maanantai 16. syyskuuta 2013

Sopeutuminen

Tässä vaiheessa syksyä saattaisi olla arki ja aikataulut asettuneet uomiinsa. Meillä ei vielä, loksahtanevatko lainkaan, en tiedä. Elämällä kun on tapana tarjota aina uusia muuttujia, juuri kun ajattelit homman olevan tasoittumassa. Vähintäänkin vaihtuu vuodenaika, vuorokaudenrytmi, valoisuussykli.

Esikoinen pääsi vuosien odotuksen jälkeen joukkueeseen pelaamaan jalkapalloa. Tähän saakka isänsä on ollut uskollisesti seurana, valmentajana, pelikaverina, huoltajana, tsempparina, intressinjakajana. Pikkuveli myös ja sekalainen joukko ystäviä ja kavereita ja ystävien ja kavereiden lapsia.
Harrastus syöksyy liikkeelle melkoisella volyymilla. Useiden viikkotreenien lisäksi pelejä, harjoitusotteluita, maalivahtiharjoituksia. Koulun jalkapallokerhoa unohtamatta.
Poika nauttii. Itkee, jos hätäpäissämme uhkailemme palloilun lopettamisella jos se tai tämä ei myös hoidu kunnialla. Miten vaikeaa yksinkertainenkin asia voi olla. Olla pienen harrastajan vanhempana.

Ja mikä on kuopuksen osa tässä kaikessa.

Muistutan itseäni ja muita suvannon hetkellä, että totutellaan rauhassa. Opetellaan uusia kuvioita. Löydetään testaillen käytännöt, jotka palvelevat meidän arkea. Ja viikonloppuja.
Onhan meillä vaikka keskiviikot ja myöhäisemmäksi siirretty saunavuoro torstaina.

Ja jottei kävisi liian helpoksi, työni muuttuu oleellisesti. Vaikka säilyykin samana pitkälti. Itsepähän avasin suuni. Tarjouduin olemaan käytettävissä, jos voisin olla avuksi.
***
Viikonloppuna käytiin testaamassa Teurastamon Kellohalli. Tai osaltani testi jäi vähän nihkeäksi, kun odotettiin ruokia toista tuntia. Ja halusin ehtiä teepannulle teehuoneelle ennen sen sulkeutumista. Saimme osan tilaamistamme ruuista toki maksutta, mies ja pojat maistelivat, minä olin silloin jo Kampissa. Toisaalta, sain vatsani täyteen silkasta uudesta miljööstä ja herkullisesta odotteluleivästä. Tuoretorilta ostetusta kotimaisesta omenasta. Eritoten vapaapäiväolosta ja upeasta syyskuun auringosta!

Vaikka ymmärrän toki, ettei edellämainituilla nälänhätää ratkota. 
Ei myöskään ylipäätään meikäläisen teenjuonneilla tai jalkapallopohdinnoilla.
Suuria asioita, oikeita isoja ongelmia.
Mistä taas niihin ajauduin.

Lauantaina taas myös pitkästä aikaa uin. Sijaistin aamulla uimakoulussa. Ihanaa, sain maistaa palan menneestä elämästäni. Jännitin vähintäänkin yhtä hirveästi, kuin aina silloinkin ennen tuntejani. Ja sitten märkäpuvun vetoketjua kiinni surauttaessani taas hymyilytti. Ja kyllä minä heittelin sukellusrenkaita leveä hymy huulillani, loiskuva riemu sisälläni.

Se on syksy taas, koitan pysyä järjissäni.
Iloa toivon, hengähtelyjä, heittäytymisiä ja varmoja hetkiä elämääsi ja itselleni.
Niin pysyvää kuin on ainainen muutos, onneksi on myös sopeutumisen suloisuus.

Kärsivällisyys ja rauha, niitä toistellen kohti huomisia. Uusien aamujen tuomisia.

perjantai 6. syyskuuta 2013

On mullakin blogi

Tulin yhdelle viiniblogistille kuppilassa lipsauttaneeksi, että on mullakin blogi.
Hän kysyi mistä blogaan. Menin hiljaiseksi.
Osasta elämääni?

Aloitin blogini, kun kuopukseni oli vielä vatsassani. Silloin Pala tallessa oli ehkä kotiäitiblogi.
Mutta nythän olen töissä.
Silti yhä onneksi äiti ja tärkein paikka edelleen se koti.
Hymyilytti. Kuulin, kuinka muutuin vähätteleväksi.
Kunhan nyt tykkään kirjoittaa ja kuvata. Nuo kaksi harrastetta saa yhdistettyä blogatessa. Ja monta muutakin mieluisaa kiedotuksi saman paketin osiksi.
Lisäksi olen tullut tallentaneeksi monta muistoa.

Kuten nyt. Esikoisen leipomassa mokkapaloja. Alusta loppuun itse, ajatuksesta kuorrutuksen koristeluun kookoshiutaleilla.
Kuopuksen kirjeen minulle.
Iltapalaretken kuopuksen vanhalle päiväkodille, meidän homeen takia suljetulle puistotalolle.

Meidän elämä on todella täyteistä. Mutta en valita. Olen onnellinen, että saan olla tässä kaikessa mukana omieni kanssa. Aika ei vain tahdo riittää siihen kaikkeen, mihin ehkä joskus. Oli aika, jolloin ehdin kirjoittamaan niinkin merkityksellisiä huomioita arjesta, kuin että veden keittäminen vedenkeittimen sijaan kattilassa tuntuu erilaiselta.

En kovin kummoisia blogaa ja silti juuri minulle rakkaimmista. Ajatuksista, kokemuksista, tuntemuksista.
Jotta olisi edes pieniä paloja tallessa.