"Niityillä lunta, hiljaiset kadut..."

Tuoksuu jo

Ensimmäiset lahjat jo avattu. Ystävä toi riisiä ja äidillään tarpeettomana olevan keittimen. Piirsi tussilla tatuoinnin. Imuroi. Syödessäni hyvässä seurassa purkkipapuja riisin ja valmistomaattikastikkeen kaverina, joululaulujen soidessa, mietin, että ehkä ei ole hätää.

Haluaisin uskoa moneen hyvään tiedättekö.
Olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että: tasapaino.
Seison yhdellä jalalla ja yritän ymmärtää, että välillä keikkuu, mutta joku pointti on siinä tasapainon hakemisessa.

Ihan hirveästi olen kelannut kaikenlaista.
Se on varmaan se, kun työt toviksi lakkaa ja vapautuu aikaa ajatella.
Ja jo tunnissa ehtii pyörittää monta mietettä, kokeilkoon ken uskaltaa vaikka.
Mutta mitä tehdä kaikilla niillä ajatuksilla, varsinkaan, jos yksinään pyöritellen ne eivät mihinkään johda.
Eikä tarvitsekaan aina!

Joululukemista? Nostin pahvilaatikollisen päiväkirjoja. Hei, minulla on sellaisia, en tarvitse nyt edes kirjastoa. Kävin jo eilisiltana vuoden 1993 joulussa ja talvessa Japanissa. Oli ihanaa, voin kertoa.
Olen miettinyt, miksi kirjoitan, miksi kirjoitin. Kun joskus kuolen, onko pointtia jonkun muun lukea niitä vaikka. Tuskinpa.
Siksi minun täytyy niitä nyt lukea, olen itselleni kirjottanut niitä aina. Vain minä osaan niitä tulkita ja eritoten olla tulkitsematta. Ne on vain murusia. Niin kuin nämäkin kaikki, pieniä tallennettuja palasia.

(Merkintä miehelle ja pojille ja muille läheisille. Kun minua ei enää ole, lukekaa, jos tahdotte. Mutta en pistä pahaksi, vaikka käyttäisitte sytykkeiksi. Tai lahjoittaisitte marssilaisille, tai kansalliskirjastolle. Mutta pahaa niillä ei saa tehdä. Kääntää mitään tai ketään muita vastaan.
Kun minua joskus ei ole, en ole enää puolustelemassa sitä, mitä eniten maailmassa haluaisin viestiä. Että haluan hyvää. En tarkoittanut pahaa. En osannut, en kyennyt, en nähnyt, en ymmärtänyt aina. Olen rakastanut tosi paljon ja tuntenut negatiivista melko vähän. Se vähäkin negatiivinen on pitkälti itseen kohdistuvaa. Olen ollut väsynyt saamattomuuteen tai laiskuuteen tai vetäytyneisyyteen tai - no se näkyy niistä vanhoista päiväkirjoista, että olen huvittavaakin kyllä, pohjimmiltani murehtinut samoja asioita aina.)

Tainnun kohta tuosta kuusentuoksusta. On lähdettävä liikkeelle ja maltettava jättää spotifyn ihanat joulusoittolistat. Mies töissä, pojat mummolassa.
Tämähän kuulostaa ihan huipulta. Aattokin vasta huomenna. Vähän sellaista seikkailun tuntua, että jotain hyvääkin voi vielä kenties tapahtua. Tänä vuonna, ensi vuonna tai sitten joskus kauempana.
Kiitos, että saan tässä juuri näin ja nyt olla.

P.S. Ylemmän letin teki lettitaiteilija ja alemman minä, joka yritän opetella:).

Joulusotku

Joululoma tulee niiiiiiiin tarpeeseen.
Minulla se alkoi tänään. Kuopuksellakin tavallaan, sillä hän on kuumeessa.
Esikoisella huomenna. Mies paiskii tänä vuonna töitä, mutta on hänelläkin luvassa pari päivää vapaata.

Olen väsynyt ja se näkyy minusta ja kodista.
Mutta en nyt valita. Se tuntuisi pahalta, kun kuitenkin on hyvin, moni asia.

Lepoa kohti. Kaksi ja puoli viikkoa silkkaa aikatauluttomuutta.
Syksystä selvitty. Aika huokasta kiitollisuudesta.
Hyvää joulua.

Koska se tulee kuitenkin

Minä haluan olla se paimen, jolle joulusta ilmoitetaan yhtäkkiä yllättäen. Että mene ja katso ihanaa vauvaa tallissa. Nauti, ole onnellinen ja kiitollinen, hiljainenkin ehkä, luottavainen ja vielä toiveikaskin.
Unohda miettiä mitä olit tekemässä ja miten olisi voinut valmistautua paremmin.

