Peili

Yhtenä iltana kaipasin sanoja pahalle mielelle. Kirjoittaminen on helpottanut ennenkin oloa, mutta nyt pyörittelin tyhjää, enkä ollut varma yhdestäkään sanasta, puhutusta, ajatellusta tai kirjoitetusta. Läksin liukurit kourassa mäkeen kuopuksen kanssa.

Emme olleet kävelleet hiljaisessa pimeässä lumisessa kauaakaan, kun mieleeni tuli "peili". Sellainen, mitä tehtiin ilmaisutaidonharjoituksena opiskellessa ja muistaakseni myös koulussa, partiossa, kursseilla... Seistään parin kanssa vastakkain, ja katsotaan silmiin. Toinen lähtee liikuttamaan kättään, käsiään, jalkojaan, mitä vaan, ja toinen seuraa. Äänettömästi, saumattomasti, keskittyneesti. Kuopus käveli edellä ja minä hymyillen perässä. Tasapainoiltiin lumisilla pitkospuilla ja ajattelin peiliharjoitusta, kuvat mielessäni miltei tansseja. Olo tuntui helpommalta.

Keksin, että tätä haluan nyt ajatella. Tästä haluan ajoittain muistutusta. Ihmiset peilaavat itseään läheisistä ihmisistä, tahtomatta, tiedostamatta. Hyväksyvä halaus ja kosketus hoitavat muidenkin kuin vauvaikäisten mieltä. Kaunis sana/hymy/ele kertoo, että toinen ei ole kuka tahansa, vaan erityinen, hänen läsnäolollaan ja olemassaolollaan on merkitystä.

***
Hyvää hääpäivää(21.2)oma kulta. Olemme olleet naimisissa kahdeksan vuotta. Tahdon yhä ja lisää, sinun kanssasi jakaa elämääni, vanheta. Kulta rakastan sinua.

Yhden sortin kuninkaallisia

Tällaisia kuninkaallisia käymme joskus katsomassa. Poliisisaattue ja iloisia ihmisiä vilkuttamassa. Muutkin kuin minä pyyhkivät silmäkulmia. Ja välillä joku paheksuu jotakin ja ainahan on liikkeellä myös ylipäänsä monarkian vastustajia.

Mutta minusta jokainen halukas ansaitsee päivänsä juhlittavana. Päivän, jolloin tuntuu saavuttaneensa jo jotain, kaikki ovet tuntuvat olevan avoimina ja maailma valloitettavana. Nuori, vapaa, onnellinen.

Esikoinen muistaa penkkarimeiningin ja valitsi jo aamulla itselleen ison pipon, jos vaikka sattuisi saamaan siihen kerätyksi suuren saaliin. Pienimmäinenkin on ollut kanssamme ajoja katsomassa, mutta hän ei muista. Hänestä konsepti kuulosti ensi alkuun naurettavan huvittavalta ajatukselta, että on jono kuorma-autoja, joihin isot koululaiset kiipeävät ja sitten ne heittelee sieltä lavalta karkkia. Totta kai sellainen kummallisuus kannattaa käydä katsastamassa.

Saivat nameja enemmän kuin yhtenäkään karkkipäivänä ikinä, luulen. Minä muistelin menneitä. Katselin nuoria ja toivoin, että he olisivat iloisia(ei aina tarvitse olla) ja ihania ja että heidän päänsä sisälle mahtuisi välittämistä ja hyvyyttä. Ihan hillitty olin, mutta huusin kyllä spontaanisti HYVÄ MAUNULA oman koulun kohdalla ja kuin aasinsillaksi viime aikaisille blogikirjoituksille, yhdessä rekassa (kuorma-autossa, mutta rekoiksi niitä muutkin kutsuu)julistettiin, että rakkauteen tarvitaan 2, ja sitten huomasin ilahtuneena huutavani Hyvä Haavisto, vaikkei tämä ollutkaan mikään presidenttitaisto.

Tänään on jonkin sortin arki heilläkin, eilen juhlineilla. Minä en aikoinani iloinnut niinkään rekan lavalla, muistan, että oli tärkeää, että isovanhempani olivat katsomassa. Heräsin kyllä riemuun laivalla. Kuulin paljon kauniita sanoja ja vanha luokkakaveri piti minusta huolta, maistatti abien kilteimmäksi äänestetyllä (kyllä minä, jaetulla ykköstilalla)pirtua ja vastasi sitten myös seuraumuksista. Aamulla heräsin ihan skarppina, aurinko paistoi, oli pakkasta ja ihana talvi kaikkialla. Alkoi lukuloma.

