maanantai 12. tammikuuta 2009

Muutamme...





Kerran parissa kuuussa poikien kanssa Moko Markettiin pariksi tunniksi. Odotettu retki, hetki. Vähennämme tietenkin takit naulaan, syömme ja juomme ja leikimme. Kierrämme kauppaa ja kuuntelemme musiikkia. En tiedä onko sellainen sallittua, mutta jotenkin se tuntuu siellä ihan oikealta, mahdolliselta.

Saatan yöllä valvoa ja pyöritellä päässä Anilla-keittimiä, GMO-vapaan Suomen perunoita kellarissamme, läheisten kuulumisia, esikoisen kiukkuja ja raivoja, mitä teen jos alan sairastella... Mutta tänään ei toviin huolettanut mikään.

Juhlimme kuopuksen nimipäivää, ei kalenterista löytyvää, mutta vuosi sitten oli kastejuhla. Oliko se todella viime vuonna tähän samaan aikaan. Tuntui ihan eri vuodenajalta. Nythän on juuri vasta joulu takana, silloin oltiin minusta erilailla kaukana aatoista. Muistan kuvan, jonka blogasin silloin. Otsikonkin, "Huomenta kultani, tänään saat nimesi". Kuinka pieni kulta olitkaan silloin. Kuinka pieni nytkin, mutta olet kertonut meille itsestäsi jo paljon enenmmän. Kiitos siitä.

Lisää näitä hetkiä, kun osaan olla tänään ja tässä ja vielä hymyillä. Kukapa ei tarvitsisi niitä.

9 kommenttia:

tuikkis kirjoitti...

Joku hyvä päivä muutan teidän kanssa, sekä Moko markettiin, että nukketeatteri Sampoon, siitä voit olla varma. Kaksi paikkaa, joihin en ole koskaan päässyt vaikka olen jo pitkään halunnut. Hyvä on, ehkä Mokon market ei ole ollut niin kauan kuin Sampo, mutta kuitenkin.
Kuinka hauskaa se olisikaan!

Joola kirjoitti...

Selvä pyy. Saat aika eloisan seuran, jos minun ja poikien matkaan joskus uskaltaudut. Mitään en voi varmaa luvata muuta kuin että eloisan:).

Vintage living kirjoitti...

Onpa mukavan näköinen paikka! Hyvää nimpparia!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Joola!

Ja kiitoksia ihanasta blogistasi. Vasta nyt uskaltaudun jättämään viestin, vaikka olenkin seurannut elämäänne uuden blogin alkuajoista lähtien. Kirjoitat kauniisti. Osuvasti. Koskettavasti. Saat minut herkistymään ja usein ajattelemaan omaa perhettäni.

Harmikseni en seurannut aikaisempaa blogiasi ja nyt kun se on suljettu, en voi palata siihen aikaan, kun poikasi olivat pienempiä. Oletko koskaan ajatellut avaavasi niitä sivuja uudelleen. Ihan vaikkakin vain hetkeksi. Lukisin niitä niin mielelläni.

Voimia arkeen ja kasvatusprosessiin.
Anna

Joola kirjoitti...

Hei Anna. Kiitos, kun uskaltauduit kommentoimaan. En ole pelottava kai, tervetuloa sisään vaan.
Ei ole käynyt mielessä uudelleen aukaisu. Mutta voisin kutsua sinut lukijaksi toviksi sinne, niin se kai onnistuisi. Tarvitsisin siihen sähköpostiosoitteesi.

En muuten ole itsekään kovin palannut siihen aikaan. Pitäisikin joku päivä käydä lukemassa... Joskin siis en ole pitänyt blogia kuin elokuusta 2007, esikoinen siis oli vähän reilut 2,5 ja kuopuksen laskettuaika lähestyi, kun aloitin.

Joola kirjoitti...

Hei Anna. Laitoin sinut lukijaksi, kerrothan, jos en onnistunut, jos et vielä pääse lukemaan vanhaa blogia.

Kiitos sanoistasi. Poistin jälkimmäisen kommenttisi, jos vaikka et halua sähköpostiosoitettasi yleiseen jakeluun.

Viestimisiin. Kerro terveisiä sille Joolalle sinne hamaan historiaan;).

Anonyymi kirjoitti...

Voi Joola, kuinka olenkaan onnellinen että annoit minun kurkistaa palaan mennyttä. Se sai minut istumaan tuntikausia pimeän kotini sohvalla lukien kirjoituksia perä perään aina aamuyön pimeille tunneille asti. Sinun tavassasi kirjoittaa on jotakin vangitsevaa. Nautin jokaisesta rivistä. Kiitos. Olen täällä varmasti huomennakin. ü Ystävällisesti, Anna

Joola kirjoitti...

Kauniisti kuvasit lukuhetkeäsi, kiitos itsellesi. Kiitos kun sain siis olla mukana yössäsi. Se tuntuu välillä hassulta, että joku antaa aikaansa lukemalla minun juttuja. Täällä mennään, hyvää talven jatkoa.

kyllikki kirjoitti...

Minun oli tarkoitus alittaa siivoominen,mutta kun sinun kirjoituksia on miljoona kertaa hauskenpi lukea!
Sinun sanat huokuvat rakkautta elämään ja mit kaikkea elämä sinulle antaa!
Sinä olet todella sanojen taiteilija!!!