tiistai 27. joulukuuta 2011

Tänä jouluna...








Sain vähemmän valmiiksi ja tehtyä, kuin toivoin.
Itkin, kuten tavallista, juuri sitäkin.
Olin paimen, kylpytakki päällä, kirkossa. Kahden oman teepaitaisen takkutukkani kanssa.
Söin kirkon jälkeen ihanasti katetun joulupuuron ystäväni kotona.
Kaipasin Vesa Matti Loirin joululauluja.
En ehtinyt nukketeatteriin, en saunaan enkä soittaa siskolle ennen lentoaan.
"Soitin" kitaralla joululauluja.
Söin punakaalilla höystettyä salaattia ja paljon setsuurileipää.
Meille tuli taas enemmän lahjoja, kuin pieneen afrikkalaiseen kylään ikuna.
Pohdin ilmastonmuutosta, luin Leo Straniuksen blogia ja katsoin klippejä Durbanin ilmastokokouksesta. Kirjoitin väestönkasvun rajoittamisesta, vaikkei se ole yhtään jouluista.
Pääsin katsomaan, kuinka meri oli tavallista korkeammalla.
Myrsky raivosi ja ihmiset antoivat sille nimen Tapani.
"Tapani" on silti yhtä syyntakeeton tuhoaja, kuin yksivuotias kaataessaan palikkatornia.
Meillä oli kylässä joulukoira ja hän, jonka kuukausi sitten pelkäsin olevan jouluna tavoittamattoman kaukana.
Ja vanhempanikin ehtivät. Onni.
Sytytin kynttilöitä parvekkeelle, en ehtinyt hautausmaille.
Vaihdoin puhtaat lakanat vasta joulupäivänä, enkä ole vieläkään pessyt lattioita.
Kävin kynttilätreffeillä kultani kanssa. Olohuoneessa, poikien nukkuessa yöuntansa.
Valvoin myöhään ja nukuin pitkään.
Opetin esikoiselle puhelimenkäytön saloja.

Mietin, että tämä koti olisi niin tyhjä, ilman poikiamme.
Jos askeltensa töpsytys äkisti häviäisi, kuinka surisimme.
Kuinka tärkeitä ja rakkaita ovat, aarteemme.

Tiesin, että tämä on vain yksi joulu monista.
On ollut monia ja tulee uusia.

Nyt nautin välipäivien rauhasta.

2 kommenttia:

Kotia kohti kirjoitti...

Paljonhan sinä ehditkin! Olen itse viime päivinä miettinyt, miksi juuri jouluksi ihmiset asettavat itselleen niin paljon tavoitteita. Minä olen jo vanha, enkä ole vielä täydellistä joulua elänyt. Siis sellaista, jota ihminen hampaat irvessä yrittää väkertää. Tunnistan itseäni sinussa. Kuinka monet itkut nuorena minäkin itkin, kun aina jokin meni pieleen. Aika loppui, taito tai läheiset ei olleet tahtoni mukaan. Aina jäi joku paikka jynssäämättä. Ja nyt jää vielä useampi. Vain yksi on täydellinen. Hän, jonka ansiosta meillä on joulu. Jeesus Kristus. Olen paljon lukenut Raamattua, enkä löydä sieltä ohjeita joulusiivoukseen, ruokaan, koristeluun, juhliin en edes hautakynttilöiden vientiin. joskus tuntuu, että ihmiset koristelevat hautoja vain muiden ihmisten takia.

Ole vaan iloinen ja kiitä Jumalaa pikkuaskelten töpsötyksestä. Pienet töpsöttelijät eivät vaadi täydellisyyttä. olkoon uusi tuleva vuotesi siunattu, sen ohjatkoon alusta loppuun saakka Pyhä Jumala!

Joola kirjoitti...

Kiitos kauniista kommentista. Olen pohtinut samaa pienen ikäni, ja välillä joulut on sujuneet ihan iisisti. Tänä vuonna taas näin.

Nämä välipäivät on kyllä olleet ihan parasta joulua. Nautin paineettomasta rauhasta, kun kukaan enkä minäkään ei mitään odota.