sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Naurattavaa kasvatusta





Ihan epätodellista. Olla valveilla ja kirjoittaa blogia. Mies käänsi minulle sattumalta telkkarista kanavan, jossa joku festaritaltiointi Ruotsinmaalta. Thomas Ledin siellä vetää hittiä hitin perään. Skandinavian valoisassa kesäyössä. Latasin kuvia tämäniltaiselta rantareissulta. Kelpasihan niitä katsella, kun Sommaren är kort soi. Hiiuhei. Olin nuorena yhtä kesää Ruotsissa. Olen hipannut näitä biisejä Tukholman yössä. Soittanut kasetilta opiskelijahuoneessani. Suomessakin toki, monesti, varmaan talvellakin, vaikken ole mikään fani. Ihanaa, että ulkona on sama kesä, kuin telkkarissa.

Päivällä nauratti ruokapöydässä. Ei se, etteivät poikamme syö ruokia. Miten muuten sekin ollaan saatu menemään raiteelta. Pitäisikö minun tehdä opas siitä, kuinka kasvatetaan nirsoja, jotta muut osaisivat varoa. Kivaa, kun ei syödä lihaa ja yksikin kolmevuotias sitkeästi toistelee oppimaansa, ettei pidä vihanneksista...

Kuopuskaan ei ollut niellyt juuri sämpylänpalaa ja hedelmäsoselusikallista kummempaa. Olin vapauttanut syöttötuolista, tahtoi syliin. Oma ruokani oli kesken ja tarjosin palan omenaa lautaseltani mutustettavaksi. Miten minusta sitten tuntuikin ihan luontevalta nostaa hänet lautaseni viereen pöydälle istumaan. Pitää kättä kainalossaan, jatkaa popsimista vaan.
Jossain vaiheessa esikoinen huomaa, että veli saa istua pöydällä! Sinä et kyllä saa, eihän sinulla ole edes kalsareita.
(Tässä vaiheessa voisi joku pohtia, saako meillä syödä ilman vaatteita. Kas, esikoisella on ollut tapana, ei usein kaipaa kummempaa kotiasua.)
Pöydällä istumisesta tulee aina silloin tällöin puhetta. Minusta se on ihan hauskaa toisinaan, ja taas sanon, että joskus äidit ja muutkin saa. Poika kipaisee nauraen hakemaan kalsareita ja minuakin vain hihityttää meidän meininki. Totean taas miehelle ääneen, että kasvatuksemme on niin metsässä! Esikoinen kikattaa kalsareita pukien takaisin, "Kaikki opettajat pyytää mut niin ulos koulussa!" Viittaa keskusteluun, jota eilen käytiin lounaalla, kun eräskään ei suostunut maistamaan kastikettaan. Totesin, että hänet nauretaan pihalle koulussa, jos hän ei uskalla maistella uusia makuja...
Jep jep, pitäisi varoa sanomisia. Minua kuunnellaan kyllä, vaikkei se aina siltä näytä.

Kumpa uskaltaisin ajatella, että nyt on kesäloma. Ja vaikkei olisi, on kurjempiakin tapoja kasvattaa lapsia. Välillä tunnen itseni läpeensä epäonnistuneeksi äidiksi, jolla oli kyllä kaikki kortit, mutta pelasin ne huonosti.
Kun teen lähtöä johonkin, kaikki meneekin monta kertaa ihan uusiksi. Itkuhan siitä tulee lopulta, kun lapset nukahtavat eteiseen, toinen rinkassa, toinen rattaissa. Eikö mikään yritykseni tuota tulosta. Olen kuusi viikkoa tehnyt töitä, jotta lähdöt sujuisivat rutiinilla, mutta yhä usein sama homma. Siis jotakin hukassa ja etsinnöissä kuluu kolmeviiskymmenenseiska tuntia. Ja sitten tulee jotain ihan muuta ja syödäänkin ennen lähtöä, tai joku käy vielä jossakin tai tekee jonkun hommin ja kas, kohta ollaankin jo illassa.

