torstai 22. joulukuuta 2011

Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan







Jokavuotinen "skip the christmas" vaihe. Päätyy yleensä vielä hillittömään itkukohtaukseen, joka on tehnyt tuloaan jo useamman päivän, mutta toistaiseksi pysynyt poissa. Siitä saakka, kun esikoinen on ollut ehkä yhden, ovan joulut lakanneet olemasta vain mieluisia.

Tänä vuonna meidän nukketalo on sellainen, jonne pakenisin jouluksi, jos voisin. Mökki metsän keskellä, ilman mukavuuksia. Tai on siellä sähkö (tai ei vielä ole, kun ostin väärän kokoisia pattereita), jääkaappi ja liesi. Huussi on kulman takana ja yhdessä huoneista on puusoikko pesupaikkana. Sauna ois tietty kiva. Patjat ja lämpimät peitot ja havuja ja varpuja. Tulee vielä yksi paketti kullekkin ja sitten se on sillä taputeltua.

Jos haluaisin mökin, en haluaisi sinne muuta. Pari kattilaa ja lusikkaa, ja mukaan saa ottaa kirjoja tai pari lelua tai käsityön tai jalkapallon ja maalivahdinhanskoja. Piilopirtissä ei paljon tarvita. Joltain julkiselta liikennevälineeltä patikkamatka. Haluaisin muistaa sen sielä ollessani aina. Ettei elämiseen ihan hirveän montaa asiaa kaivata.

Saimme sentin lunta. Se kirvoitti lapsissa riemun, mutta minä olen vaisu ja lakkaan ihan juuri kirjoittamasta, etten pilaa muiden tunnelmia. Tai tietokone syö lopullisesti minua.

Suuri joulukuusi odottaa parvekkeella, että joku raivaisi hälle tilan olohuoneesta. Senkin pitänyt katketa, meidän joulunvieton takia. Siitä olisi kasvanut vielä ties kuin komea. Lupaan ihastella sen tuoksua ja isovanhempien vanhojen kynttilöiden tuiketta, nukkuakin sen alla. Se nyt on vähintä, mitä voin, kun se on roudattu metsästään tänne meille kaupukniin yhden juhlan takia.

"Ole ihan rauhassa, laita joku joululevy soimaan", mies sanoi, kun lähti poikien kanssa iltaan seikkailemaan ja viemään yhtä pakettia. Kyllä hän on hieno. Olisi voinut sanoa myös, että koittasit nyt vähän ryhdistäytyä ja laitella paikkoja. Olen kuullut, että sellaisiakin on, mutta onneksi heistä ei vahingossa kukaan ole kanssani naimisissa. Olisivat hirveän pettyneitä siihen, kenelle tuli luvattua tahtovansa.

Kaksi yötä aattoon. Aina sama juttu. Olen vauhdiltani vasta lähtökuopissa, kun maalisuora on jo lopussa.

Mutta tämäpä ei olekaan kilpa, ja mitaleita ei jaeta.
Hyvää joulua vain sanellaan sinne ja tänne, vaikkei olla ollenkaan varmoja, kuinka hyvältä se tuntuu kenestäkin todella. Kunpa, edes hetken, minusta ja sielä sinusta. Tai sitten lohduttaudumme sillä, että se menee pian ohi ja tulee uusia.

Viereisen talon kahdestatoista ikkunasta seitsemässä on sähkökynttelikkö. Ja naapurit ovat ripustaneet oviinsta kranssit. Täytyyhän sen jo olla, joulun. Eikä se minulta kysy, voisiko tulla ja millä tavalla.

Niin että antaa tulla, olla. Selviän tietenkin, ja vähän ehkä nautinkin, jollakin konstilla.

Ei kommentteja: