Hetkiä joita tarvitsin

Tänään heräsin aivan liian aikaisin. En saanut unta, kun mietin. Kuinka selittäisin päiväkodin johtajalle, että kuopusta odottavan päivähoitopaikan saisi antaa jollekin toiselle. Että haemme uudestaan paikkaa sitten, kun olen menossa taas töihin. Kuulin, kuinka hän huokaisisi ja olisi harmissaan, että vasta nyt kerron. Että on pidetty paikkaa varattuna turhaan.

Ei johtaja kuitenkaan ollut ollenkaan vihainen, kun paria tuntia myöhemmin selittelin. Silti nieleskelin. Otin nenäliinan esiin heti, kun tilanteesta pääsin. Selitin kuopukselle, että itkettää, sillä en aina tiedä itsekkään, mikä olisi parasta milloinkin kenellekin. Vaikka haluaisin. Mutta sitten samoin tein unohdimme itkunikin. Kävelimme metsään ja istuimme suurelle kivelle vieretyksin. Joimme teetä termarista ja söimme eväitä. Keräsimme käpyjä korin täyteen, kiipeilimme ja leikimme ritareita. Vakoilimme retkeileviä päiväkodin lapsia, istuimme jännittyneinä kivenkolossa.

Olimme monta tuntia ulkona. Haimme esikoisen ajoissa. Kuopus potkulautaili koko pitkän matkan. Olimme vailla nokosia, kun olimme kotona. Esikoista harmitti, että olimme unisia. Selitin, että hän sai lepohetkensä jo päiväkodilla, me torkutaan vain hetki, annoin luvan herätellä ihan kohta.

Ja hän herättikin. Kysyi, saisiko valmistaa meille ruokaa. Keksi että munakasta. Olin niin onnellinen sitten paljosta. Että sain köllötellä sohvalla ja kuunnella, kuinka hän hääräsi seinän takana. Huhuilin niitä tärkeimpiä, että pannu on kuuma ja teepannu sen kuumuuden lisäksi vielä tosi painava. Kattoi pöydän ja raastoi juustoa. Teeksi sain camomillaa, annoin kokin valita. Että kelpasi siitä sitten nousta.

En nähnyt, kuinka suuri oli viikkausta odottava pyykkipino. Tai miten likainen sohva. Näin taitavan eskarini. Toisen kultani, joka vielä nukkui. Ihanan valon, joka tulvi ikkunoista.

Kun olimme syöneet, tunsimme, kuinka lämmin täytyy olla ulkona, kun sisälläkin on ihan kuuma. Laitoin verkkarit ja ehdotin retkeä rantaan leikkimään kuntolaitteilla. Siellä on sellaisia, ja pieni leikkipuisto ja aidattu pelikenttä, jossa leikimme monenlaista hippaa hetken kuluttua.

Tuntui hauskalta. Mies teki vielä ruuan, kun olimme kotona. Oli ostanut berliiniläisen pullankin maistiaiseksi kaupungilta. Hän on kyllä sankarini olkoon pääni sisällä kuinka epävakaista tahansa.

Viime päivinä on tuntunut, ettei minusta ole edes makaroonilaatikon lämmittäjäksi. Ja että olisi virkistävää kai välillä tehdä jotakin, jota kokee osaavansa oikeasti. Ja että olen(ko) vätys, kun en ryhdy töihin oikeasti. Ja kotiinkaan en itseäni välillä kelpuuttaisi, annan lopareita itselleni ja sanon, että joku toinen selviytyisi komiammasti.

Mutta minä hymyilin tänään ja kiitin osastani kovasti.
Tämä päivä oli ihana ja antoi valtavasti. Minä ärisin välillä ja kotini on ihan huiskin haiskin.

Mutta minä rakastan perhettäni oikeasti, valtavasti.
Sinua kulta ja teitä esikoinen ja kuopukseni.