lauantai 20. kesäkuuta 2009

Palstalla kesäkuussa 2009 osa 3







On tullut käytyä harvemmin. On satanutkin, ei ole tarvinnut edes kastelemaan. Kävin pyörällä itsekseni kerran tässä välissä, mutta kaikki oli ihan märkiä, enkä oikein raparperien poimimista kummempaa osannut tehdä ilman totuttuja apulaisia.

Nyt meillä oli kummityttönikin mukana. Hän kaivoi ja kärräili multaa kesantopellosta toiseen innolla. Ja oli hyvänä apuna kuopuksen vahtimisessa. Kuopus teki mansikkamehua kaupan marjoista ja esikoinen retkeilikin mieheni/isänsä kanssa kaupungilla.

Mansikat kasvavat ja kukkivat. Lehdissä on pieniä koloja, mutten tiedä pitääkö läpeensä huolestua. Laitoin taas nokkoskäytettä sankoon tulemaan. Ruiskin sitä ensi kerralla varmuuden vuoksi kastelukannusta ja lausun hurjia loitsuja. Haluaisimme syödä marjoja, edes muutamia, mutta emme mitään torjunta-aineita. Kunnioitukseni luomuviljelijöitä kohtaan kasvaa kohisemalla. Varsinainen taitolaji sen täytyy olla.

Leikkasin kaksi viinimarjapensasta esiin heinikon ja nokkosten keskeltä. Tuntuu hyvältä, että ne puskevat uutta, vaikka saksin ne matalaksi amatöörin ottein kun vielä oli lunta. Naapurin puolelta levinnyt vadelma ilahduttaa suuresti. Samoin se, että rikkaruohon lisäksi harson alla iti retiisi ja muutama hassu krassi. Hernepeltomme on myös yhä hengissä. Jos jokin lintu syö yhden palkomme, sen on paras olla "oma" variksemme, muuten harmistumme. Tällä reissulla myös näimme lintumme! Ilahduin lapsellisen kovasti ja kävin vuodattamaan terveisiä erityisesti esikoiselta, joka hartaasti huhuilee aukion luona aina lintua, vaikkemme ole aikoihin osuneet olemaan samoihin aikoihin paikoilla.

Pari muurahaiskekoa löytyi myös. Pitäisi yrittää kai kuljettaa ne kauniisti metsään lapiolla. Yritin valmistella niitä muuttopuuhiin kauniilla puheilla. Ja sitten leikata sitä heinää matalaksi, jostain syystä ne näemmä viihtyvät sen suojissa, siellä on hyvä rakennella taloja.

Pellolla on kesä, sen tuntee siellä todella. Varsinkin kun muistelen millaista siellä oli talvella.

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Voi miten ihana blogi. :) Minä fiilistelin noissa tuntemuksissa, kun on vielä pieniä lapsia... Itsellä on osa lapsista jo murkkuja ja asutaan maatalossa, ovesta voi kävellä suoraan puutarhaan mutta lapsuuteni olen asunut kerrostalossa ja jotenkin se oman lapsuuteni tunnelma välittyi noista kuvista.

Itse vietän tälläistä laiskottelu sisä-juhannusta... hivenen "moraalitonta"... maalla pitäisi kai aina olla ahkerannäköinen tai ainakin nauttia ulkonaolemisesta?

Lapset ovat kuitenkin puuhakkaita, tekevät majaa pihakoivuihin. Voi olla että se on vanhoille puuraukoille kohtalokasta mutta en raaskinut kieltää. Täytyy yrittää istuttaa uusia puita (ja ovat nuo koivut muutenkin ehkä turhan lähellä taloa... näin vetosin mieheen, joka ei olisi halunnut päästää tenavia hakkaamaan nauloja vanhoihin koivuihin.)

Minusta on kaupunkilapsuuden eläneenä ihanaa katsella pihapuissa kiipeileviä lapsia. :)

Joola kirjoitti...

Hei Ilofina ja kiitos!
Pihapuissa kiipeilevät lapset on ehdottomasti mukavan kuuloinen näky:).