torstai 2. lokakuuta 2008

Meinaavat lakkauttaa meidän puiston









Helsinkiläinen leikkipuistojärjestelmä on nerokas systeemi. Jokaisessa kaupunginosassa on ainakin yksi leikkipuisto - siis leikkikenttä pihavempeleineen ja jokin rakennus, jossa vessan lisäksi usein keittiö ja leikkitilaa. Henkilökuntaa on useampi ja koulutukset vaihtelevia, enimmäkseen sosionomeja, lähihoitajia, lastenhoitajia ja lastentarhanopettajia. Puistojen ohjelmistoon kuuluu ohjattuja tuokioita, vauvahieronnasta, laulukerhoon, askarteluun, jumppailuun. Aikuiset saavat höpistä omiaan ja lapsilla on seuraa toisistaan. Teemapäiviä, tempauksia ja juhlia on usein. Iltapäivisin puistot täyttyvät koululaisista. Kesäisin puistoissa tarjoillaan alle 16-vuotiaille maksuton ruoka.

Monen hyvän asian voisi tehdä vielä paremmin. Niin kuin tämän puistoilunkin. Tai siis kun puistoja on näin monia ja kullakin niin paljon mahdollisuuksia, niin laatukin on kirjava.

Meidän kaupunginosa on Helsingin suurimpia, joten puistojakin on useita. Kun esikoinen oli pieni, en viihtynyt juurikaan puistoissa. Me kuljimme merien rannoilla, metsissä, omassa pihassa, tuttavilla. Mutta sitten löysin paikan, joka tuntui omalta. Sellaisen, jonne voi mennä ruokakassin kanssa. Keitellä siinä sitten makaronia ja rupatella monenlaista. Lapset ovat ensin vähän pihassa, tai sitten toiseksi tai sitten vähän kumpaakin. Sisällä on monta ihanaa huonetta, joissa vaellella, katsella, leikkiä ja - niin, lapsetkin tykkäävät jutustella. Kauniit yksityiskohdat ja vanhat ihanat aikaa nähneet kalusteet ilahduttavat silmää. Aikataulutettuja ohjelmahetkiä on ehkä kaksi viikossa, molemmat laulajaisia. Mutta koko ajan saa tapahtua. Hetkeentarttumismeininki. Kun esikoinen innostui rokkaamaan päivänä yhtenä, yksi ohjaaja teki hänen kanssaan pahvikitaran. Kun tiskikone pörähtää hurisemaan, kuopus menee sen eteen ja alkaa tanssimaan ja joku ohjaajista tanssii hänen kanssaan. Joku lapsi kulkee ja ilmoittaa haluavansa maalata, kaapista haetaan oitis värit ja ei kun hommimaan. Ihanaa.

Puisto vieläpä sijaitsee ihanassa paikassa. Ei sellaisia kovin monta voi olla pääkaupungissa. Kiviaidan reunustama hiekkatie, suuri nurmikenttä, valtavan upeat korkeat tammet, vanha kartano ja pehtoorin talo... Ei totuttuja keinuja, liukumäkiä ja kiipeilytelineitä pihassa, mutta mielikuvitusta ruokkivia pusikoita, kantoja ja kallioita. Hiekkalaatikko ja riittävästi leluja. On ihana katsella, kuinka lapset ovat vapaita.

Puistorakennus on museoviraston suojeluksessa ja remontoitu juuri upeasti. Mutta puutteellisesti. Välikatosta on löytynyt hometta. Sitten heittivät, että ei ehkä remontoida, vaan lopetetaan toiminta. Ei sellaista saa tapahtua. Laadimme vetoomuksen, viestittelimme lautakuntaan ja nyt toivomme parasta. Ennaltaehkäisevä työ olisi kuitenkin paljon edullisempaa, kuin hankaluuksista hoitaminen. Toivottavasti huomaavat, että meistä on väliä, missä sitä viettää päiviänsä. Koti on paras, mutta jos kerran voi olla ihania kodinjatkeita, annettaisiin niiden kukkia kunnolla ja rauhassa.

Jos joku kaipaa retkikohdetta, kannattaa ehkä poiketa...

4 kommenttia:

himalainen kirjoitti...

Lähetän tuhat toivetta ja ajatusta, että puistonne säilyy. Se kuulostaa tosi hyvältä ja tärkeältä paikalta. Kunpa tuollainen olisi ollut täälläkin, kun omat poikani olivat ihan pieniä. Se olisi tehnyt meille kaikille hyvää.
Tänään on ollut vapaapäivä: ihan hiljaista, pojat koulussa, mies hakemassa pellettejä. Täällä olen istunut sinun blogissasi. Lukenut kaiken. Ja muistanut paljon. Ihan samoja tuntoja. Vähän olen itkenytkin välillä.Tätä kaikkea se elämä on. Sinä kirjoitat kauniisti ajatuksia ja tuntojasi. Jossain kohtaa kirjoitit, miten blogiasi ehkä karrikoitaisiin imeläksi asiaksi perheestä. Sitä se ei ehdottomasti ole, se valaa uskoa ja auttaa muistamaan sen, mitä meillä elämässä on. Kaikki on lahjaa. Kiitos siitä, että olet jakanut ajatuksesi. Nuo kuvat varpaista ja sormista ovat myös niin kauniita. Ne riittävät välittämään tunnelman. Itsekin mietin paljon, mitä uskallan rakkaista lapsistani blogissa näyttää, en halua näyttää kasvoja. Mutta uskon, että kauneus välittyy varpaista ja sormistakin. Ja erityisen kauniita ne ovat pienellä lapsella. Miehen kanssa kutsuttiin poikiemme vauvakäsiä aina hötykäsiksi, pehmeää hötyä, ei mitään ainetta.
Olisin halunnut kommentoida kaikkia tekstejäsi, nyökkäillä mukana, mutta yritin koota nyt ajatukseni tähän yhteen. Palaan pian. Mukavaa, leppoisaa viikonloppua sinulle!

minja kirjoitti...

Ei, ei, ei! Voi ei! Ei ne saa tehdä sitä :( Lapsilta ja vanhemmilta ei saa viedä pois mitään tuollaista -päinvastoin niitä pitäisi olla enemmän ja muutkin kaupungit voisivat ottaa mallia!

Hirmuinen peukutus täältä, jotta tulisivat järkiinsä.


himalainen kirjoitti yllä todella kauniisti ja osuvasti :)

Mukavaa viikonloppua koko perheelle! <3

Joola kirjoitti...

Kiitokset Himalainen ja Minjakin.

Hanna kirjoitti...

En ehtinyt edes käydä remontin jälkeen :( Vetoomuksen kyllä kirjoitin. Harmittaa.

Löysin pitkästä aikaa blogiisi taas, olikin ikävä.. Tykkään niin kovin sun tavasta kirjoittaa! Itsekin tässä miettinyt noita lasten kuvia blogissa.. siellä niitä on ja paljon. En ehkä raaski poiskaan ottaa.. Jospa osaisin ottaa yhtä kauniita kuvia kuin sinä, nyt oon turvautunut siihen että vaikka en osaa kuvata, on lapset kauniita silti!

Vielä kiitos kun jatkoit kirjoittamista.. Minullekin tärkeää päästä lukemaan.