maanantai 28. syyskuuta 2009

Menovinkki täkäläisille



Perjantaiaamuna olimme elokuvissa. Puistossa olin nähnyt mainoksen Annantalon Taideneuvolasta. Talon nettisivuilta luin myös Naperokinosta. Joka perjantai parituntinen teemoittain valikoituja lyhytelokuvia 0 - 3-vuotiaille. Myös isommat sisarukset tervetulleita, ei ennakkoilmoittautumisia, saa tulla ja mennä miten sopii ja jaksaa. Ja kaikki tämä maksutta.

Oli ihanampaa, kuin osasin toivoa. Saavuimme ensimmäisinä paikalle ja ensimmäinen elokuva lähtikin pyörimään vain meille. Pienin lampuin valaistu sali, jossa suuri valkokangas ja seitsemän isoa säkkisohvaa lattialla. Kelpasi sinne kellahtaa katselemaan. Ja poikani olivat innoissaan. Kommentoivat, juuri niin innostuneesti, kuin vain tämän ikäisiltä voi odottaa, kuitenkin keskittyen katselemiseen. "Kaaku", huudahti kuopus aina kun joku kaatui, ja näissä pienten elokuvissa kaatuiltiin usein. Kaikki eläimet nimettiin myös. Ah, olin vain niin lumoissa kaikesta, etten lakannut pitkään aikaan huokailemasta.

Menemme varmasti joku toinen perjantai uudestaan. Jos kehtaan pitää esikoista vapaapäivällä kerhostaan. Ihanaa, menkää mukaan.

2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Minä luin noista aamuista myös. Pitää kyllä ehdottomasti poiketa. Annantalolle on vaan kivenheiton matka.

eeva kirjoitti...

Hei fantsua! ;-) Meidän pitää ehdottomasti käydä kokeilemassa. Poika tosin ei vielä ole telkkarista ollut kovin (eli yhtään) kiinnostunut yhtä Totoro-kokemusta lukuun ottamatta, mutta ehkä leffamiljöö voisi tehdä vaikutuksen. Kiitos vinkistä!