Mustikkaunia

Heinä-/elokuun taitteen olen usein viettänyt partioleirillä metsässä. Muistin sen vahvasti, kun keräsin Saimaan rannalla mustikoita poimuriini. Muistelin. Mustikoiden tuoksu, ja mättäiden ja varvikkojen, sinkauttaa teltan sisään, maavaatteen päälle loikoamaan, kuulemaan leirielämän äänet ja radion keittokatokselta. Siellä laulavat Eput ja Nypykät ja Leevi, ja Hector Nukkuvasta stadista. Kurkku on mikrofooni ja taitava letittää meille kaikille ranskanlettikampauksia. Joskus minut loiskautettiin vaatteet päällä järveen ja ystäväni ja haikilla kerättiin mustikoita trangian kattilaan ja opin syömään hernekeiton ja puuroni. Ja kaikkialla tuoksui vahvasti sammal ja mustikka ja kesä ja ihana metsä.

Kotona kaadan poimittuja mustikoita sangosta ja haluan toviksi juopua tuoksusta, joka leijuu tarjottimen yllä ilmassa. Jos marjojen putsaaminenkin on näin huumaavaa, poimin jatkossa vielä useampia pikkusangollisia.

Kun suljen silmäni, näen mustikanvarpuja. Siniset pyörylät pomppivat verkkokalvoilla. Niin vahvasti, että ihmettelen sitä ja pidän epätavallisena. Mutta ehkä se on sitä, että veneilyn jälkeen keinuttaa kuivallakin maalla ja mustikanpoiminnan jälkeen näkee marjoja kaikkialla.

Haluaisin askarrella jotakin mustikansinisistä puuhelmistä. Sellaisia on varmaankin jossakin kaupassa. Mustikalla on paitsi huumaava tuoksu, myös ihana värinsä. Se minun pitää kyllä pestä pois huulilta ennen unia, sillä varsinkaan hampaitani se ei kaunista.

Viime yönä pääsin partioleirille unissani. En harmistuisi, vaikka pääsisisin sinne uudestaankin. Sanon itselleni, sillä muut jo nukkuvat sikeästi, kauniita unia - mustikoiden kuvia.

Ps: Kotiinpaluuta hankaloittaa hieman se, ettei puhelimeni toimi. Tai ehkä vain laturi on rikki. Siinä ratkottavaa huomiseksi. Mutta ensin se hyvä uni...