Auringon alla

Välillä pelkään syksyä ja talvea. Sitä pimeyden määrää, joka on tulossa. Minä olen saanut miehen ja kaksi lasta valokseni. Ja silti voi iskeä ankeutus ja väsyttää. Entä sitten he, jotka eivät pimeältään nää missään mitään järkeä. Heidän puolestaan pelkään vielä enemmän. Toisaalta silloin kai pitäisi pelätä myös kevättä. Moni masentuu juuri valon taas lisääntyessä, luonnon taas loistaessa. tuleekohan silloin olo, että taas tässä ja takki yhä näin tyhjänä.

Aiemmin hehkuttamassani kirjassa "Lasten Aurinkovuosi" puhutaan paljon hyvää. Yksi suuri ajatus on ihan tavallinen, tuttu ja pieni. Että aika kiertää kehää. Kaiken ei kokoajan tarvitse kiitää määrättömästi eteenpäin. Kasvaa ja muuttua. Suurentua, paisua, olla aiempaa hohdokkaampaa, parempaa, nousujohteisempaa. Mallia vuodenajoista. Kevät, kesä, syksy, talvi - ja taas kevät... Hiljaista rullausta. Eikä edes tunnu junnaukselta. Ei mikään pysähdy, liikkuu koko aika, mutta kun sopivan hitaasti kiertää ympyrää ei ala pyörryttää.

Poimitaan ne parhaat palat, ja siellä ne taas odottavat. Tulee toki paljon muutakin, siinä ohessa, mutta niin kuuluu tullakin, kun on elämää, se vain on sellaista. Mutta jostain on saatava voimia.
Kaakao pakkasessa, kynttilät olohuoneessa. Ensimmäinen jäätelö ulkona portaalla, hiirenkorvien alla lukemassa. Sitten varpaat hiekkaan ja rantavedessä voi kahlata! Puihin tulee punaiset, oranssit ja keltaiset lehdet ja voi syödä kotimaisia omenoita. Taas kaakaota ja lunta, lämpöä kasvoilla ja pian voikin olla ilman paitaa rannalla...

Nyt on kesä ja se on hyvä. Tiedän kuivuusjaksojen ja pitkään jatkuvien helteiden vaarat, mutta sopivassa määrin ne hellivät. On ihana, että saa kokemuksen lämmöstä, joka kesä. Nautin niin, kun katson poikia hiekalla. Kuopuksestakin rannalla olo näyttää jo olevan ihanaa, esikoinen on innoissan. Minä pidän hauskaa, tämä on ihanaa, ihanaa! Hän osaa jo sanoa pitävänsä hauskaa. Se on minusta hassua. Pitäkööt vaan.

Emme pelkää hiekkaa korvissa tai housuntaskuissa. Rapaiset sandaalit on hyvä asia. Hampaissa narskuu ja jalkapohjissa on muruja, kun kuljemme kotona paljain varpain. Ei voi mitään, hiekka kulkeutuu kotiinkin. Emme makaa rannalla pyyhkeen päällä, sillä hiekassa on niin paljon ihanaa lämpöä tallessa. Peitolla voi ottaa nokosia, ehkä syödä eväitä, niitä mansikoita. Ja jos kompastuu mereen, kastuu äkisti ja kylmästi, sitten voi piiloutua kokonaan ilman uimahousuja makuupussiin pitkäksi ajaksi. Leikkimään auto- ja venekivillä, ja katselemaan rannan muita ihmisiä. Oi sen minäkin tekisin, jos voisin.


Jotain hyvää on vähemmän helteisissä päivissä. Silloin rannalla on ihan hiljaista, vain muutama kulkija. Unohdan sen aina, ja ensimmäisen kuuman päivän rantaretki on aina lievä järkytys. Ai niin, täällä on nyt muitakin. Mutta toki kuuluukin. Hiljaisemmille rannoille on hiukan pidempi matka. Mutta ne ovat tulossa. En sano sitä Sitkua, mutta odottakaas vain, kohtahan me voimme vaikka meloa kanooteilla! Äiti, isi ja kaksi lasta, niin kompaktille porukallehan on koko maailma avoinna! Junalla Ruotsin kautta Eurooppaan, ei tunnu enää ollenkaan niin kaukaiselta. Mehän olemme sielläkin tuossa tuokiossa!

Ensin kuitenkin täällä kotona, rannalla auringossa. Olen piirtänyt kaavoja ja ommellutkin jo jotakin. Sen on näköistäkin. Kaikkeen ei vaan aika riitä. Ja kun studiona on ruokapöytä, joka on olohuoneessa, koko koti on yhtä työmaata. Luovaa sotkua, haluan uskoa.


Parisuhteemme kestää sen. Olen katsonut miestäni taas kovin monin silmin. Kesäloman jälkeen paluu töihin... Ikävää, ettei työ voi olla ilokin, kurjaa katsoa, kuinka se imee mehut ja apeuttaa. Ihan onnellisesta miehestä hymyä täytyy etsiä. Sitten on vaimo kotona vääntämässä muka vitsiä. Siitä, että roiskuttaa kylmää vettä, johan tulisi eloa. Pelästyn, kun sanoo, että muutenkin on koettelemuksia. Jos tulevaisuus on kovin avoin ja epävarma, johonkin sitä haluaa uskoa. Kuten siihen, että tämä sotku kotona on luovuutta ja siitä syntyy myös jotain valmista. Ja siihen, ettei mies jätä minua.

Näin meillä auringon alla. Pitäisi mennä käymään palstalla. Rikkakasvithan ovat siellä vallan janoisia. Ja ruuaksi on tulossa tänäänkin oma kokeilu-korma. Kesän 2008 lempiruoka. Hyvää lauantaita. Onni on ihana perhe, ja kesä - minä rakastan myös sinua!