Eilen aloitimme kuopuksen kanssa ja tänään menen jatkamaan. Muutama pieni taimi torilta lisää vanhojen, jo vähän väsyjen mansikoiden kaveriksi. Mansikkamaamme ei ole suuri, alle kaksikymmentä tainta. Mutta jokainen punainen herkku on sitäkin arvokkaampi. Silti niistä riittää linnuillekin, sillä aina jokunen ehtii vähän huonoksi. Ja esimerksiksi Varis totisesti ansaitseekin omansa. Kuopus totesi eilen menomatkalla Variksen ohi ajaessamme, että se on meille tosi hyvä kaveri.
Kuopus toivoo sykskyiseen synttärikakkuunsa mansikoita pellolta. Toivottavasti suunnitelma toteutuu, olisi ihanaa antaa hänen koristella kakkunsa oman maan marjoilla.
Mehiläisiä hän hiukan pelkää, mutta jätti silti keräämänsä voikukan kivelle, jotta mehiläisen on helppo siitä tulla syömään. Oli nähnyt yhden surisijan katoksella eväitä syödessään, ja kertonut sille kukasta, ja siitä, että myös kaverit saa tulla. Juuri tälläisiä helmiä puhelevat joskus itsekseen leikeissään, kun ajattelevat, etten näe tai kuule. Enkä aina niin teekään, mutta ihanaa, että olin taas eilen sen luottamuksen arvoinen, että sain kuulla häneltä itseltään tuon kutsu-salaisuuden.
Nyt saappaat jalkaan ja polkemaan...
Ps: Blogger kenkkuilee minulle edelleen. Yritin linkittää Varikseen aiemman kirjoituksen, jossa hänestä puhutaan, mutta ei suostu yhteistyöhön tämä kanava. Mutta löytyy siis täältä arkistoituna: http://pienipalatallessa.blogspot.com/2009/05/palstalla-toukokuussa-osa-6.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti