Nousin puoli kahdeksalta. Kuopus oli jo tovin kitissyt olohuoneeseen, mutta yritin ehdotella, että jatkaisimme vielä unia. Vaan eipä väkisin ja ihan mukavaa on hänen kanssaan aamuja aloitella. Heti herättyäni parempi mieli, kuin viime päivinä. Pitää tarkkailla, seilaako mieliala kuussa tiettyä rytmiä.
Esikoinen liittyi joukkoomme ennen kahdeksaa ja mies. Kudoin säärystintä kuopukselle ja luimme pinon pikkukirjoja. Puoli yhdeksältä olivat sämpylät uunissa. Sunnuntai on meillä suklaamuroaamu, mutta nyt oltiin unohdettu täydentää varastoa. Lämmin leipä kuitenkin maistui onneksi sekin.
Aamupäivällä pelailin palloa pihassa poikien kanssa. Mies lähti kauppaan ja molemmat pojat tahtoivat apulaisiksensa. Lampsimme sinne siis koko perhe. Enpä muista koska viimeksi olisin ollut lököverkkareilla noinkin ihmistenilmoilla, vaikka eipä normaalipukeutumisenikaan ole kovin kummoista.
Yllättävän lämmin päivä. Leikimme Karhu nukkuuta kaupan viereisellä nurmella sillä aikaa kun mies teki ostoksia.
Ruuaksi punajuuripastaa ties kuinka monennen kerran jo tällä viikolla. Sattumalta katsoimme jonakin aamuna, kuinka sitä valmistettiin telkkarissa ja ohjehan kolahti kerralla. (Eivät pojat sitä kunnolla syö, mutta saavat totutella...)
Iltapäivällä pojat hyppäsivät "automme" (vierekkäisrattaat) kyytiin ja kävin ohjaamaan kohti metsää ja rantaa. Olen päättänyt olla ottamatta pultteja siitä, että iso poika istuu, eikä jatkuvasti kävele omilla jaloilla. Aion nauttia "autoilusta" niin kauan kuin tahtoo ja mahtuu kyytiin koipinensa. Eli ei kauaa, on melko pitkää tekoa. Ne, jotka istuttavat lapset autoon eivät saa keneltäkään ihmetteleviä katseita. Että tuonkin ikäisenä vielä tai tuollaisellakin matkalla. Meidän kärry ei kärytä ja tekee monesta taipaleesta hupaisempia, joten annetaan niiden tuijotusten olla.
Nukahtivat sitten. Parkkeerasin rantakalliolle mäntyjen juureen. Aurinko paistoi ja kudoin, säärystintä nyt esikoiselle. Nautiskelin. Ja sitten sinne pöpelikköön löysi muualle muuttanut puistotuttavamme kahden tyttärensä kanssa sattumalta. Ja kun pojat heräsivät ja vaihdettiin hiukan leiripaikkaa, saimme vielä lisää rupattelukaverieta. Esikoisen yksi kallioloikka päätyi lammikkoon ja varavaateita oli tietysti tänään vain kuopukselle mukana. Loppu retki siis "polvihousuilla" ja villalapaset sukkina. Onneksi tosiaan lämpöä ja aurinkoa...
Iltapalaksi sitten suklaamuroja kun ei kerran aamulla. Ja koska oli ollut vähän kesälomafiilistä ilmassa, sanoin kymmeneltä puoli vitsinä, että nyt sitten aletaan keitellä omenahilloa. Myöhäiset päiväunet kas, eihän ketään heti kahdeksalta silloin nukuta... Esikoinen oli ihana kun riemastui ja silmät loistaen sanoi heti olevansa mukana. Mahtava vaihe tämä, kun tietää, ettei aamulla ole mitään pakkoja.
Pian olivat kuitenkin aivan nuokuksissa ja hilloilu jatkukoon aamulla. Unilauluksi kuopuksen ykköstoive on yhä sitkeästi Leipuri hiiva. Patjoja on hieman käännelty mutta yhä minusta vain on mahtavaa nukkua samassa huoneessa poikien kanssa. Sinne siis ihan kohta. Mieli tekisi kyllä ensin hiukan kutoa... Jos ihan pikkuisen edes, puisilla puikoilla, ruskeaa säärystintä vaikka...