Nämä kyyneleet pyyhin kyllä nopeasti. Ja ranta jälleen palkitsi. Siellä oli vain kesä ja aurinko ja äiti ja kaksi iloista poikaa. Lämmintä hiekkaa. Kuulen jo niin sen lauseen, jota tulen toistelemaan talvella. Muistatteko, kun kesällä täällä oli lämmin, käytiin kahlailemassa ja oltiin tsandaali-sameilla...

Syötiin riisikakkuja esikoisen kanssa lokeilta salassa ja kuopus maisteli sitruksia. Viime vuoden toukokuussa en voinut kuvitella parempaa kesänaloitustraditiota, kuin appelsiini hiekkarannalla. Nyt huomasin, etten ole vielä sitä tänä kesänä tehnyt, ja asia täytyi nopeasti korjata.

Kuopus on oppinut osoittelemaan asioita. Se on minusta hassua ja hienoa. Mieheni opetti hänelle sitä kotona, kyselemällä lukuisia kertoja "Missä lamppu"-a. Rannalla hän osoitteli lokkeja. Tämäkin laulu on tosi tuttua: vastahan hän oli vatsassa...

Katson heitä ja he näyttävät ihan onnellisilta. Koitan vapautua syytöksistä ja elää mukana. Ja muistaa tämänkin päivän ihanat kesähetket, aina!

Tuota kuvassa pilkottavaa kirjaa voin muuten suositella, "Lasten Aurinkovuosi - Opas ekologiseen lastenkulttuuriin". Siitä kuullaan vielä ja se poikii paljon - ainakin toivon niin!

3 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Lokkikuva on niin suomalainen, niin raikas. Juuri tuollainen taivas saisi alkaa näkyä enemmän!

Lastenkasvauksen analysointi on kuin suo, jonne ei pitäisi mennä, mutta pakkohan se on. Meillä ollaan toisinaan NIIN pusikossa kuin olla ja voi - ihan omaa tyhmyyttä ja laiskuutta. Mutta ruoka- ja vaatenirsoiluista ajattelen, että ne kuuluvat johokin ikäkauteen vaan. Että haluavat tuttua ja turvallista, kuten spaghettia ilman mtään soosia tai joka päivä saman ponipaidan. Kohtaavat niin paljon uusia asioita jatkuvasti, että jostain vanhasta on pidettävä kiinni.

Tsemppiä, hyvin se menee!

Kanerva kirjoitti...

Hienosti se menee.

Mä luulen, että äidin/vanhemman pitää kyseinalaistaa omat taitonsa lastenhoitajana. Ilman sitä tuskin tapahtuu kehitystä. Ja taas paikalleen jääminen ei taida toimia lasten kanssa. Kun lapset kasvaa ja muuttuu pitää vanhemmankin elää siinä mukana. Venyä ja paukkua. Sietää ne ruokatemppuilut ja vaatenirsoilut.

Kolme vuotiaat kuulema uhmaa vanhempiaan tuolla syömättömyydellä. Se on niiden tapa näytää vanhemmille omaa valtaa. Kuulema päiväkodissa olevilla lapsilla näin ei käy niin helposti. Kumma juttu.

Nuo rantakuvat on niin ihania. Minä olen monesti illalla jo niin poikki siinä vaiheessa, kun mies tulee kotiin, etten jaksa ajatellakaan hetkeen ulkoilua tai muuta lasten kanssa. Pitäisi. Merenranta on niin kaunis. Ja niin lähellä.

Joola kirjoitti...

Suopa hyvinkin! Nyt vaan niitä pitkospuita kullekin kaltaiselleni vanhemmalle.

Kiitos Vilijonkka ja Kanerva kannustuksesta! Minun esikoiseni "ponipaita" on tällä hetkellä sininen lippalakki ja vihreä serkun vanha t-paita. (Näkyy tuolla yksissä rantakuvissa.) :)

Ja oi päiväkoti! Olen usein ajatellut, että eipä tässä vielä hätää, päiväkoti korjaa raiteilleen sen mikä täällä kotona menee pieleen. Ystäväni joka asuu Tanskassa, kertoi, että siellä vain alle kolmevuotiaille tarjotaan ruoka päiväkodin puolesta. Siitä eteenpäin omat eväät, myös koulussa! Siis kääk, onneksi meillä on ainakin vielä toisin.

Päiväkotia odotellessa, mennään näillä "eväillä" joita on täällä kotona...