lauantai 12. heinäkuuta 2008

Monenlaisia mansikkapaikkoja





Palstastamme piti tulla kesäparatiisi. En unelmoinut epärealistisesti suuresta sadosta, en edes kukkasista. Iloitsin mahdollisuudesta tonkia maata ja rakentaa majoja. Eväsretkistä pellolla ja lintujen laulusta. Toukokuussa näytti ihan lupaavalta, mutta kesäkuussa käynnit alkoi harveta.

Palstalla käyminen nappasi ison osan päivästä. Jos meinasi tehdä jotain muuta, ei tullut ollenkaan lähdettyä. Samanaikaisesti ohdakkeet antoivat palaa ja heinät puskivat vauhdilla. Satoi usein, tiesimme, ettei plantaasi kärsi kuivuudesta.

Heinäkuussa näky oli sitten surkea. Herneitä ei näkynyt rikkakasvien seassa, porkkanatilkulla kasvaa ehkä myös porkkanoita, muttemme tiedä, kun siinä kasvaa niin kovin monennäköistä kasvia. Toukokuussa ajattelin, etteihän tämä ole pahimmasta päästä olevaa heinikkoa. No eihän silloin ollut mikään kasvu vielä vauhdissa!

Puutarhaesitteessä julistetaan tämän vuoden sloganiksi "Hoida puutarhaa, se hoitaa sinua." Hoitamaton puutarha sitten aiheuttaa masennusta. Olen käynyt toteamassa.
Onneksi sitten viime viikolla aloin vain klipsuttamaan ruohosaksilla. Ei sielä ruohoa kasva, mutta heinäkin kaatui niillä leikkureilla. Vauva kulta nukkui vaunuissa, joten minä sain pari tuntia touhuta rauhassa.
En tiedä, oliko mitään hyötyä siitä, että nyt palstamme on leikatun heinän peitossa. Muurahaiset ainakin ovat iloisia, saavat suojissa rakentaa suuria palatseja ja huviloita. Mutta jotenkin näky oli enemmän rauhoittava.
Pieni salaattipenkki, muutama yrtti, kaupan samettiruusu ja krassi. Maja ja kastelukannu ja maassa lautalaatikkopenkki. Siinä tämän kesän viljelysmaani.

Olen siis taas palstasta iloinen ja tunnen saavani siitä voimaa. Ja onhan se antanut meille jo useammankin kupillisen mansikkaa! Kuopuskin niitä arvostaa. Istuimme ja annoimme ajan lipua vaan. Söimme monen tuulenhenkäyksen ajan yhtä mansikkaa. Uusi tuttavuus, johon tutustuimme rauhassa. Hauskaa, että se oli kasvanut meidän maalla.

Tulee muitakin kesiä, ehdimme vielä kääntää ja kuokkia otsat hiessä. Jos haluamme, jaksamme. Jos siitä saamme iloa ja voimia. Nyt riittäköön, että saamme multaa sormien alle, ja kerromme plantaasillemme, että se on yksi aarteistamme. Yksi paikka muiden joukossa, jossa kesä tuntuu.
Kunpa sitä tunnetta voisi varastoista. Tulee pitkä talvi, ja silloin pitää olla paljon valoa ja toivoa tallessa, muistuttamassa vuoden kierrosta. Siitä, että talvea seuraa kevät ja siellä takana on uusi kesä aina odottamassa.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihan samoja kokemuksia meidän palstalta! Tänä vuonna emme enää ruvenneet yrittämään, siitä ei saa tulla stressipaikkaa. Vadelmat ja herukat pärjäävät onneksi aika pienellä hoivalla, unikot, kuitupellava ja auringonkukat samaten.

Kesää!

Joola kirjoitti...

Hitsi, meillä jäi auringonkukatkin vielä siemenpusseihin. Ensi vuonna sitten!