6 kommenttia:
Elämänmakuista :)
Mukavia puuhia teillä :)
Minusta tuntuu, että lapsen kanssa vaunutellessa saa usein monenlaisia katseita. Vihaisia, sillä jotkut ihmiset nyt vaan ovat allergisia lastenvaunuille, "Mitä toikin tänne änkee ihmisten tielle?". Ja sitten niitä hymyileviä, "Onpa ihana lapsonen". Sitten vielä niitä ymmärtäväisiä katseita, "Jep, tiedän, että tuo osaa olla väsyttävä elämäntilanne".
Välillä katseisiin ärsyyntyy, varsinkin niihin vihaisiin. Alan onneksi oppia olemaan välittämättä :)
Mukavaa syyskuun jatkoa!
Oih, voi kun meilläkin poika haluaisi matkustaa rattaissa... mutta ei, pitää kävellä itse. Paitsi ettei halua kävellä siihen suuntaan mihin pitäisi, ja kädestä ei taatusti pidetä ja eikä selästä ohjailla. Ja sitten ei sittenkään jaksa kävellä. Mutta kärryihin, eiiiih, äidin pitäisi kantaa... Koskahan tämäkin "vaihe" loppuu? Toivottavasti suhteellisen pian, koska tän mahan kanssa ei kauaa enää kanneta tuota korstoa kovin pitkiä matkoja.
Jep Annika:)
Tuula, minäkin olen koittanut keskittyä tuohon, etten ota itseeni vihaisia katseita - tai etten ainakaan itse niitä luo omiini. Kiitos toivotuksesta, samaa sinulle.
Eeva tuo on ikuisuus aihe, josta lähes jokaisella äidillä on kokemuksia. Minullakin huomenna, jos nyt tänään sanonkin, ettei taida olla... Kannoin esikoista puolitoistavuotiaaksi repussa niin paljon, että bussilippukin oli koko ajan voimassa, kun rattaita ei ollut useinkaan edes somisteena mukana. Ehkä sitten oli lapsesta hohdokasta päästä välillä oikeisiin menopeleihin! Ja kuopuksen kohdalla hohto tuli kenties siitä, että pääsee siihen samaan kapistimeen, jossa isoveli matkailee... Lapset kyllä tietää mistä narusta vetää. Millä äidin pinnaa saa hiukan kiristettyä, miten näytetään sitä omaa tahtoa ja koetellaan vanhempia. Ihan totta. Syntyvät läpeensä hyvinä, mutta kyllä pitää välillä koetella, miten vanhemmat reagoi, jos kokeileekin joitain muita puolia itsestään... Eri suuntaan on vaan joskus niin siistiä kävellä. Ja sitten yhtäkkiä ei olekaan, kun väsyhän siitä iskee ja mikäs sen parempi paikka sitten kuin syli.
Minulta on kysytty paljon (ei täällä, mutta monesti muulloin), olisiko parempi, ettei lapsella olisi ollenkaan rattaita. Hmm. Elämä olisi kovin toisenlaista. Lapsia kun saattaa kiinnostaa polkujen laidat, pudonneet karkkipaperit, lätäköt, puska. Ja mitä kiinnostavaa on posottaa eteenpäin, johonkin määränpäähän, kun voisi olla tässä ja nyt. Joten miten siinä sitten edetään tasatahtia, kävellen lapsen kanssa. Ei ainakaan, jos on johonkin tiettyyn aikaan oltava jossakin toisaalla. Eri juttu jos esim päiväkotiryhmä tekee retken kirjastoon. Lapset kyllä marssii parijonossa pitkänkin matkan. Mutta kotielämässä samat kävelymatkat ei ole aina retkiä, eikä joukko kavereita marssi takana eikä edessä. Ne voi olla tylsiä, jollei siis saa poukkoilla ja pysähdellä...
Eeva vielä. Kyllä ne ohi menee. Joko rupeaa kävelemään itse tai istumaan rattaissa. Vaikkakin jo isoveli, niin tosi pieni vielä. Tsemppiä.
Minä teen punajuuripastaa, johon tulee aurajuustoa, se on rumaa mutta todella hyvää – paitsi minimachojen mielestä.
Löysin sattumalta ja tulen toistekin!
Lähetä kommentti