Lippu puolitangossa ikkunan edessä. Äiti miksi. Se on suruliputus, taas. On sattunut onnettomuus, jossa kävi huonosti. Monet ovat tänään mietteissään ja surullisia. En tahdo sanoa edes, että onneksi meillä on hyvin. Sekin tuntuisi väärältä, ylimieliseltä. Kaikilla kuuluisi olla, kaikkien soisi voivan niin sanoa. Sanon, että äiti rakastaa sinua, pikkuveliä ja isiä.

Merenranta on oikea paikka, silloin kun ei oikein tiedä kuinka olla. Pienet eivät vielä kanna huolia. Niin sen kuuluu olla.

Sää ei voisi olla upeampi. Istutaan hiekalla ja rallatellaan moni laululeikki. Isoveli on kerhossaan, hänellä on siellä hyvä olla. Pieni nukahtaa syliini, juotuaan maitoani. Meri on aivan tyyni ja on niin hiljaista, kuin kaupungissa vain voi olla. Jos tämä ei ole mietiskelyä, niin ei mikään. Mietiksimistä ainakin, edes. Siivoan myöhemmin, nyt hengitin.

Esikoinenkin pääsee rantaan tänään. On ihana olla siellä heidän kanssaan. Kun kaikelta pahalta ei voi suojata edes rakkaimpia, kuinka sitä osaa olla. Epävarmuuden on riitettävä. Ja rakkauden, sillä mahdoton on olla kaikkivoipainen.

Puistossakin paistaa aurinko. Yksi äideistä on leiponut meille omenapiirakkaa. Syksyn lehdet hehkuvat kirkkanina. Toivon voimia kaikille joilla on surua. Ja ihan jokaiselle kaltaiselleni huolestuneelle... Toivoa.