Nyt olisi satoa korjattavaksi, nimittäin mustaviinimarjoja. Luulen, että niitä irtoaa sangollinen, ainakin jos ämpäri on pikkuinen. Yleensä parasta viinimarjoissa minusta on pensaan lehtien tuoksu. Ja mehu, johon on lisätty hurjasti sokeria. Jonkun mummin tekemä, tai ukin. Tai sitten ihan sellaisen kaupanmehunkin muistan, lapsuudesta. Mikä lie juissi-mustaherukka.
Mutta kun kerran omista puskista suoraan saa syödä, niin tänä kesänä maistuu c-vitamiini tässäkin muodossa oikein maukkaalta. Vähän se flunssaan yhdistäminen haittaa, mutta yritän olla ajattelematta. Ja assosioin mieluummin vaikka hauskaan tämänkesäiseen retkeen ystävien luona, jolloin mustaherukoita tarjottiin kuumennettuna jäätelön ja mansikoiden kanssa.
Mutta poimiminen on vielä vain suunnitelma, sillä parin illan takaisella palstakäynnillämme kuopuksen kiusaksi kävivät pienet hyttyset. Ja kun hän kauniisti ja sitkeästi monta kertaa pyysi että "äetään", hellyin. Että tärkeintä ei ole äherrys vaan mukavat muistot. Pari hernettä pieni poimi itse suoraan pensaasta. Pavut kasvavat kohisemalla, ovat alkaneet kukkia. Auringonkukatkaan eivät ole vielä kaatuneet, joten ilo oli katsella. Loput mansikat keräsin vauhdilla ja sitten poljettiin kotia.
"Heippa, oo kii", huhuili kuopus istuimesta. Mietin hetken ja sitten olin taas sulana riemusta. Minulla on tapana huikata vielä hiekkatiellä heipat ja kiitokset palstalle. Ja että Oli Kivaa. Vielä kivempaa sitä on huudella toisen kanssa.
3 kommenttia:
Ai mustaherukat on hyviä! Niistä tulee ihana rahka banaanin kera. On mukava huomata lapsen imeneen joitakin omia sanontoja:)
Oi tuohan kuulostaa hyvältä. Lupaan kokeilla, kenties jo tänään, jos käydään pellolla!
Kiitos Riikka, kokeilin ja hyvää tuli!
Lähetä kommentti