteivät pojat siitä lannistu, tietävät jo vuosien kokemuksella, että ihan pian yllätys kuitenkin ilmaantuu. Kuopusta saa vähän kannustella kurkkimaan, on niin tyytyväinen osaansa, jossa istuu sivummalla katsomassa, mitä isoveli milloinkin taskuista kiikuttaa. Ja pähkinöitä ja tussejahan sieltä ilmaantuu tänä jouluna miltei aina. Äidin ja isin harmiksi huopakynillä suihkittua taidetta on alkanut ilmaantua hälyttävissä määrin seiniin, lattioihin, peittoihin, pieniin käsiin ja jalkoihin... Esikoinen kyllä osaa, mutta kuopus... Nauttii piirtämisestä ("piitäs"), mutta korkit jää minne sattuu ja paperi rajoittaa aivan liikaa luovuutta.

Talo tyhjeni toviksi. Minulle annettiin vastuullinen siivoustehtävä, jonka aloitin täältä koneelta. Illalla tulee yllätysvieraita. Vai lasketaanko yllätysvieraaksi, jos saa tietää kuitenkin vuorokautta ennen? Ehkä tässä tapauksessa termi on näinkin oikea, sillä emme tiedä keitä ihan on tulossa. Emmekä sitä ainakaan, kuka ehtii siivota ja mitä tarjota.

Mutta hauskaa. Musiikki soimaan ja hommiin. Ajalla on tapana mennä hujauksessa, kun koti on sekainen ja joku tulossa. Kaikille hyvää joulukuun kahdettatoista!