Siellä oli myyrä tai hiiri! Minun laatikossani, jonka niin verkolla suojasin, jotta säikähdyksiltä säästyisin. Taivas, kuinka kirkaisin ja ryntäsin parin metrin päähän karkuun. Harmittaa.
Olen surkea tällaisissa oikeaa reippautta ja metsähenkeä vaativissa jutuissa. Minua ei niinkään pelota ajatus, että heinikossa vilistää jos mitä pieneläjää. Kyllä minä niitäkin saatan säikkyä. Mutta sisätiloissa, minkäänlaisissa, en edes liitereissä tai laatikoissa, kestä ainuttakaan yllättävää eläintä. En osaa suhtautua ollenkaan, että hupsis vaan, pieni hiiri, eipä haittaakaan.
Mutta vielä minä nousen. Ja laitan kasvoilleni jonkin suojaimen, sideharson kenties, ihan vain myyräkuumeen välttämiseksi, varjelun maksimoimiseksi. Ja käsiin kurahanskat. Ja annan laatikon kannen ensin olla auki. Ja kolistelen sitä ja huhuilen asukkaille, että nyt muuttoon ja äkkiä. Sitten on tartuttava itse ongelmaan, eli heivattava laatikosta pihalle hallaharsot ja pressut ja muut mukavuudet. Siellä pohjalla on meinaan työkalut, joita tarvitsen, kotonakin. Ne on saatava, saha ja vasara ja pikkulaatikko nauloja. Ja puuvärit. Ennen talvea.
Ei sitten kauheasti tehty muita hommia. Kuopuskin oli herännyt rattaissa nokosilta, ja tahtoi istuskella vain siellä peiton alla, kuunnella ja katsella.
Matkanvarsi oli taas upea. Metsä niin tuoksuu ihanalta sammaleelta, ja kotimatkalla muutama puu oli ilta-auringossa pysähdyttävän upea. Lännessä taivas punersi auringon laskiessa ja meidän yllä puu hohti kullankeltaista ja oranssia. Syksy tuntui koko kehossa, eikä tunne ollut lainkaan paha.
2 kommenttia:
Voi miten tutulta kuullostaa tuo 'iik hiiri!' - kirkaisu.
Tunnustan - minusta hiiret ovat ihan söpöjä ja oivia luonto kappaleita, mutta autahan jos polkumme törmäävät sisätiloissa. (Olkoonkin kyseesä jokin vanha lato tms. 'sopiva paikka') - johan siitä meinään sydänkohtauksen saada....
tsemppiä meille ! Kyllä tämä tästä...
Ihanat kuvat, niin tuttuja rakkaita maisemia.
Lähetä kommentti