sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Äitiys on kaiken W X Y Z Å Ä ja Ö






W WWW.pienipalatallessa.blogspot.com/ Blogin pitäminen on mieluinen harrasteeni, vaikka välillä se huolettaakin, ja alusta jouduin tavallaan aloittamaankin. Lukuisat blogit inspiroivat ja rikastuttavat niin suuressa määrin kuitenkin omaa arkeani, että räpistelen mukana omallanikin.

X Xylofoni ja muut kätevät pikkusoittimet ovat kovassa käytössä meillä kotona. Toisin kuin eräät täällä, en osaa soittaa pianoa tai edes kitaraa, kunnolla, mutta soittelen lasten kanssa ja laulan ja koitan ylläpitää tavismusisoinnin riemua.

Y Ystävät. Ei se määrä mutta se laatu. Yksin ei kukaan jaksa iloita edes näkinkengistään...

Z ZZZ on uni. Olen nukkunut koko vuoden katkonaisia unia yhä imeväisen takia. Sen pitäisi kuulemma olla kidutusta vastavaa, muttei se tunnu minusta pahalta. Jos vain aivan varmasti tietäisin, etten tee lapselle karhunpalvelusta, heräilisin vielä tyynemmin, rauhallisemmin, iloisemmin.

Å vie Ruotsiin. Tukholmaan lähtisin vaikka huomispäivänä, jos silkalla kirjaimella sinne voisi reissata.

Ä Äitiys. Meillä oli eilen ystäväperhe kylässä ja tuli todettua, ettei vanhemmuus todella jätä kylmäksi. Äitiys on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Haasteista suurin myös. Kiitollisuus, kun saan olla seikkailussa mukana.

Ö Öitä. Niitä katkonaisia tai muita. Perhepeti on minusta ihana tapa nukkua, varsinkin kun minulla on nyt joululahjaksi saatu iso peitto miehen kanssa. Ja jos ikinä on lomalla ihanaa laittaa kello soimaan, niin tänä iltana. Sillä aamulla lähdetään mökille!

3 kommenttia:

tuikkis kirjoitti...

Voi miten soma tuo ensimmäinen kuva "tästä mä kyllä yykaakoo juoksen tonne!"

Tykkäsin aakkosista.

Anonyymi kirjoitti...

Taalla ystavasi jonka arkea blogisi kovasti ilahduttaa. parempi viela jos voisin jakaa livena arjen/perheen/aitiyden pohdiskeluja kanssasi mutta hyva nainkin etta saan sivusta seurata paloja arjestasi,kiitos siita. Ja toivottavasti paasiaisen tienoilla nahdaan.

ah,koitan ssada viestin tanne mutta en muista salasanaani,kokeilen jos anonyymina onnistuisi.

t.Riitta

Joola kirjoitti...

Kiitos Tuikkis. Itse en ihan ole tyytyväinen aakkosten kuvitukseen, muttei aikaa ollut enempään pohdiskeluun. Ja koska tämä on blogi, en käy vaihtamaan niitä enää. Jos joskus teen albumia itselleni, nuo itsessään kivat kuvat saavat varmaankin tulla esiin jossain toisessa kontekstissa...

Riitta ihanaa kuulla, että tulet käymään Suomessa. Odotan sinua. Esikoinenkin on kysynyt, miksi asutte näin kauan siinä maassa :).