Minulle sopisi myös, että jääkaapissa olisi aina purkillinen vadelma-, mustaviinimarja-, metsämansikkasekoitusta. Yhden hetken oli. Tai oikeastaan ei siitä jäänyt aamuksikaan, kun se syötiin jo illalla. Mutta juuri hyvä myös niin.
Saimme myös maistella "itsetehtyjä" avomaakurkkuja! Mitä herkkua. Olen hämmentynyt, että ne onnistuivat. Ja niitä taitaa tulla vielä lisää. Miksikään säilykkeiksi asti ne eivät päädy, ne syödään sellaisenaan.
Kesäkurpitsoitakin oli valmiina monikossa. Yksi vaalea eri lajiketta, muut kaikki luomuja siemenestä saakka. Ja herneitäkin napsin muutamia. Ja mustaherukoita on lisää puskissa. Mutta enempää en ehtinyt poimia. Kas kaikkialle sinne, mistä hyttyset ovat jo kadonneet, voin kertoa, että meidän palstalla niitä on vielä satoja...
Samettiruusuni eivät pääse oikeuksiinsa kuvissa. Ne ovat polvenkorkuisia ja täynnä kirkkaankeltaisia suuria kukkia. Hoitaneet todella tunnollisesti työtänsä tuholaisten karkoittajina. Iloitsen niistäkin jokaisesta.
Talvikurpitsat ovat myös lähteneet hyvin valloittamaan tilaa. Mansikka-aika on ohi, ja annan kurpitaköysien nyt vyörytä myös mansikkapenkalla.
***
Me rönsyämme kohta valtavan tavaravuoren kanssa kohti miehen vanhempien kesäkotia. Se on näky, kun rinkat selässä, turvaistuimet käsissä, kuljemme julkisessa liikenteessä. Jottei Kiljusen herrasväki jäisi keneltäkään huomaamatta, pojilla on tänä vuonna järvipulikointia varten hommatut punaiset "lötköpötkötkin" vielä käsissä...
Hyvää loppuviikkoa, me vietämme sitä Saimaalla. Rauhaa toivon, sopua ja rakkautta, kaikkien surullisten uutisten ja otsikoiden tulviessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti