tiistai 27. tammikuuta 2009

Päänkasausviikot





Tammikuisin en hehku. Poikkeuksiakin on, odotin esikoistani neljä vuotta sitten syntyväksi päivänä minä hyvänsä ja siltä kuulta en muista yhtään synkkyyttä. Mutta nyt pitää olla tarkkana. Keskittyä keskittymään olennaiseen, muuten tahmeus vie mennessään. Viime viikolla unohdin oletettavasti mieluisan ja odotetun työpajan. Sen lisäksi epämieluisten listalla: myöhästyin, pelästyin, huolestuin, vältin, jätin, sivutin, homeloin... Mutta myös pysähdyin. Ja luin. Ja ehkä juuri siksi pysähdyinkin.

Pistäydyin kirjastossa ja napsin muutamia kirjoja "kasvatuskirjojen" osastolta. Oli jo vierähtänyt tovi ilman ravistelua. Koulutussessio silloin tällöin pitää kotiäitiammattilaisen valppaana. Tietoisuus imaisi kai niin mennessään että hetkeen en sitten tainnut olla ihan läsnäkään. Olin niin tietoinen äiti ja mieli täynnä ajatuksia, syventymistä ja mietiskelyä, että jäi sitten moni arkinen asia jalkoihin.

Päätin taas yrittää ottaa armollisemmin, rauhallisemmin. Jos tämä tammikuu ei ole minulle suopein aika vuodesta, turha venyttää liikoja, jos nyt ei ihan ole pakkoa. Teen myös niitä asioita, jotka tuntuvat mukavilta, koska niistä saan voimia. Ja keskityn olennaisimpiin arkiaskareisiin, ruokahuoltoon, pyykkäämisiin, viemisiin ja hakemisiin. Siivous siirtyy aina vain päiviin parempiin.

Oman miehen ja poikien lisäksi suurta valoa tammikuun loppuun on antanut ystäville saapunut onnellinen uutinen maailmalta. Toistelen mielessäni uutta nimeä, heidän uuden Maailman Rakkaimpansa. Kuinka toivonkaan, että tuo pieni aurinko saadaan pian omaan kotiinsa.

Painelen nukkumaan, huomenna jatketaan keskittymisharjoituksia, päänkasausta.

1 kommentti:

knick knack kirjoitti...

We also have two little carpenters in our house. The elder one got a REAL hammer for christmas, which apparently was one of his best presents.

But we don't have any snow outside, it's so sad...