tiistai 31. maaliskuuta 2009

Palstalla maaliskuussa 2009









Vähän viime tippaan jäi kuun palstakuva, mutta ehdittiin kuitenkin tässäkin kuussa.

Ensin kävin näyttämässä kuopusta asiantuntijalle, kun yksivuotiaan keinot kertoa voinnistaan ovat rajalliset. Hyvä kun tulitte käymään, muttei olisi tarvinnut, sanoi lääkäri tutkittuaan. Kuopuksen kurkunpäätulehdus on jäänyt roikkumaan, muttei siis ole enää flunssaa kummempaa. Lähtee kuulemma ajallaan, kun odottaa rauhassa vaan. Ja näyttää olevan jo voiton puolella, menossa parempaan. Ihana terveyskeskuslääkäri tällä kertaa. Sai meidät kaikki pysymään rauhallisina. Ja ehti parin sekunnin suunavauksen aikana nähdä kaiken tarvitsemansa. Ehkä auttoi sekin kuopusta, että näki perjantaina esikoisen matkassa, kuinka ollaan lunkisti tutkittavana. Ja aamulla ennätettiin leikkiä pitkästi tohtoria kotona.

Jäi huojentunut olo käynnistä. Ja auringosta ja keväästä. Meillä virvotaan tänä vuonna mustaherukan oksilla. Osa niistä on varmaan ihan lahoja, mutta joistakin tuli huumaavaa tuoksua, kun saksin oksasaksilla. Saas nähdä, koko lasti saaviin odottamaan silmuja. Ihanaa, kun on oma maapala. Ja potilaiden sijaan toipilaita.

Ei kommentteja: