Päätin, etten kirjoita blogia öisin, jos se jää liian myöhäiseksi. Ja on pois yöunistani. Joiden makuun pääsin täysillä taas töissä ollessani. Kahdeksan tunnin yöunen jälkeen meininki on ihan toinen. Tämä äiti-ihminen vähemmän kärttyinen.
Mutta tässä istun kuitenkin. Kotiinpaluu mökkimatkalta valvottaa vielä hetken. Ja miestäkin kotiin odottelen. Kuulen sitten raportin illan pelistä vielä uudelleen. Ja ihan mielelläni vieläpä sen teen.
Sattui satumaiset hellepäivät kolmiöiselle matkalle. Ja kauniit illat ja yöt. Minulla kyllä on mielessäni huolia viikon jokaiselle hetkelle, mutta näköjään pääsen niistä yhä hetkittäin myös irti. Se on suuri pelastus ja onni. Että välillä voin oikein aktiivisesti ajatella, että ne murheet eivät ole haihtuneet mihinkään, ne ovat koko ajan tässä ja läsnä, mutta silti, minä juuri ihan lähimpänä mielessäni nyt-nyt nautin vain lämmöstä ja kesästä ja poikien hulvattomuuden ja hetkeen heittäytymisen katselusta ja maisemasta ja pulahduksista järveen ja kivasta lukemisesta ja kesän herkkujen maistelusta ja makoilusta pyyhkeen päällä hiekalla... Saada olla läsnä siinä kaikessa kouriintuntuvassa. Kun aurinko lämmittää ihoa, vesi viilentää varpaita, hiekkaa voi valutella sormissa, poikia voi halata ja niiltä saa pusuja, suussa maistuu grillattu ruoka tai mansikka. Kesä on aika, jolloin niin lataan akkuja.
Kesäyö tuntuu hyvältä myös kaupungissa, omassa kodissa. Yllättävän paljon ajatuksia ehtii pyöräyttää mielessä jo parin päivän reissulla. Minä kirjoitan niistä, mutta nyt täytyy kone sulkea. Muuten se uni ei tule, silloinkaan, kun mies saapuu kavereilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti