Tarvitsisin kesämökin. Sellaisen, jonne voisin muuttaa toukokuun viimeisenä ja palata kotiin syyskuun ensimmäisenä. Haluaisin tehdä asioita niin, kuin oli tapana tehdä, silloin kun vanhempani olivat pieniä. Mies voisi olla kanssamme niin paljon kuin töiltä kerkiää, muutoin pitäisi kaupunkiasunnon pystyssä. Poikien kanssa olisimme paljon ulkona vahingossa ja tarkoituksella. Kuistilla, kiikussa, riippukeinussa, laiturilla, kukkapenkin reunalla, kasvimaalaatikolla, metsässä rakentamassa majoja... Tiskaisin puun alla ja söisin kaikki ruuat kivellä tai kannolla. Lettuja paistettaisiin illalla nuotiolla. Liiterin luona olisi hyttysiä ja suuri sammakko Loviisa. Sade ropisisi vintin kattoon ja löylyt heitettäisiin puusaunassa. Noilla yksillä olisi kynänsä ja paperinsa saatavilla, mutteivät koko ajan niitä tarvitsisi, kun vapaus veisi mennessään...
Mutta minulla ei ole mökkiä. Mutta on parvekkeeni. Vietin siellä lähes koko eiliseni. Söin, uitin varpaita vedessä, luin, ompelin, nukuin. Aamulla avasimme laseihin aukkoja ja illalla suljimme, jotta saimme nukkua hyttysiltä rauhassa. Kaikki mitä kotoa tarvitsimme, oli kädenulottuvilla, eikä kukaan napissut tekemisen puutetta. Pelattiin välillä lautapelejä ja käytiin "kylällä" postissa. Pyöräretki ei huvittanut eikä muukaan noita seuralaisiani, joten sanoin heippa vain, menen mököttämättä mökilleni. Ja istuin lisää aurinkotuolissa ja kohta oli batmanin kuva kuopuksen paidassa. Luin meille ääneen Saaristonlapsia. Ollaan puolivälissä kirjassa ja ihmettelen itsekseni sitä kaikkea. Miksi en ole lukenut sitä koskaan ennen, miksi yhä iloitsen lastenkirjoista ja miten huippua, että voin yhdistää nämä kaksi ihmetystäni nyt ja lukea ihanaa kirjaa poikieni kanssa.
Batmat kuopuksesta tulee kuulemma isona, ja tänään naamiaiskutsuilla. Andy Schleck hän oli, kun kävimme iltauinnilla merenrannassa. Miten taivaallinen olo tuleekaan hellepäivän päätteeksi pulahduksesta. Tai vähän minua kyllä se levä etoi ja huoletti, mutta kylmä suihku uimakopin vieressä, se ihanasti puhdisti ja virkisti.
Nukkumaanmenoaikoja ei tunneta mökillä. Iltapala syötiin kynttilänvalossa, ja se tietää, että kello on ollut jo lähellä puoltayötä. Lauantaiaamuun oli siltikin tai ehkä juuri siksi, hyvä herätä.
Hyvää viikonloppua, se on nyt kesä, kaupungeissa ja mökeillä.
3 kommenttia:
Hei! Kivaa mökkeilyä teillä.
Itse välillä väsyn, kun hoidan huushollin mökillä ja sitten taas kotona. Aina vaan samaa...
Ravaamme kodin ja mökin väliä ainankin muutaman päivän välein, koska mökkimme on ihan lähellä (12 km). Ihanne olisi, että asuisi maalla ja kaikki olisi samassa osoitteessa.
Voikaa hyvin!
t. Sirpa
ps. lintupeli on maksettu :)
Idyllisen näköistä teidän parveke-elämä! Minä en osaa yhtään viettää aikaa parvekkeella, se on jotenkin niin ankea ja luotaantyöntävä. Löysin tässä yksi kaunis päivä vanhan pienen talon myynnistä suht. läheltä meitä ja yritin saada miehen innostumaan, mutta ei innostunut sitten pätkääkään. Onneksi sukulaisilla on mökkejä, mutta ei se ole sama kuin oma :)
Sirpa, minäkin varmaan väsyisin, mutta nyt kun vain haaveilen, hommassa on ihan kultareunat. 12 kilsaa kuulostaa huipulta, esikoiseni jaksaisi sen jopa pyörällä! Miehestä en sitten tiedä. Hän ei ole lainkaan mökki-ihmisiä, joten henkinen koitos voisi olla liian suuri, vaikka fyysinen matka kuinka lyhkäinen olisikin.
Maalla kokonaan asumisesta en ole varma, olisiko se minun juttuni, tai lasteni, kun he ovat vähän isompia. Olen itse aina asunut kaupungissa, eikä minulla ole siitä mitään valittamista. Varsinkaan ahdasmielisyyttä en kestäisi varmaan ollenkaan, enkä sitä, että olisi pakko olla sosiaalinen. Olen aika erakko pohjimmiltani. Ehkä.
Anna, minulla oli kerran pieni oma piha. Tokassa omassa vuokrakodissani. Se oli ihan postimerkin kokoinen, mutta rakastin sitä, oikeastaan vieläkin. Sitten tapasin mieheni ja muutin pitkin hampain hänen kaksioonsa reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen, mentyämme kihloihin. Ja lopulta kotiuduin kotiimme tosi hyvin. Ja siellä oli loisto parveke, johon myös rakastuin! Laitoin sen kesähuoneeksi todellisesti esikoisen ollessa pieni. Siis ihan simppelisti, mutta niin, että vietimme sielä paljon aikaa ja nukuimme päiväunet jne. Kun muutimme tähän, jäin oikeastaan eniten kaipaamaan parveketta. Nykyinen on vähän pienempi, mutta kyllä sinnekin mahtuu! Sinulla on kuitenkin parveke? Pidän peukkuja, että jokin euron kirppislöytö tai muu inspiroi sinua laittamaan sen mukavaksi. Sitten joskus, jos/kun jaksat, haluat.
Ja kuten jo ylempänä, meilläkään ei mies lähtenyt maallemuuttokuumeeseeni mukaan. Eli tällä kaupunkiasumisella mennään:) ja ehkä ihan hyvä meille niin. Kunhan välillä kaipailen.
Lähetä kommentti