Ei todella. Kolmas ja neljäs päivä ei menneet ollenkaan niin kuin oli suunnitelma.
On hetkiä, jolloin ei ollenkaan tahdo "elää hetkessä". Toivoo, että olisi jo siellä, milloin "nyt" on mennyttä.
Kuten silloin, kun löytää lapsen päästä täitä. Iljettävä ötökkä ja toinenkin räpistelee siellä toisen kauniissa hiuksissa ja munia löytyy joka puolelta.
Ja me ryhdyimme heti pesemään verhoja, lakanoita, vaatteita. Vasta myöhemmin luemme, ettei se ehkä ole tarpeellista, toistaalta myös, että harva selviää kerralla. Vain yksi apteekki kaupungissa on vielä avoinna, sillä on jo myöhäinen ilta. Pesemme täishampoolla ja nypimme saivareita lampun valossa. Seuraavana yönä pienet pojat istuivat taas kylpyammeissa uudet täihauteet päässä ja minä listaan kaikkea mikä on ankeaa ja pilalla.
Enkä ollenkaan tiennyt, että tässäkin kaikessa on oma tunnelmansa. Joka hetken perästä tuntuu suorastaan rauhoittavalta. Kietoo meidät kotiin ja ulkona sataa vettäkin kaatamalla. Me selviämme tästäkin, vaikka olisikin ollut nyt mielummin vähän muutakin.
Olen luvannut, että tänään tehdään piparitaikina. Ja katsotaan elokuva. Ja syödään herkkuja, joiden ainekset ostin kaupasta veronpalautuksilla. Ei kaviaaria tai kuohuvia vaan tortilloja, soijarouhekastiketta, guacamolea, tacokastiketta ja limpparia.
Sitä ennen vielä pyykkipinoja paikoillensa. Ja sohviin pestyt päälliset ja verhot ikkunaan silityslaudan kautta.
Tulkoot takaisin nilkkitäit, jos ovat tullaksensa. Tovi sitten olin sitä mieltä, että juuri se katkaisee aasin selän, vai miten se meni se sanonta. Mutta juuri silloin, kun ajattelee, että nyt minä en vain jaksa, saattaakin kaaoksesta nousta täysin hullu ajatus, että tavallaan tämäkin, kaunista.
***
Meillä on uusi ääni kodissa. Mies kävi torstaina yksinkin kaupungilla ja kotiin tullessaan kertoi, että oven takaa löytyi tonttujen tuoma pieni kitara! Mies on tehnyt paljon kivaa ennen minua, ja montaa niistä ei enää ikinä halua - mutta sentään nyt olen kuullut pari kertaa kitaransoittoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti