perjantai 18. joulukuuta 2009

16




Ihana joulu nukketeatteri Sampossa. Matka oli ikimuistoinen viimevuotisen tapaan. Tällä kertaa osuimme metroon, joka olikin matkalla varikolle. Valot sammuvat, ovet sulkeutuvat ja sitten lähtee liikkeelle. Kääk, kas! Soitto metron omaan hätäkeskukseen, että täällä äiti kahden pojan kanssa ja ainakin yksi muukin. Meidät vapautettiin parin pysäkin päästä, mutta pilkkopimeässä vaunussa ja tunnelissa oli melko jännittävä matkata. Pelottaa, sanoi pienempikin.

Onneksi ehdimme esitykseen. Ja sen jälkeen söimme ostarin nuudelibaarissa. Ja ulkoilimme viereisessä leikkipuistossa. Ihanassa oikeassa lumisessa pakkastalvessa! Ensimmäiset puoli tuntia minulla oli niin kylmä, mutta sitten innostuin koululaisten ja omieni kanssa haalimaan pulkkamäkeen lunta pitkin puistoa. Parin tunnin touhun jälkeen meille tarjottiin riisipuuroa, mutta minä hölmö kieltäydyin, kun olin juuri katsonut kelloa, ja ajattelin, että meidän pitäisi jo olla kotona, kuopuksen päiväunilla.

Mitä tästä opimme. Tarkista aina, mihin metroon olet menossa. Ja tartu tilaisuuteen, jos tarjolla on (turvallinen) herkullinen välipala.

Ei kommentteja: