Toinen iltaretki

Tänään sain pojat mukaani. Voi arvata, että tämä äiti hymyili. Saunottiin ensin ja voideltiin leipiä mukaan evääksi. Suuntana lintutorni, jonne pyöräilymatkaa kotoa reilu vartti. Hauska pieni seikkailu. Pelattiin lintupeliä huipulla ja pojat ravasi ees taas portaissa. Syötiin suklaapalatkin, tuntuivat miltei leivoksen veroisilta herkuilta. Selattiin luonto-opasta, kuultiin jokin hassu linnun ääni, mutta nähtiin ainoastaan yksi kalalokki.

Meille tuli äkkilähtö tornista, kun yksi iso mehiläinen/ampiainen kävi pelottavaksi. Mutta ei se haittaa, oli ehkä jo aikakin, kello vilahtanut jo yli yhdeksänkin. Kotimatka oli satumainen. Niin tyyni ja lämmin kesäilta. Miltei kuuma. Ja metsän halki polkiessa ehti tuntea niin monenlaisia tuoksuja. Kuopus käski jarruttaa alamäissä, esikoinen oli puolestaan koko matkan "irtiotossa". En tiedä ketään toista kuusivuotiasta, joka rakastaisi kilpapyöräilyä samalla tavalla. Jos tietäisin, kutsuisin kylään, sillä jaettu ilo voisi olla vielä tätä nykyistäkin suurempi. Penkkiurheilu voi olla pahaksi, mutta esikoiselle erilaiset urheilulajit ovat olleet valtava inspiraationlähde. Niiden siivellä hän on oppinut lukemaan, laskemaan, kirjoittamaan... Ja piirtää. Loputtomasti ja sisukkaasti ja paljon ja pitkään ja hartaasti - huviksi.

Pojilla oli molemmilla retkestä kerrottavaa isille, kun tulimme kotiin, perille. Luulen, että muistelemme tätä iltaa joskus talvella, kun hiihdämme samoilla kulmilla. Muistatteko, kuinka kesällä täällä oli kuuma ja käytiin lintutornissa... Minulle jäi aarteeksi myös esikoisen ottamia valokuvia. Yhdessä vaihdamme kuopuksen kanssa pusuja. Oli kyllä suukottavan hyvä kesäilta. Kiitos pojat, että olitte mukana.