perjantai 9. heinäkuuta 2010

Palstalla heinäkuussa 2010








Eilen illalla odoteltiin ukkosta ja sadetta, mutta tänne kolkkaan kaupunkia ei sitten tullut pisaraakaan. Siispä aamulla kastelemaan. Kuopus suostui mukaan.

Oli ihanaa. Kastella, ylipäänsä iloita, että meillä sittenkin on jotain kasteltavaa, ei vain silkkaa heinikkoa. Kurpitsantaimiakin on kolme, oikeastaan viisi, mutta kaksi niistä on tosi pikkuisia. Sitten on herneitä, joiden myös luulin jo olleen tuhoon tuomittuja. Maa-artisokat ovat kasvaneet yli odotusten, niitä ei ole tarvinnut juurikaan edes kitkeä saati kastella. Sitten on pari krassia ja vihdoin myös samettikukkiin tuli niitä itse kukkia. Mansikoita ei viime vuonna kuullun mukaan enää juhannuksen jälkeen tarvitse kastella, mutta koska niissä on jotakin ötököitä, olen kastellut pikkuisen kuitenkin. Toiveena että vesi huuhtoo tuholaiset jäljettömiin tietenkin. Ja satoa jo saadaan, hurraa sille. Olisivat ansainneet omat mansikat vaikka kakkuun päästä, mutta meni parempiin suihin sellaisenaankin.

Istutuksiakin tehtiin. Oli toki tarkoitus jo aiemmin ja moni siemenpussi jääkin avaamattomana odottamaan ensi vuotta. Mutta pinaattia, retiisiä ja salaattia, kaikki Hyötykasviyhdistyksestä ja luomua.

Kuopus leikki, auttoi, kylpi, nukkui ja oli ihanana seurana. Yhdessä syötiin eväitä ja jutusteltiin kaikenlaista. Hänen puhetaitonsa ovat taas uudella portaalla. Ihana kuunnella. Käy mielessä, että hyvä kun taidot karttuvat, tuon ikäisellä. Kohta hän on päivähoidossa, ja siellä on hyvä, jos tulee toisten ymmärretyksi, osaa itseään ilmaista.

Oli kyllä hiki, kun illalla tultiin kotiin. Onneksi meille oli luvattu illaksi saunavuoro lainaksi. Saunan raikkaana vielä mekko vain ylle ja kassi olalle ja sitten sitä tepastellaan aukion yli lämpimässä kesäillassa kaupalle. Menomatkalla oltiin kuopuksen kanssa kirmaavia hevosia. Takastulomatkalla palsta-apulaiseni juoksi uusissa lasten puutarhahanskoissa ja leikki - maalivahtia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihanaa kun olet taas täällä. Olen niin odottanut kuviasi, juttujasi, tunnelmiasi. On myös kiva nähdä poikien kesätouhuamisia, ja miettiä kuinka ovat kasvaneet. Nautitaan nyt lämmöstä ja nauti sinäkin kotona olosta. Onko sinulla jo työpaikka odottamassa, vai joudutko uutta etsimään? Kotona olon jälkeen olisikin mukavaa päästä töihin helposti, eikä etsimällä etsien. Kauniita hetkiä kesäpäiviisi:)!