Tänä jouluna...

Sain vähemmän valmiiksi ja tehtyä, kuin toivoin.
Itkin, kuten tavallista, juuri sitäkin.
Olin paimen, kylpytakki päällä, kirkossa. Kahden oman teepaitaisen takkutukkani kanssa.
Söin kirkon jälkeen ihanasti katetun joulupuuron ystäväni kotona.
Kaipasin Vesa Matti Loirin joululauluja.
En ehtinyt nukketeatteriin, en saunaan enkä soittaa siskolle ennen lentoaan.
"Soitin" kitaralla joululauluja.
Söin punakaalilla höystettyä salaattia ja paljon setsuurileipää.
Meille tuli taas enemmän lahjoja, kuin pieneen afrikkalaiseen kylään ikuna.
Pohdin ilmastonmuutosta, luin Leo Straniuksen blogia ja katsoin klippejä Durbanin ilmastokokouksesta. Kirjoitin väestönkasvun rajoittamisesta, vaikkei se ole yhtään jouluista.
Pääsin katsomaan, kuinka meri oli tavallista korkeammalla.
Myrsky raivosi ja ihmiset antoivat sille nimen Tapani.
"Tapani" on silti yhtä syyntakeeton tuhoaja, kuin yksivuotias kaataessaan palikkatornia.
Meillä oli kylässä joulukoira ja hän, jonka kuukausi sitten pelkäsin olevan jouluna tavoittamattoman kaukana.
Ja vanhempanikin ehtivät. Onni.
Sytytin kynttilöitä parvekkeelle, en ehtinyt hautausmaille.
Vaihdoin puhtaat lakanat vasta joulupäivänä, enkä ole vieläkään pessyt lattioita.
Kävin kynttilätreffeillä kultani kanssa. Olohuoneessa, poikien nukkuessa yöuntansa.
Valvoin myöhään ja nukuin pitkään.
Opetin esikoiselle puhelimenkäytön saloja.

Mietin, että tämä koti olisi niin tyhjä, ilman poikiamme.
Jos askeltensa töpsytys äkisti häviäisi, kuinka surisimme.
Kuinka tärkeitä ja rakkaita ovat, aarteemme.

Tiesin, että tämä on vain yksi joulu monista.
On ollut monia ja tulee uusia.

Nyt nautin välipäivien rauhasta.