Illalla tanssivat vanhat. Heitäkin olisi ihana katsella. Sekin olisi varmasti silkkaa vollotusta katsomossa.

Mutta nyt jätän nuoruusmuistelot, sillä tätä päivääkin tulisi elää, saati huomista.
Toivon hyvää viikonloppua!

Lisäys: Jottei totuus unohtuisi, katsoin Ajan Henki -videon osan 1. ( http://vimeo.com/23729721) Älä katso yksin, jos olet yhtä herkkä suremaan, kuin minä. Mutta kaksin tai joukolla tulee katsoa, ja toivoa, että vielä tämä maailma saadaan paremmaksi muutettua.

Toinen lisäys: Ota aikaa myös osalle kaksi. (http://vimeo.com/23737632) On sitäpaitsi ykköstä toiveekkaampi.

Kuule kun kuiskaan

Nukketalolla ei ihan kauheasti leikitä, jollei leikiksi lasketa sitä, että minä tai jompi kumpi pojista sijoitetaan "ukkelit" harkiten johonkin ja muiden huviksi jää sitten huomata milloin mistäkin kukakin. Isi on tällä hetkellä sängyssä, niin kuin on ollut, moetta päivää jo kipeänä. Pojat on suht terveitä, pääseet kerhoihinsa ja eskareihinsa, siis ulkona, ties vaikka lumikasoja valloittamassa. Minä en niinkään hääri keittiössä ruuanlaitossa, kunhan paistattelen päivää lämmittävässä auringonvalossa.

Listaan vahingossa asioita, joita haluaisin, ja sitten tajuankin, että selviän ilmankin ja on vähän pakkokin. Ruokakaupassa tuskastun, kun en keksi yhtäkään edullista ekologista ruokaa - jota pojat vielä söisivät! Kerhoeväiksi taiteilen usein vähän ja montaa, mutta nyt pyörittelen kädessä vain yhtä kauniin vihreää omenaa. Josko vain sitä lohkoiksi ja pähkinöitä kaveriksi. Ja joku pieni voikkari. Päivällä tein ihanaa bataatti-porkkana-sipulikeittoa, mutta sitä söi vain minä ja säälistä vähän mieheni.

Toivoin, että sarvikannu ja auringonhattusuihke pitäisivät terveenä. Mutta särkylääke on sittenkin se tosiystävä, kun korvissa muhii ja ääni on taas lähdössä. Pojat nukkuivat niin kauan hyvin omassa huoneessaan, mutta nyt on ollut vaeltelua. Yskittää, sänky on pelottava, ylipäänsä on maailman tylsintä kuulemma nukkua.

Olen myöhään illalla juhlimassa Haaviston kampanjalaisten kanssa ja mietin, että olen ollut niin kauan poissa yöriennoista. En muista kantaa mukana korvatulppia ja viimeksi kun hippasin, baareissa sai vielä sauhutella. Ihan mahtavaa, ettei nykyisin tiedä mistään, onko illalla ollut ulkona. Metrolla kotiin, ei juotuja tuoppeja ja paidassa ei röökinhajua. Hävetti, kun en ollut puhelias seurassa mutta ennen unta harmittelen kuitenkin niitä vähiäkin sanottuja sanoja. Viisaampia olisi muka pitänyt osata. Onneksi uskalsin käydä kättelemässä itse ehdokasta. Vaikka Niinistö tuli valituksi, Haavisto on minun presidenttini kenties kaikki seuraavat kuusi vuotta.

Olen iloinen, että ehdin kuvaamaan ja kirjoittamaan edes jossakin saumassa. Sillä näinä hetkinä mietin, että elämässäni on hirmuisen paljon kaikenlaista. Vaikka - kirjoitan tämän taas ties tuhannen kerran - kotini on sotkuinen, terveys on haave ikuinen, raha ei riitä ja ilmassa on väsymyksiä... Minä kuitenkin haluan elää juuri tätä elämää juuri nyt. Se on ihan oikeaa, sitä ei tarvitse muuksi kaunistaa, riittää, kun se minulle ja läheisilleni kelpaa. Ja on lukuisia asioita, joista saan voimaa, arki sittenkin kantaa.

Kuopus sanoo eteisessä, kun tulen kotiin ties mistä:
"Äiti mä kuiskaan sun korvaan, jos vaan laskeudut alas sieltä."
Kyllähän minä, käyn polvilleni eteismatolle.
"Mulla oli sua ikävä. Rakastan sua."

Niin minäkin sua. Ja sua. Ja sua. Oma Hassu pieni perheeni, me selviämme monesta.
Nyt on talvi 2012 ja tästä jää mieleen myös paljon kaunista.

