lauantai 24. heinäkuuta 2010

Postikortti kaupungilta osa 2










Terveisiä Savonlinnasta! Käytiin kaupungissa mökkimatkalla alkukuusta ja nyt vasta saan kortin postitettua.

Aloitimme päivän miehen kanssa pikkubussilla. Ehdimme juoda kaksin tori-teet ennen kuin pojat saapuivat isovanhempiensa autossa.
Opastetulla kierroksellakin on nyt sitten käyty Olavinlinnassa. Minä ja kuopus, appiukon ideasta. Kuopus laittoi pakin päälle, paikka oli hänestä pelottava. Urheasti kuunteli viisivuotiaani historioita. Minun päähäni mikään ei tartu, jollei ole tosi lahjakas kertoja. Maisemat olivat kauniita. Ja pressun taa oli kiva kurkistaa salaa illan oopperan harjoituksia.

Myöhemmin päivällä kuljimme taas puolison kanssa kaksin kaupungilla. Mietin miksi lapsista ei Suomessa osata kollektiivisesti iloita. Ehkä omista ja kavereiden lapsista, mutta muuten parempi kun heitä ei olisi olemassa, ainakaan katukuvassa tai missään muuallakaan esillä paikoissa. Sitkeässä varmaan yhä usko, että ylpistyvät, jos saavat liiaksi positiivista huomiota. Parempi tottua nöyrästi olemaan kohteliaita, hyvätapaisia, varovaisia. Kunnioittamaan korkeintaan aikuisia ja vanhuksia. Limsaa ei pillillä kuplitella ja huonostihan sitä käy, jos jalka käväisee kahvilassa tuolilla?

Vai voisiko sittenkin ajatella, että oi, he ovat Lapsia. Ja mitä kauemmin säilyy hilpeys, leikki ja toiveikkuus sen parempi on maailma.

Meidän listalla oli kirpputoreja ja antikvariaatteja. Kyllä muuten oli kesä ja kuuma. Ennen paluubussia hain ihanan virkistävän juoman käteeni cafe Alegriasta. Ihana paikka! Sinne vien pojat ensikerralla.

Kotimaanmatkailuterveisin Joola

3 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

kiitos kortista! :)

Joola kirjoitti...

Kiva kun tuli perille!

Ylva kirjoitti...

Kiva kortti. :) Olen asunut vähän aikaa ihan lähellä tuota linnaa ja tuntui niin kotoisalta katsella kuviasi. Siitä on varmaan yli kymmenen vuotta, kun olen viimeksi käynyt Savonlinnassa...