Kepparikilpailut ja muita tärkeitä

Olimme tänään toisaalla kaupungissa, rannalla. Kummityttöni oli järjestänyt meille, "isotädilleen" ja sisaruksilleen keppihevoskilpailut. Kutsut tulivat jo kauan sitten ja tänään suuri päivä koitti. Tiesin, että hän oli nähnyt kovasti vaivaa, jännittänyt ja odottanut. Ja ollut innoissaan valmisteluista, onneksi saanut apuakin, omilta isovanhemmilta.

Oli hauska ilta. Minäkin olin jännittänyt, lähinnä sitä, kuinka hyvin lahjomaton yleisö, lapset, lähtevät leikkiin mukaan. Että onko kummityttö tyytyväinen, saako nähdä sellaista innostunutta hevostelua, jollaisesta varmaankin on haaveillut, ja jollaisen toki vaivan palkaksi ansaitsisi.

Ja kyllä. Esikoinen oli niin innoissaan aamusta alkaen, että heti olisi ollut lähdössä. Piirsi odotellessa palkintopokaalin ja askarteli pahvista kaurakeksejä. Hepoilla (Myrsksylintu ja Ii) ratsastusta harjoiteltiin juoksemalla ympäri keittiötä ja olohuonetta. Puoli kuudelta olimme upeassa tuulessa, kauniissa rannassa aloittamassa.

Suloista katsella, kuinka kuopus yritti pysyä menossa mukana. Kuinka muutkin, omissa juoksuissaan. Ja aikaakin otettiin ja rata oli merkattu maastoon huolella kepein ja maalinauhoin.

Erinäisten sarjojen ja kisahaasteiden jälkeen siirryttiin palkintojen jakoon ja syömään eväitä - kauniita askarteluja sekä äitini tekemiä herkkuja. Kelpasi iloita ja nautiskella elokuun viimeisestä illasta.

Pienet ja hiukan suuremmatkin lapsiystävämme. Olette ajatuksissamme ja vietämme mielellämme aikaa kanssanne. Olette aarteita, teidän vuoksi haluan ajatella, että hyvä ei koskaan kokonaan katoa ja vielä meillä on toivoa.

(ps. Minulla meinaa tulla uni ihan väkisin. Tämä voi olla tosikin sekava kirjoitus, sillä muutenkin surkea oikolukija päässäni on nyt kertakaikkisen nukuksissa. Ei tämä aina näin vaikeaa tämä yöllä kirjoittaminen ole... Tulee kyllä ihan mieleen opiskeluajat, kun kirjoitin välillä tosi sekavia esseen tai esitelmän kappaleita, yöllä, väsyneenä... Krooh pyyh, olkoon.)