Kymmenen Ughiani

Intiaanipäähineemme etsivät viisaita päitä.
Niitä on kymmenen, kaksi mustaa, kaksi punaista, kolme sinistä ja kolme vihreää. Kaikki erilaisia, ommeltu paksusta askarteluhuovasta. Pesua ne tuskin kestävät, mutta leikkejä ovat kestäneet ihan hyvin. Paremmin, kuin komea ja ihana kaupan sulkapäähineemme. Kuminauhaa on niin reilulti, että kaikki mahtuvat omaan aikuisenpäähäni, mutta kuminauhaa saa solmittua ja siten pantaa tiukennettua.

13e/kpl, postikuluineen.
Jos haluaisit inkkaripannan tilata, laita sähköpostia hemmaharakka(*)gmail.com
ja kerro väri - tunnistamisen varmistamiseksi myös sulkien värit - niin viestittelen tilinumeron takaisinpäin.

Ja vaikket meinaisikaan tilata, tässä vielä viesti, joka lukee jokaisen päähineen lapussa: "Lasten tulee saada olla myös villejä ja vapaita."

Lisäys: Kaikki päähineet MYYTY. Kiitän.

Vaalipäivän aamu

Yöllä kävin kaupassa. Potilaat toivoivat mehua ja jugurttia aamuksi. Kuinka hiljainen on luminen ja pakkasen paukuttama kaupunki. Kuu vartioi. Ajattelen Finlandiahymniä, ja pelästyn eteeni käsijarrukäännöksellä liukuvaa pakettiautoa. Tuntuu niin talvelta, on hyvä kulkea, kuin sadussa.

Kotona on käynnissä jatkuvat rauhanneuvottelut. En ole ollenkaan aina viilipyttymäisen hyvä sovittelija. Nyppii, kun veljekset torailevat ja kisailevat, jos nyt eivät jatkuvasti niin useasti. Rauhanlippu liehuu melko harvasti.

Aurinko ihana paistaa sisään kirkkaasti. Eilen lapset olivat kuumeisia, joten tänään meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa iisisti. Paremmassa kunnossa tänään, eivät ole käväisseetkään sohvalla, joka eilen oli koko päivän tukikohta. Ulos kävelylle mieleni tekisi. Ja siivoilla hiukan, sitä kaikkea, minkä sivutin, kun seurasin miksi-pekkoja ja muita niin tiiviisti.

Äänestänyt olen jo ennakosti. Mietin, että illalla menisin juhlimaan muiden kanssa, mutta sitten tulin järkiini. Pojat ovat olleet mukana näissä vaaleissa ja illalla pidetään omat valvojaiset taas kotona. Esikouluun viesti aamuksi, että tulemme, kun heräämme. Seuraava presidentti valitaan vasta kuuden vuoden kuluttua.

Mukavaa sunnuntaita. Toivottavasti se on lempeä ja antaa sinulle voimia.

Anteeksi, vielä vaaleista

Aiemmin viikolla kirjoitettua:
"En halua, että nämä vaalit loppuvat koskaan. Jolleivät sitten lopu Haaviston voittoon.
On ihana katsoa aitoa innostusta, jonka Haavisto on herättänyt. Ehkä luovin kampanja ikinä.
Pekka on tuonut epäkiinnostavat poliittiset vaalit toiselle tasolle. Ihmiset haluavat osoittaa paitsi äänestyskopissa numeron 2 kirjoittamalla, myös mitä moninaisemmin tavoin, että Pekka on puhutellut heitä, hän on oiva esikuva, hänen viitoittamallaan tiellä on hyvä kulkea.

Vihreää lankaa jakaessani useampi ihminen halusi toki myös tulla kertomaan, miksi Pekka ei heidän mielestään ole presidentiksi sopiva. Yksi rouva totesi, että ehkä kymmenen vuoden kuluttua olisi valmis hyväksymään vihreänkirkkoonkuulumattomanhomosivarin, mutta ei hyvänen aika vielä.
Onneksi moni uskaltaa olla rohkea jo tänään. Miksi odottaa hyvää kymmenen vuotta, kun se on jo käsillä! Äänestämällä Pekkaa nyt vuonna 2012 vapautetaan valtava määrä positiivista energiaa oikeasti tärkeiden asioiden hoitamiseen. Tasa-arvon tulisi jo olla itsestäänselvyys. Meillä on ratkottavana ilmastonmuutos. Omaksuttavana uudenlainen käsitys taloudesta. Huolehdittava heistä, jotka juovat, lyövät, masentuvat, sairastuvat, eriarvoistuvat. Ratkottava pinnan alla kytevät riidat ja sodat. Näin alkajaisiksi.

