Eilen ääniä, tänään makuja. Pääsin miehen kanssa treffeille, kiitos siitä omalle äidille ja isille, jotka tarjosivat mummilameininkiä pojille. Tuli hyvään saumaan. Oltiin jo vitsailtukin, että jäi kahdenkeskinen tunti tältä kesältä väliin. Paitsi että oli meillä jo yksi sellainen, mökillä, kun vanhempani kävivät juhannuksena poikien kanssa kaupassa... Mutta kuitenkin.
Ihan ihanaa tietää, että viihtyisimme toistemme seurassa vaikka enemmänkin. Valinnat kun nyt kerran on jo tehty. Tällä mennään. Toivottavasti vielä toooosi pitkään. Vanhoiksi ja kukkamaaksi. Tuota minä tahdon sanoa omaksi rakkaaksi.
Juurenpuodin testasimme jo heinäkuussa. Tänään oli ravintola Juuri vuorossa. Söimme sapaksia (kotimaishenkisiä tapaksia) pöydässä kadunvarressa. Tuntui jotenkin epätodelliselta istua siinä yhtäkkiä kaksin valkeat liinat sylissä. Veljenikin kulki ohi koiran kanssa ja oli ihan huisi torstai-ilta.
Eli tänään ennen unta muistan roseeviinin, suklaakakun, juurekset aivan uudessa valossa, rapeaksi paistetun maitohorsman, kotijuuston, spelttileivän porkkanavoilla, kaalikääryleen jokiravulla, pyreet ja muhennokset ja vaahdot...
Ja mieheni, viereltäni, vierestäni. Tulkoot kaikki hyvät mautkin uniini.
3 kommenttia:
Ihanaa että saitte pienen oma hetken miehesi kanssa, niitä todellakin tarvitaan välillä :)
Voi mitä herkkuja! Kasvimaanne näyttää mahtavalta.
Jep, ihania ovat. Ja harvinaista herkkua. Nyt kun välillä raaskisin antaa poikia hetkeksi toistenkin iloksi:), tarjouksia ei juuri satele. Mutta en minä paljon tarvitse. Pojat ovat vain hetken pieniä ja sitten niitä taas piisaa niitä kahdenkeskisiä hetkiä, luulen. Kaksin odotetaan kotona poikia kyliltä kotiin...
Tuo on niin totta, aika on lyhyt. Voi kun osaisi nauttia täysillä jokaikisestä hetkestä, mutta välillä se meinaa unohtua.
Lähetä kommentti