Ehkä jonain vuonna opin aina vain aiemmin. Muistuttamaan itselle, että minulla on kaikki tärkein tässä, miksi ruikuttaisin tyhmistä. Viis siitä, millaisia joulut ovat olleet tai voisivat olla. Näinkin voi olla parempikin.
Voihan olla, että tulee sekin joulu, jolloin murhe on syvin. Mutten murehdi sitäkään nyt, ettei käy mahdottomaksi se, mistä juuri itseäni muistutin. Että kiitän näistä kaikista ihanista jotka minulla on nyt ja nautin.

Pojille kannettiin patjat olkkariin. Heräävät aattoaamuun kuusen alta, se on toiveensa. Ennen omaa unta puhallan kynttilät parvekkeelta ja piilotan kangaspusseihin lahjansa.

Rakastan näitä kolmea.
Hyvää - sitä mikä on tai alkaa kohta - kutsutaan jouluksi tai miksi muuksi tahansa. Ei sitä poiskaan saa, enkä halua kaivatakaan sitä lakkaamaan olemasta. Oppia kylläkin elämään näiden joulujen kanssa. Unohtamaan, varsinkin muiden asettamat (turhat) vaatimukset. Keskittymään iloon vapaapäivistä, tärkeistä hetkistä. Itseasiassa toivon saavani jouluja vielä kymmeniä! Jos pukki olisi olemassa, toivoisin paljon terveitä elinvuosia. Läheisilleni ja itselleni. Sinullekin toivon samalla.

Mutta nukutaan nyt, niin jaksetaan jatkaa huomenna.

Joulu

Joulu voi tulla, vaikkei ehdi vaihtamaan kaikkiin sänkyihin puhtaita lakanoita.
Tai mitä niitä kaikkia on, pesemään seiniä tai edes lattioita.
Joulu voi tulla, vaikkei ota paineita tarjoiluista. Syö sushia ja piparijäätelöä vaikka. Salaattia, jossa on fetaa, kikherneitä ja papuja. Teetä monta mukillista.
Joulu voi tulla, vaikkei muista kaikkia koristeita. Tai ei ehdi olemaan kaikkialla, missä haluaisi olla.
Joulu tulee, vaikka lumi sotkisi suunnitelmia. Tai jokin tauti, onneksi oltiin kyllä terveitä tänä vuonna.
Joskus on vaan joulusuihku, eikä löylyjä.
Ei oikeita yhteislaulutilaisuuksia, vaan jokin konsertti teeveestä.
Ei oikea jouluradio, mutta monta jouluista ceedeetä.

Minä tiedän, että joulu voi tulla hetkistä.
Kun mies on käynyt ystävän kanssa myyjäisissä ja toisenkin kanssa yllättäen syömässä.
Kun ystävä käy pitkästä aikaa kylässä. Muutamakin.
Kun toisten luona istutaan pitkään ja puhe sorisee täynnä yhteisymmärrystä.
Kun täti palaa maailmalta ja ollaan taas saman pöydän ääressä siskon luona puurolla.
Kun joulukoirat vahtii sushia ja omistajiansa, velikin istuu sohvalla.
Äiti ja isi tulee.
Lapset availee lahjoja.
Opettelen soittamaan kitaralla. Pojat, jotka ei juuri koskaan laula, laulaakin joululauluja. Kuopus pyytää illalla, että laula äiti vielä sittenkin, kun olen jo unessa.

Pojat ei ihmettele meidän joulutapoja. Että missä laatikot ja pukki tai miksei kukaan tamppaa mattoja.
Miehen kanssa huijataan ne omaa huonettaan siivoamaan. Meillä on ihan oma suunnitelma makkarissa. Ei olla ollenkaan tylsiä ja vanhoja. Pojat leikkii naureskellen omia ja tovin päästä olen kanssaan ja huoneensakin pian kunnossa.

Jouluhetki on sekin, kun kuopuksen kanssa syödään eväsruisleipiä metrossa. Juodaan minttuteetä termarista. Lämmitellään puna poskilla palelevia sormia. On käyty hautausmaalla ennen kuin julkiset lakkaa kulkemasta.

Tuntuu joululta, kun esikoinen istuu syliin ja saan rutistaa omaa koululaista. Ihan äsken hän oli vielä pieni joulupoikani. Pidin sylissä vanhan kodin hämärässä ja kuulin ensimmäistä kertaa yhden kauneimmista joululauluista. Itkin, kun ymmärsin ruotsinkielisistä sanoista, että minäkin voisin laulaa vauvalleni, että taivas on siinä sylissäni.

Nautimme joulun ja vuodenvaihteen tarjoamista vapaapäivistä.Tuntuu hyvältä levätä. Nukkua aamulla pitkään tai torkahtaa sohvalle päivällä. Olla keskenämme ja tavata ihmisiä.

Toivon rentoa meininkiä. Kyllä se siitä ja tämä tästä.
Eikös se kohta jo ole kesä.