Tarja Halonen on jokaisena presidenttikausiensa päivänä vaivihkaa tehnyt työtä tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Hoitamalla naisena tehtävänsä hyvin, sellaisen tehtävän, jota joskus pidettiin ehdottomasti vain miehelle sopivana. Eikä vain naisena, vaan viisaana. Samaan pystyy Pekka Haavisto tulevina vuosina. Hän elää sitä suvaitsevaisuutta, josta puhuu, sitäpaitsi sukupuolista suuntautuneisuutta ei itse vailita, aivan kuin ei sitäkään, syntyykö tyttönä vai poikana.

Voimia Pekka Haavisto vaaliviikon viimeisiin päiviin. Toivottavasti saat virtaa tästä kaikesta hyvästä, jota olet saanut ihmiset tekemään tasa-arvoisemman, luontoakunnioittavamman, rauhaarakastavamman Suomen puolesta. Harvasta presidentistä ventovieraat sanovat, olet rakas."

Tänään sanon vielä, että huominen jännittää. Pelkään ettei äänet riitä, mutta toivon hyvää. En aavistanut ennen joulua, kuinka tärkeältä nämä vaalit alkavat tuntua. Positiivinen aalto otti minutkin mukaansa. Olen halunnut antaa edes murusen itsestäni ja ajastani Haaviston kampanjalle. Sillä se on antanut paljon voimaa ja tulevaisuudenuskoa minulle. On ilo antaa ääni Pekalle.

Huomenna valitaan presidentti esikoiseni alakouluajalle. Kuuden vuoden päästä muistan taatusti nämä tunnelmat. "Huomenta, Pekka Haaviston esite. Vihreä lanka." Kuinka lunta satoi ja oli pakkasta, kuinka katsoimme youtubesta videoita ja kuinka leivoin porkkanakakkua yöllä, ja kävin Alepasta kipaisemassa leivinjauhetta puoli yhdentoista jälkeen illalla. Kampanjointi kulmilla on ollut antoisaa ja avartavaa monin tavoin, ja sanoivat gallupit mitä tahansa, nyt minä olen heitä, jotka tietävät kertoa, että kentällä on ollut hyvä tunnelma. Niin monet ihmiset tulivat tänäänkin kertomaan äänestäneensä tai äänestävänsä Pekkaa. Kiva kuulla!

Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään.
-Haavisto-

Hyvää lauantai-illan jatkoa ja äänestyspäivää huomenna. Minulla on kaksi kuumeista täällä, ja sotkut ja mutkut, mutta arki palailkoon raiteilleen ajallansa. Ensin lämmitetään pitsa.

Mitä sinulle kuuluu

Huomenna esikoiseni on seitsemän. Se on hienoa ja ihanaa ja hän varsinkin.
Hän teki minusta äidin.

Sain tänään tuollaisen tekstiviestin, että mitä minulle kuuluu tänään. En koskaan muista, kun joku kysyy englanniksi "How are you", että siihen kuuluu vastata vain "I´m fine thank you, how about you." Vahingossa aina käyn kertomaan ja sitten kun pääsen sönkötyksessäni vauhtiin, huomaan vastapuolen hämmentyneen ilmeen ja muistan, että ai niin, tämä oli vain se heippauksen jatke, ei sauma todellisille tunnelmille.

Mutta tähän viestiin minun oletetaan varmaankin vastaavan lyhyesti tai pitkästi, mutta oikeasti. Kun saan hampaat pestyä ja herätyskellon säädettyä aamuvalmiuteen, vastaan viestiin, jollei uni tarraa ennen sitä silmiin.

Ja loppuun, mitä sinulle kuuluu, kuulemisiin.

Vaaliviikko

Päättäisin, että siivotaan sitten, kun vaalit on ohi, jollei esikoisen synttärit osuisi ensi viikolle. Pitää jossakin saumassa vähän raivata, jotta kehdataan kutsua vieraita.
Piilopirttini edustalle on ilmaantunut valtatie kaikessa hiljaisuudessa. Toivottavasti se on vain väliaikaisratkaisu, loppuu pian bensanjakelu ja palaa rauha.

Lisäys: Katselin netistä löytyneitä Haaviston tukivideoita. Eikö tämä http://www.youtube.com/watch?v=fMyKpYPQgMw&feature=youtube_gdata_player ole teistäkin superliikuttava. Niille ihmisille, jotka tulevat minulle kertomaan huolensa siitä, että meillä suvaitaan vihreä kirkkoonkuulumaton sivarihomo jopa ehkä presidentiksi, haluaisin kertoa, että niin paljon pahempaakin tapahtuu maailmassa. Että kakkonen on hyvän asialla.