Ukkonen antoi odottaa itseään koko tämänkin päivän, mutta nyt jyrisee ja ropsii!
Ukkonen kuuluu minusta kesään siinä missä hellekin. Tuulettimen hurinasta on tullut jo tuttu taustaääni. Yöllä, kun olin käymässä nukkumaan, pystyin jo kuulemaan heinäsirkat ja sammakotkin. Tämä kosteus yhdistettynä lämpöön kuljettaa mielessä kauas. Muistan nekin yöt, jolloin nukuin tuulettimen aina välillä viilentäessä kehoa. En oikein osaa nukkua ilman peittoa, mutta silloin ja nyt pussilakanakin tuntuu turhan paksulta.
Tekisi mieli leipoa vaikka kakkua. Päivällä teroitettiin kynät ja esikoinen järjesteli ne hienosti. Ompelin palstalle lippuja. Mietin, onko lupa sellaiseen hyödyttömään ja päätin että voi olla. Nyt pieni poikani tuli viereeni. Ja toinenkin, se hiukan vanhempi. Menen heidän kanssaan nauttimaan tästäkin tunnelmasta. Ollaan kotona suojassa.
1 kommentti:
Ihana, ihana, kaivattu, odotettu ukkonen. Vaikka sitä aina vähän pelkään. Miksiköhän?
Lähetä kommentti