Aamulla tiedän, että päivästä tulee hyvä. Sillä on mukava ajatella, että tänään pääsen poikien kanssa mökille. En tiedä monelta, mutta jossakin vaiheessa. Voimme tehdä monenlaista, koska kaikkea on ihan kädenulottuvilla. Jos puhelin soi ja auto olisikin jo tulossa, pienellä pinkaisulla olisimme asemissa.
Syömme helpointa kesäruokaa. (Tai no, tuoreherneitä ja mansikoita ei nyt lasketa.) Olen varannut varta vasten edellisillan yksinäisellä kauppareissulla, yllätykseksi. Ranskanperunoita. (En mainosta, mutta Oolannin ovat sellaisia, joissa ei ole muuta kuin rypsiöljyä ja perunaa, syötän lähes hyvällä omallatunnolla.) Soijamakkaraa jääkaappikylmänä, siivuina. Valmista tacokastiketta, sentään luomua. Ja kurkkua ja tomaattia ja vegaanista ruokakermantapaista kastikkeena.
Koska ruuanlaitto oli vaivatonta ja kaikki syömme innolla, on helppo keskittyä ihasteluun. Pieniin sormiin, jotka poimivat popsittavaa lautasilta. Ei mitään haarukoita. Kaksi rakasta. Päästellään hymyjä toisillemme. Ja esikoinen kuiskii kuopukselle ja kuopuksesta se tuntuu ihanalta ja hän pyytää LISÄÄ supatuksia. Vai on teillä salaisuuksia. Tässä minäkin haluaisin olla mukana. Esikoinen kiertää pöydän ja saan korvaani kuulla salaperäisesti onnellisen: Tänään mennään mökille!
Kolmesta neljään esikoinen vahtii rannekellosta minuutteja. Ja minä ompelen pojille mökkikasseja. Olemme kaikki valmiita, kun auto on pihassa. Hauska matka alussa. Näiden kanssa on ihana startata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti