Brunssi on hyvä ajatus. Lapset odottavat kuitenkin vieraita, kun tulee "brunssivieraita", ei tarvitse odottaa iltaan saakka. Itseltä jää kuitenkin aina jotain kesken. Kun tietää, ettei aikaa ole iltaan saakka, tulee suunnitelmat jo minimoitua. Ovikello jo soi ja ei tule edes liiemmin seliteltyä sotkuja. Meillähän siis on esimerkiksi joulukuusi eteisessä, odottamassa puutarhajäteasemalle kuljetusta...
Yövieraatkin ovat mukavia. Parvekkeella yhä peti ystävälle pedattuna, jos vaikka. Teetä yhdessä illalla, yöllä ja aamulla. Poikien vanhoja vauvan sukkia ja nuttuja matkaan lentolaukkuun, koska seuraavan kerran tulevat Suomeen vauvan kanssa. Menköön kaikki hyvin ja rauhassa.
Jotkut itkut tulevat hiukan hankalassa saumassa. Ehkä valvottujen öiden ja mietiskelyyn väsymisen summa. Tietänyt jo useamman päivän, että itku tästäkin vielä tulee. Mutta juuri silloin, kun se tulee, on mahdoton analysoida, mitä kaikkea tulee vollottaneeksi kerralla. Mennyttä ja tulevaa, sitä mitä oli tai ei ollutkaan. Suruja ja iloja. Huolia ja helpotuksia. Kaikkea mitä sai ja mitä ei saanutkaan. Nuoruutta, vanhenemista, kateutta ja kiitollisuutta. Tunteet oli joskus jo suuria ja huolet tuntuivat suurilta, mutta eihän silloin ollut vielä kokenut mitään tällaista, mitä nyt on jo tullut koettua. Että vähintäänkin itkun verran voi joskus tulla purkauduttua, vaikka sitten uimahallinkulmalla kesäisenä lauantaina.
Tekisi mieli kirjoittaa valtavasti. Jos se helpottaisi. Mutten tiedä mihin ja kuinka kuitenkaan saisin oikeita sanoja valituksi. "Tuliko sulle surullinen mieli siitä tapaamisesta?" "Joo." Vaikka se olikin kivaa, se kertoo niin monesta muuttuneesta asiasta, osa ihania, mutta niin monella muullakin tavalla elämä olisi voinut kulkea. Itsellä ja muilla. Ja kauan sitten elämä oli oikeastaan tosi huoletonta, vaikka sanopa sitä jolle kulle 16-vuotiaalle itselle, joka kyllä osasi nauttia silloinkin elämästä, mutta jos uuden tilaisuuden saisin nuortua, niin kyllä minä kovaa huutaisin raitilla, että voi taivas kun ollaan nuoria ja kauniita ja meillä on matka vasta niin ihanan alussa!
Menen käymään suihkussa, jos ennätän. Tuli tekstiviesti aamiaisseurasta. Iltapalavieraan ja meidän perheen astiat on vielä siivoamatta ja kohta ollaan jo taidenäyttelyn avajaisissa Kirkkonummella.
Haluaisin vielä kertoa taivaista, joita katselen poikien kanssa illalla parvekkeella ennen unta, mutta toisella kerralla. Silloin on niin kaunista. Ja sydän auki ja täynnä rakkautta. Ennen unta molemmille puolille pojille, äiti rakastaa isiä, Sinua ja Sinua.
2 kommenttia:
Hauska kuvasarja. Samoja sävyjä löytyy joka kuvasta. :)
Kirjoita vaan, jos siltä tuntuu. Ota vihko ja kirjoita sinne, tai sitten ihan koneelle. Joskus ne sanat osuvat kyllä kohilleen, vaikka ensin kirjoittaisitkin mielestäsi "väärin".
Äitini kuoleman jälkeen löysin hänen kirjoituksiaan. Meni monta vuotta miettiessä lukisinko niitä vai en. Jokin aika sitten luin ja sen jälkeen hävitin tekstit. Niillä ei ole merkitystä meille muille samalla tavoin kuin äidilleni. Äitini olisi saanut niistä jo sen, minkä tarvitsikin.
Joten kannustan kirjoittamaan, ihan vaan itsesi takia; ei muiden. ;)
Kiitos Ylva. Minua akuutisti helpotti jo tuo blogikirjoitus. Niin kuin monesti aiemminkin. Minulla on paljon vanhoja päiväkirjoja ja minulla on vuosien saatossa usein ollut tapana kirjoitella. Olen usein miettinyt, että kyllä ne ovat vain itselle. Siis sikäli, että on harmi jos ihmiset jälkeeni lukevat, enkä ole enää puolustelemassa tai selittelemässä tai korjaamassa tai kertomassa, että ajattelen jostakin jo toisin... On minulla niitäkin kirjoja, joita toivon poikien joskus lukevan. Tai miehen, jos kävisi niin surullisesti, että elämäni jäisi äkisti ihan kesken. Niissä lukee kansilehdellä, että rakastin, enkä olisi halunnut lähteä vielä, paitsi jos olen jo 97, niin eiköhän se sitten ollut aikakin:)
Lähetä kommentti